Toimitus Mediatiedot Jakelutiedot Yhteystiedot Käyttöehdot
4.2.2010 11:50 päivitetty: 6.2. 10:15
Lemmikkieläimet
Vastaanottajan sähköpostiosoite (erota useat osoitteet pilkulla):
Lähettäjän nimi:
Lähettäjän sähköpostiosoite:
Viesti vastaanottajalle:

Mies hakkasi koiran hengiltä pesäpallomailalla

Mies hakkasi 4-vuotiaan dobermannin hengiltä yksityisasunnossa Espoossa. Kuvan koira ei liity tapaukseen.Markku Ulander/Lehtikuva

Mies mätki pesäpallomailalla dobermannin kuoliaaksi sunnuntain vastaisena yönä Espoon Kilossa.

Poikkeuksellisen törkeä tapaus sattui yksityisasunnossa. Poliisin mukaan 27-vuotias mies oli ottanut käteensä pesäpallomailan ja hakannut 4-vuotiaan dobermannin kuoliaaksi. Paikalla olijoiden mukaan koira oli käyttäytynyt uhkaavasti ennen kuolemaan johtanutta tilannetta. Asunnossa oli nautittu illan aikana alkoholia.

- Sanotaan, että koira oli ollut lievästi aggressiivinen ja näykkäissyt miestä, sanoo tutkinnanjohtajana tapauksessa toimiva rikoskomisario Janne Saari.

Mies ei tiettävästi ollut koiran omistaja, mutta asui samassa taloudessa omistajan kanssa.

Omistaja haluaa tarkentaa poliisin antamia lausuntoja ja sanoo, ettei miehen tarkoituksena ollut tappaa koiraa. Koira oli käynyt mieheen kiinni vessan ovella ja mailalla mies oli yrittänyt omistajan mukaan irrottaa koiraa itsestään.

Rikoskomisario Saari sanoo tapauksen olevan poikkeuksellisen raaka ja harvinainen.

- Koiratehtävät ovat enemmänkin sellaisia, että koira haukkuu ja pitää meteliä. Tällaiset ovat periharvinaisia tapauksia.

Poliisi tutkii tapausta eläinsuojelurikoksena.

Sanna Jompero
Lukijoiden kommentit » 345 viestiä
4.2.2010 12:06 | kukkakeppi

mikä tätä maata vaivaa?


ja tästä saa luultavasti vain noin 50e sakkoa, samaan aikaan kun 5km ylinopeutta ajava saa 500e sakkoa...

4.2.2010 12:09 | päättäjät herätys

Vankilaan


Raakalainen heti vankilaan ja.Rangaistuksia kovennetteva.Oksettavaa túollainen käyttäytyminen!Ja alkoholilla turha selitellä.

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 12:16 | Eläinrakas

Ihmisen pahuus


Ei löydy sanoja kuvaamaan miltä tuntuu...koiraparka. Ja rangaistustahan tuosta ei tietenkään tule. Maailmassa on vain yksi vika ja se on ihminen.

4.2.2010 12:25 | Jarno Kulkunen

Koira vain


Se oli koira vain.

4.2.2010 12:26 | Isäntä

Olisko pitänyt puraista koiraa?


Sanotaan, että koira oli ollut lievästi aggressiivinen ja näykkäissyt miestä, sanoo tutkinnanjohtajana tapauksessa toimiva rikoskomisario Janne Saari. Seuraavalla kerralla se oli ehkä voinut jonkun raadella kuoliaaksi.

4.2.2010 12:27 | Pia

Miehelle myös pesismailaa


Hyi h*lvetti mikä tyyppi, oksettaa tuollaiset. Ja sitten nämä muut jotka ovat olleet samassa asunnossa ja antaneet tuon iljetyksen hakata koiran kuoliaaksi! !

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 12:29 | Aivot narikassa?

Sinulle aivan oikei


Oletko mätkijän kaver?

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 12:30 | Wuf

Sairaita ihmisiä


br />
Koira näykki?! Mitä? Pikku näykintä on luonnollista.
Jos puree pahasti asia on toinen mutta silloinkin koira lopetetaan piikillä ei pesäpallomailalla!

