Rockbändit pääsevät jatkossa aivan uudenlaiseen valokeilaan. Tavastian kyljessä oleva Semifinal nimittäin muuttuu Suomen ensimmäiseksi led-valaistuksi rockklubiksi.
Taustalla on ympäristöliike Porkkanamafian kesäkuinen tempaus Tavastialla. Tapahtuman tuotoista käytetään 10 000 euroa Semifinalin uuteen valaistukseen.
Led-valot tuovat klubille entistä parempaa valaistusta, ja ne ovat myös ympäristöystävällinen vaihtoehto.
- Arviolta valaistussähkön tarve tulee tippumaan alle kymmeneen prosenttiin entisestä, arvioi valomies Antti Kuivalainen.
Ledien myötä jätemäärä vähenee, koska polttimoita ei tarvitse vaihtaa. Ledien käyttöikä saattaa olla vuosikymmeniä. Ne eivät myöskään tuota lämpöä samalla tavalla kuin hehkulamput.
- Muusikot eivät joudu hikoilemaan samaan tapaan kuin ennen, sanoo Semifinalin isäntä Tomi Hämäläinen.
Semifinal testaa led-valoja lähiaikoina, ja siirtynee led-aikaan viimestään joulukuussa.
Picasso-näyttely rikkoi Ateneumin ennätyksen (29.01.)
Haave alkaa kiertää Vantaata (27.01.)
Metro saapui Korjaamolle (27.01.)
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Lopultakin
Tähän asti rokkilavoilla suurimmat haitat ovat olleetkin juuri iso meteli ja hikisinä rokkaavat haisulibändit, joilta deodorantit ovat pettäneet.