| Shiiamuslimit marssivat sunnuntaina Kulosaaren moskeijalta Irakin suurlähetystölle. | Hassan al-zalimi |
Suomessa asuvat irakilaiset järjestivät sunnuntaina rauhanomaisen mielenosoituksen Shiiamuslimien ashura-juhlan kunniaksi. Helsingin Kulosaaressa järjestettyyn tapahtumaan kerääntyi noin 200 mielenosoittajaa, uutisoi Yle.fi.
Mielenosoittajat marssivat Kulosaaren moskeijalta Irakin suurlähetystölle. Tapahtumaan osallistujat osoittivat mieltä terrorismia ja sananvapauden riistoa vastaan.
- Mediassa Irakin ashura-juhlasta annetaan väkivaltainen kuva, kerrotaan poliisin ja pyhiinvaeltajien verisistä yhteenotoista. Me haluamme muistuttaa, etteivät kaikki irakilaiset ole terroristeja, tapahtuman järjestäjä Ahmed al Hillo kommentoi Yle Uutisille.
Shiiamuslimit viettävät ashura-päivää profeetta Muhamedin tyttärenpojan imaami Husainin kuoleman muistoksi. Pyhää ashura-päivää on vietetty keskiajalta asti, mutta Suomessa kulkue järjestettiin nyt ensimmäisen kerran.
Lisää aiheesta
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Muistan
kun Irakin suurlähetystö rakennettiin Kulosaareen. Vietin silloin paljon aikaa sen ympäristössä. Komea pytinin. Nykyään ilmeisesti aika rempallaan.
Ja itse uutisesta. Kuka oikeasti luulee, että kaikki irakilaiset olisivat terroristeja? Melkoinen lausahdus irakilaisen suusta...
Hyvä hyvä
Joo tääl voi ihan rauhassa esittää mielipiteen, mut ei sitä kyl sit kukaan kuulekkaan, räntää loskaa ja pimeetä vaan kaiken aikaa.
rauhanomainen mielenosoitus???
minkätakia nää melttoo suomessa???
hyvä on
mul on paljon iraklaisia kavereita kyl ne ovat tosi mukavia ja erityisesti ne shiialaiset. Kyl niillä on oikeus rauhanomaiseen mielenosoitukseen Suomessa, koska paljon niistä ovat suomenkansalaisia. Tietoni mukaan mielenosoitus meni hyvin rauhassa.
Kiitoksia
Kiitän kaikkia ketkä pitävät shiialaisista ja varsinkin
iraq shiialaisista ja olen itsekin iraq shiialainen ja
osallistuin itse marssiin ja kiitän ahmed alhelloa
komennosta yle uutisille:D
KIITOS SUOMI
Haluan ensiksi kiittä sekä suomen valtio että kansa että ne antoivat meillä sanan vapautta, juuri sitä Imami Hussein halua anta kaikilla ihmisellä oikeutta laukaisa sanansa vapasti ja elävät ihmiseksi.
Kun me muistutaan hänet se tarkoitta sitä että, ihminen on aina vapa, sen takia Imam Hussein uhrautui.
Olkaa hyvät vaan!
Se on hienoa että edes teillä on sananvapaus, tavallisilta suomalaisilta sekin oikeus on viety aikapäivää sitten. Valtion rakkikoirat valvoo keskustelupalstoilla "ajatusrikollisia" jotka ovat eri mieltä hallituksen luoman linjan kanssa.