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 12:30 | ---

Ihminen käyttäytyi tappajakoiran tavoin


Mitenkään tapausta enempää tuntematta: dobermannien omistajat ongelmakoirineen ovat vuosien mittaan aiheuttaneet Kilossa niin paljon ongelmia, että mun puolesta on sopivaa että pientä karsintaa tapahtui vaikka onkin aika ikävästi sanottu.

4.2.2010 12:33 | no sympathy for the man

Niinpä niin


Tuskimpa siinä koirassa mitään vikaa on ollu muutakuin ei oo tajunnu kännisen ihmisen käytöstä ja näykkiny... Jos joku pystyy tappamaan eläimen noin julmalla tavalla miksei ihmistä. Joten rangaistukset kovemmiksi kiitos!

4.2.2010 12:35 | Kardaani

Näin on.


Koiran omistaja pitäisi mielestäni pistää syytteeseen eläirääkkäyksestä koiran pitämisestä kerrostaloasunnossa

4.2.2010 12:38 | Tara

Sairasta!


=(

4.2.2010 12:39 | Piirka

Sinulle "Aivan Oikein"


Koira aistii alkoholin että ei käyttäydy silloin normaalisti. Tossa tilanteessa ois voinu päästää koiran ulos.....

4.2.2010 12:44 | .

Hahhah


Koirat näykkivät leikkiessään tai varoittaakseen. Näykkiväthän ne pennutkin - kaikki piikille vaan, vai? Jos koira koki tuon miehen uhaksi, niin kai se kotiaan puolustaa. Ei sentään ilmeisesti kiinni käynyt. Eläinoikeusrikoksista saa ihan NAURETTAVAN pieniä tuomioita. Sakkoja, jne. Jos koiran heittää kerrostalon neljännen kerroksen parvekkeelta, niin siitäkin varmaan tulisi lähinnä sakkoa ja vuoden eläimenpitokielto. Kovemmat rangaistukset käyttöön, kiitos!

4.2.2010 12:44 | Maisa

Törkeää!


Kuinka joku voi viatonta eläinraukkaa kohdella näin! Vika on AINA ihmisessä. Ihminen on se joka tuomitsee. Ei koiria vastuuttomille ihmisille tai perheille joissa ei ymmärretä, ettei koira ole lapsen leikkikalu. Taaskaan ei mainittu edeltäviä tapahtumia ihmisen osalta. Ties vaikka olisivat tökkineet tai potkineet, kiusanneet muuten. Kyllä minäkin puolustaudun jos joku kimppuun käy, eikä koirankaan voi vaan olettaa alistuvan!! Kuvitella voi vaan mitä tämä kyseinen henkilö kykenee tekemään toisille ihmisille!!!

4.2.2010 12:45 | mikroaalto

suhteellisuudentaju hoi


ei tietysti koiraa saa hakata kuoliaaksi sen voi aina eläinlääkäri piikittää. hulluille ihmisille ei sovi hullu koira. mutta on niin hienoa näyttää että meillä on oikein toopermanni elukkana.

4.2.2010 12:46 | Törkeää

Vai että ei koskaan mitään näin julmaa?


Voi, että. Vähän väliä saa lukea lehdistä kuinka esim. tuotantoeläimiä on jätetty nälkään nääntymään ihan oman onnesa nojaan. Kyllä elukoita ja ihmisiä tapetaan koko ajan toinen toistaan julmemmilla tavoilla. Ei tässä mitään uutta ole.Teko on äärimmäisen julma ja tuomittava, mutta vähemmällähän tuo pääsi verrattuna esim. tuotantoeläinen julmaan hitaasti kuolemaan johtavaan kohteluun.

4.2.2010 12:52 | Niinpä

Ihmistä puraissut Dobermann-rotuinen koira lopetettiin


Koiran purtua talon asukasta, sitä yritettiin "alistaa", mutta siinä ei onnistuttu. Koira päätettiin lopettaa ennenkuin se ehtisi purra muitakin.

4.2.2010 12:52 | Musti

Eläin peilaa omistajaansa


"Kyllä tollaset häirikkö koirat pitää lopettaa ennen ku näykkii lapsen tai jonkun muun hengiltä,teossa ei mitään törkeää varmaan ekasta tällistä lähteny taju."

Pitäisi kysyä miksi koira käyttäytyi noin?
Koira oli luultavimmin aggressiivinen, koska sitä ei ollut lainkaan koulutettu, sitä oli kohdeltu huonosti ja laiminlyöty juopotteluun taipuvaisen omistajan toimesta.
Narkeilla ja alkoholisteilla ei pitäisi olla lemmikkejä, koska heidän elämäntapansa ei sovellu sellaisen pitämiseen.

Ei lapsiakaan tapeta pesismailalla, jos heillä on kelvottomat alkoholistivanhemmat, jotka eivät kykene kasvattamaan tätä. Lapsi otetaan tällaisessa tapauksessa huostaan. Näin pitäisi toimia lemmikkienkin suhteen.

4.2.2010 12:53 | Eläinten oikeudet kunniaan!!!

IHMISET ON VAIN NIIN ALKUKANTAISIA....


Kunnon rangaistukset eläinten rääkkääjille!!!

4.2.2010 12:53 | lihansyöjä koira se on

ihmiset ja koirat vaarassa


dopperin omistajat eivät hallitse koiraansa, milloin ne hyökkäävät vanhusten tai toisten koirien päälle.
eivätkä saa mitään rangaistusta

4.2.2010 12:55 | Jeza

Ikävää


Onhan tuo ikävää, kun asunto on tahriintunut verestä seiniä myöten. Kauhee siivoominen.

No ei vaan... ikävää toki muutenkin eikä varmaan tommonen jätkäkään ihan täysillä käy joka pesismailalla vetelee koiran jauhelihaksi asti. Jos kyseessä on itsensä puolustaminen ja äijä on joutunu paniikkiin... +vielä humala, niin voi olla ymmärrettävää miksi voisi esim. lyödä koiran tajuttomaksi. Tosin, eipä silti välttämättä hyväksyttävää missään tapauksessa.

4.2.2010 12:55 | Veikko

Tämmöstä


Toivottavasti koira on kuollut ensimmäiseen iskuun, jolloin se ei ole kärsinyt. Alkoholisteilta pitäisi ottaa kaikki lemmikit pois. Mätkikööt toisiaan, jos haluavat. (Ei kuitenkaan pesäpallomaillaa.)

4.2.2010 12:55 | KUNNON tuomiot eläinrääkkääjille!

Hetkinen


Vai että häirikkö koira, eikö tuossa JUURI kerrota että mies oli ensin pahoipidellyt koiran jonka jälkeen koira oli näykkäissyt? Ja jos mies on asunut samassa asunnossa koiran kanssa, voi vain miettiä mitä koira on jo aikaisemmin joutunut kokemaan, niin eli voi miettiä mikä teki koiran aggressiiviksesi. Huonokohtelu ja väkivalta tekee eläimestä kuin ihmisestäkin aggressiivisen. Eihän sitä voi odottaa ettei myös koira puolustaisi itseään pahoinpitelyltä! Niin nooh, sitten tulee näitä pesäpallomaila-kouluttajia ja nätä "aivain oikein" ajattelijoita!

4.2.2010 12:56 | eläinten ystävä

Ihminen on julma


Hirveää luettavaa! Koira on varmaan tuntenut olevansa uhattu ja varsinkin kun tyyppillinen suomalainen juopotelleva mies rupeaa isottelemaan. Olisi mies lyönyt vaikka itsensä päähän mailalla. Eläin on aina eläin ja puolustuskyvytön. Toivottavasti mies saa rangaistuksensa tavalla tai toisella. Ja "aivan oikein" otsikolla kirjoittama henkiö on ilmeisen epätietoinen eläinten käyttäytymisestä.

4.2.2010 12:58 | andamanda

mitä p****a!


ei jeesus mikä ihmisiä vaivaa... miltäköhän miehestä olis tuntunu jos olis ite saanu samanlaisen pesäpallomailalla käsittelyn, pistää niin vihaks tollaset k***päät... sairasta ja niin säälittävää. yhdyn täysin "Eläinrakkaan" viimeiseen lauseeseen, joka on niin totta kun olla ja voi. miten sairas voi olla ihminen että pystyy näin tekemään? niin ja minkäköhän takia koira oli ollut aggressiivinen? ei varmaan osuutta asiaan, jos talo on täynnä humalaisia ja vieraita(?) ihmisiä... huhheijaa.

4.2.2010 13:01 | Nimi

Yksi Dobermanni vahemman - hyva


Doberman on iljettava koirarotu. Tuollaisen olemassaolon ainoa perustelu on viranomaiskaytto. br />

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 13:01 | Juup

Hyhhyi


Kertonee jotain henkilöstä..

4.2.2010 13:02 | Tampereelta nääs

Sairaita ihmisiä maailma pullollaan...


Todella kamala tapaus. Jos koira on aikaisemmin näykkäissyt miestä, se on todennäköisesti johtunut siitä että ko. mies on ennenkin hakannut koiraa ja koira onkin päättänyt puolustaa itseään näykkäisemällä.Tuollaisille ihmisille pitäisi saada kunnon rangaistukset ja siinä ei mitkään pikku sakot auta! Joidenkin ylläolevien kommentit ovat hyvin asiattomia, taitavat olla yhtä sairaita kuin tuo hakkaajakin.

4.2.2010 13:07 | Pia K.

Kunnon rangaistusta vaativa


Todella julmaa ja anteeksi antamatonta. Edes koiraa ei saa kohdella noin. Tottakai koira saattaa käyttäytyä arvaamattomasti tai jopa agressiivisesti kun se pelkää. Asunnossa on juotu alkoholia ja luultavasti ollut ennemmän ihmisiä sekä melua niin ei ihme jos nuorehkoa koiraa pelottaa. Itse annan koirani (sakemanni) hoitoon kun olen kutsunut porukkaa kylään, koska olen huomannut että se stressaa turhan paljon metelöivää porukkaa.
Eläinrääkkäyksiin olisi ehdottomasti saatava kovemmat rangaistukset kuin sakot tai väliaikaiset eläintenpitokiellot, joita ei kunolla edes seurata!

4.2.2010 13:09 | Yari

Minkä


en ole sanonut mitään muuta kuin että haluaisin vilpittömästi tavata mm. marc-o kasvotusten. Mitä tulee näihin sairaisiin kommentoijiin jotka puolustavat tekijää, alan voimaan pahoin. Jos koira käyttäytyy agressiivisesti koira lopetaan eläinlääkärillä, siis jos siihen on todellista syytä, eikä helvetti vieköön joidenkin mielisairaiden ihmisten ryyppyillassa. Haluan tehdä myös selväksi, ettei tälläseen tekoon pysty kuin joku sairas kusipää.

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 13:11 | Ihminen eikä ylpeä siitä

Sairasta


Ei voi juuri muuta sanoa kuin että sairasta, sairasta, todella sairasta. Ei mikään ihme, jos koira oli ollut "lievästi" aggressiivinen. Varmaan peloissaan näykkäissyt äärimmäisen aggressiivista laumatoveriaan. Koiran aggressiivisuus harvoin johtuu koiran omasta "luonneviasta", enemmänkin se johtuu ihmisen luonneviasta.

Ja jos lapsen raiskaamisesta saa just just ehdollista, niin tästäkin tulee varmaan sitten euro sakkoa... PAKKOHOITOON tuollaiset idiootit, tuskin ovat vaarattomia muullekaan ympäristölleen!

4.2.2010 13:16 | Yrmy

Asuinkumppani sitten tietää


mitä itselle on odotettavissa ja mihin tyyppi on taipuvainen.

4.2.2010 13:19 | Yari

Haluan vastauksen vartin toimitukselta


Mitä varten en saa sanoa suoraan näille nilkeille, jotka tämän sairaan teon tekivät? mitä varten sensuroitte kirjoituksia kovalla kädella?

4.2.2010 13:19 | Eläinrakas

Itku silmässä


Todella törkeää ja kauheaa. Tenukeppien joukkio on tainut käyttäytyä liikä äänekkäästi jä rähisten ja koira pelännyt. Kunnon rangaistukset ja tekijälle ja koiran omistajalle elinikäinen eläintenpitokielo!!!!

4.2.2010 13:21 | Eläimistä pitävä

Raukkamaista


Voi koiraparkaa, mitä lie siellä tapahtunut, koira aivan väärässä paikassa.
Tulee mieleen että kenties pelännyt humalaista porukkaa ja puolustanut itseään, ihmiseltä julmaa toimintaa.

4.2.2010 13:23 | Silmä silmästä...

Kovemmat rangaistukset ja eläintenpitokielto!


Ei tätä pysty edes enempää kommentoimaan, pistää niin vihaksi!!!

4.2.2010 13:27 | lopettakaa kännisten paapominen

Ei ihme kun koira puri


En ihmettele yhtään jos koira on tuota ukkoa näykkäissyt. Kyllähän tekstistä selviää kummalla ne palikat ei ole paikoillaan ollut. Kuuluuko ko. perheeseen lapsiakin?

Tällaiset ihmiset eristyksiin pois ihmisten ja eläinten ilmoilta- LOPUKSI IKÄÄNSÄ!

4.2.2010 13:29 | sairas on ihmisen mieli

sateenkaarisilta


kaikki jotka puolustavat koirantappajaa, todennäköisesti itse pystyisivät samaan tekoon kun hullu koiran hakkaaja. Koira elävä/tunteva luontokappale. jos ei osaa käsitellä koiraa miksi ottaa sitä

4.2.2010 13:30 | Jarge

Koirat omistajiensa kaltaisia


En haluaisi yleistää mutta aika usein sekä dobermannit että niiden omistajat ovat yhtä kuvottavaa porukkaa.

4.2.2010 13:30 | Epätasapainoiset eristykseen

Hei Pia


Jos tuo koira puolusti omistajaansa näykkäämällä miestä?

Mitähän kuvittelet tuon miehen seuraavalla kerralla voivan tehdä ihmiselle tai lapselle jos noin vähästä keittää noin paljon yli? Mietipä sitä ennen kuin spekuloit sitä että koira voi raadella.

4.2.2010 13:30 | dale

joopajoo


linnaan moinen tyyppi ja samaan aikaan 16 vuotiaan tytön tuplaraiskauksesta päänsilitys. Missä oikeus menee?

4.2.2010 13:31 | vaarallisille koirille lupa menette

edistyksellinen eläinmies...


..totuushan on, että tuo koirarotu on tapaja koira. Miksi annetaan määrättyjen koirarotujen olla ilman "aselupaa" ihmisillä. Koiran lopetus tarpeellinen, jos kerran käy jo omistajansa kimppuun, reviiri on sekaisin silloin. kaverille kunniamerkki! .........

4.2.2010 13:31 | Kovemmat tuomiot

Kauheeta


Hyi kun puistattaa!! Kun koira pelkää känniääliöitä ja pulustautuu (hyökkäys on paras puolustus) niin pesäpallomaillalla kuoliaaksi vaan. Eikä tääläiset tyypit saa mitään rangaistusta. On kyllä ihmisellä päässä vikaa jos tuo on ainut keino puolustautua. Henkilö ei ilmeisestikkään ole joutunut "näykkäsyn kohteeksi" vaan hakenut mailan ja hlunnut antaa "opetuksen" moisesta käytöksestä. Hyi..ihan pistää itkettämään.

4.2.2010 13:34 | Koirat verolle

Montako raatelu tapausta oli viime vuonna?


Aseista vaan paasataan, mutta näitä raatelijakoiria ei sitten saada luvanvaraisiksi? 20kg painava pikkutyttö saa ongelmitta 80kg painavan suojelukoiran omakseen.

4.2.2010 13:38 | Ei sovi siviileille


Dobermanni ja rotikka pitäisi kieltää. Molemmat täysin turhia ja arvaamattomia rotuja. kuka edes pitää koiraa kerrostaloasunnossa?

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 13:39 | Häpeä

Ohhoh


Miksi ei luopua kämpäkaverista jolla on pahatapainen koira tai omistaja koirastaan jos ei kykene sitä kasvattamaan...vaan täytyy hulluna kännissä ruope riehumaan. Edellisen kanssa amaa mieltä. jos pystyy noin julmasti tappamaan eläimen kykenee ainakin vakavasti vahingoittamaan myös ihmistä. Raja on sumetunut ja kännissä vaan "napsahtaa päässä". Toivoisin pikaisi korjauksia rangaistuksien koventamisiin. Julmaa touhua...häpeä!!!

4.2.2010 13:41 | NS

sairas tyyppi


Mikään ei oikeuta tällaiseen! Jos koira näykkäsee, se ei tarkoita sitä että seuraavaksi se olisi raadellut jonkun, järjen käyttö on sallittua. Ja vaikka tämä kyseinen koira olisi ollut ongelma tapaus (ja vaikuttaa ettei ollut), lopettaminen olisi pitänyt tapahtua esim. eläinlääkärilla ei pesäpallomailalla. Jos ihminen pystyy tappamaan eläimen noin julmalla tavalla, niin kyseinen henkilö kyllä pystyy tappamaan myös ihmisen. Kuinka joku voi sanoa että "se oli koira vain"? Kenelläkään meistä ei ole oikeutta sanoa kuka saa elää ja kuka ei. Oli kyse eläimestä tai ihmisestä jokaisen elämä on yhtä arvokas!

4.2.2010 13:42 | Kokemusta

Ihan oikein toimittu


Koira ei saa edes irvistellä omistajalleen missään tilanteessa!
Omistajansa kimppuun käynyt koira pitää lopettaa välittömästi.

4.2.2010 13:43 | T. Ratta

Oikeutettua itsepuolustusta


Jos dobermanni tai vastaava käy kimppuuni, niin en ala sormet ristissä loppuani odottamaan. Varmasti kajautan lähimmällä astalolla sen mitä lähtee. Tässäkin tapauksessa otsikossa voisi olla että dobermanni raateli miehen hengiltä.

4.2.2010 13:45 | htn76

mitähän luulette


känni ääliöt dokaa ja möykkää, koira alkaa varmaan käyttäytyä omituisesti!
koiran voi antaa pois jos se on rasite dokaamiselle!
Ja asu missä hyvänsä, ei ole koiran vika jos niistä on harmia kotona/ lähiöissä yms. omistaja kouluttaa ja vastaa koirasta.

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 13:51 | Yari

Mitä tekisit jarno kulkunen, jos


saisit pahasti turpaasi kadulla ja sivullinen kävelisi ohi ja tokaisisi, että se oli "jarno vain"?

4.2.2010 13:55 | Oikeus puolustautua,jos koira puree

Ihmettelen kommentteja


Itselleni ainakin syntyi jutusta käsitys, että koira on käynyt kiinni ja mies on puolustanut itseään. Edellyttäen että juttu meni kuten kerrottu, en ymmärrä mikä ongelma tuossa on, itsepuolustuksessa. Eri asia on joku rauhallisen koiran rääkkääminen huvikseen. Sellaista en missään tapauksessa hyväksyisi, tietenkään, sairastahan se olisi.

4.2.2010 13:57 | sepi94

Koira sai kyytiä


tää on jotenkin niin hauskaa : ))

4.2.2010 13:57 | sivusta katsoja

EI KOIRAN SYY!!


Jos mies menee humalassa kotiin ja alkaa samantien sättiä ja potkia koiraa? missä vika??? ja ottaa sitten mailan vielä. ei tervettä! koira oli hyvin perhekeskeinen ja koulutettu loistavasti!

4.2.2010 13:58 | Moby Dickless

Sakkoa pukkaa


Just..."pientä" ylireagointia kaverilta. Toivottavasti saa kunnon kunnon sakot (muusta nyt on tässä maassa turha kuvitellakaan). Tuttava ainakin sai eläinrääkkäyksestä ihan kivat sakot, yleensä ottaen summana pieni, mutta hänelle lähes kuukauden tuloja vastaava summa.

4.2.2010 13:59 | R.A

Lisää viinaa


Jokainen ihminen on laulun arvoinen.Tätä paskasakkia tuntuu riittävän joka niemeen,notkoon ja saarelmaan.

4.2.2010 14:02 | ..

Eläimet ovat eläimiä


Jotkut suurempien koirien omistajat käyttävät koiriaan väärin, jos koirasta on haittaa muille ihmisille koira tulisi lopettaa. Kouluttaisivat koiransa oikeille tavoille, niin ei tulisi ongelmia.

4.2.2010 14:04 | choko

Niin


Kaikki dobermannit pitäisi eliminoida pois. Aivan tarpeeton rotu, paljon harmeja.

4.2.2010 14:05 | Lady

Suomalaiset..


Ne niin vain alkavat pikku hiljaa sekoamaan päästäänsä näköjään eikä kukaan tee mitään,ei myös itselleen (esim.yrittää vähän ottaa itseäänsä niskasta kiinni). Esimerkiksi jos tuntee itsensä mielen vikaiseksi niin mitenkä olisi hoitoon hankkiutuminen? Tai jos koiralla on OIKEASTI neurologisia häiriöitä,niin miten olisi Eläinlääkärillä käynti? Eikä kyllä tuolle ihmiselle pahitteeksi olisi jos ittensäkin heivaisi mielenterveys hoitoon.En ymmärrä muutenkaa ihmisii jotka ostavat koiran ja Hups,ei olekkaan aikaa hoitaa sitä,jolloin koira lähtee talosta,tai "Se ei oo enää söpö,myyn sen pois".En yhtää ihmettele jos maailmanloppu tulis,koska ihmiset tosiaanki alkavat sekoamaan päästäänsä ja muut jotka ei kestä tätä elämää täällä enää.. tappaa ittensä.Sais kyllä olla jonku näköinen sääntö tähänkin hommaan,kun eläimen hankkii,pitäis olla kyllä joninlainen lupa siihenkin,niin voisi olla ehkä aika varma millaiseen taloon koiran pentu on menossa tai ylipäänsä mikä tahansa eläin,vaikka kilpikonna..

4.2.2010 14:08 | molempipahempi

Ongelmakoiria ja ihmisiä


Tässä säyseä seurakoirarotu kohtasi säyseän päihdeongelmaisen

4.2.2010 14:13 | Koiran ystävä

Täysin tunnevammainen


Jos Jarno Kulkusta joskus hakataan, niin kävelen ohi sanon, että antaa mennä. Se on Jarno kulkunen vain.

4.2.2010 14:15 | Kylmäks vaan!

No


Tunnetustihan eläin on aina eläin. Toisille rakkaampi kuin toisille.
Mielestäni suomessa on liikaa koiria ja suurimman osan maamme rakeista saisi tappaa, vaikka vetämällä moottoritiellä auton vetokoukussa...
Laittasivat piskien ruokiin menevät rahat vaikka kehitysapuun. Maailmassa on paljon nälkää näkeviä ja vähäosaisia. Täällä kaiken maailman rakit pistää poskeensa sisäfilettä...

4.2.2010 14:15 | kauhistunut

Tapausta


paremmin tuntematta kommentoin, että koira ei pure eikä näyki ketään vain rodun vuoksi. Voisi olla vaikka kiinanpalatsikoira, joka tunsi olonsa uhatuksi ja siksi näykkäisi VAROITUKSEKSI henkilöä, joka sitä uhkasi. Ja koska ihminen on niin ylivertainen, ettei häntä näykitä, hakkasi tämä henkilö koiran kuoliaaksi tietäen, ettei hän siitä rangaistusta saa!!!! (Ehdollinen ei ole rangaistus, vaan näiden rikollisten CV eli kertomus, miten he osaavat ja saavat lakia rikkoa)

Olen samaa mieltä, että eläinsuojelurikkomuksien rangaistukset kovemmiksi, mutta niin kauan, kuin äiti saa poikiaan seksuaalisesti hyväksikäyttää (saaden ehdollista), eläimiä ei Suomessa arvosteta mitenkään.

4.2.2010 14:18 | zzzy

Jos dobermanni kävisi kiinni


ja mulla on maila käden etäisyydellä, niin on melko varmaa, että tempaisisin mieluummin mailalla kuin purisin takaisin.

4.2.2010 14:18 | hyvin hakattu

yks luonnevikainen peto vähemmän


Siinä koirassahan todennäköisesti oli just se vika mikä dobermanneissa yleensä. Luonnevikahan on tuon rodun vallitseva ominaisuus.

Dobermanneja yms. epäsosiaalisia luontokappaleita pitäisi sallia vain vanhoille 30 vuotta aviossa olleille pariskunnille, jotka sitoutuvat valaehtoisesti asumaan erakkona vähintään 45 km päässä lähimmästä asumuksesta, ja ympäröimään vähintään hehtaarin tonttinsa 5 metrin korkuisiilla verkkoaidoilla.

Ja täällä eläinystävät surkuttelee koiraparkaa. Se koira on ollut parka koko ikänsä asuessaan jossain kerrostalokaksion nurkassa. Ei takuulla sopiva paikka tuollaiselle koiralle. Dobermann ei todellakaan ole mikään sisäkoira, eikä siis sovellu suomalaiseen ilmastoon lainkaan.

Mun mielestä dobermannit voisi hyvin julistaa lainsuojattomiksi. Eli yli 2 metrin päästä omistajastaan olevat dobberit vois hyvin ampua pois kuljeksimasta.

Sama koskee tietenkin myös rottista ja muutamaa muuta rotua.

4.2.2010 14:20 | JM

Omistajan vastuu ja velvollisuus


"Sanotaan, että koira oli ollut lievästi aggressiivinen ja näykkäissyt miestä, sanoo tutkinnanjohtajana tapauksessa toimiva rikoskomisario Janne Saari. Seuraavalla kerralla se oli ehkä voinut jonkun raadella kuoliaaksi."

Näykkäisy voi tarkoittaa ihan vain sitä, että koiralla on tylsää, nälkä, haluaa huomiota. Moni on liian laiska opettaakseen koiraa. Jos talossa ryypätään voi koiraa pelottaa humalaiset ja arvaamattomasti käyttäytyvät ihmiset. Jos pesäpallomailalla tappaa lemmikin on myös melko todennäköistä, että koiraa oli koulittu jo aikaisemminkin.

4.2.2010 14:24 | Tulistunut

Pesäpallomailamiehellä on varmaan nyt "äijä" olo?


Siinä on taas joku säälittävä pelkuri toteuttanut itseään. Jos koira olisi ollut agressiivinen oikeasti niin tämä luuseri ei olisi kyennyt enää pesäpallomailaa kädessään pitämään. Tällaisten henkilöiden nimi pitäisi julkistaa niin asia saisi edes jonkinlaista oikeutta. Suomen oikeuslaitoshan ei tunnetusti eläimiä arvosta.

4.2.2010 14:30 | Eläimet ovat viattomia, ihmiset ei.

Jouppoa pelkäävä koira näykkii


Jos koiraa on pidetty juoppoasunnossa se on varmasti ollut peloissaan ja epävarma. Nurkkaan ahdistettuna koiran ainoa puolustuskeino on varoittaminen (näykkäisy). Lopetus ei missään muodossa ollut oikeutettu. Vastenmielistä väkivaltaa kieroutuneessa maailmassa. Lopettakaa koirarotujen yleistäminen, vika löytyy ihan ihmisistä.

4.2.2010 14:31 | bulldog

fighting club


Dobermanni on tappajarotu joten mikä onkaan sopivampi tapa poistua kuin taistelu.

4.2.2010 14:31 | Perkeleen ihmiset

Ei hyvää päivää näitä vastauksia


Onneksi täällä nyt sentään on sellaisiakin joiden mielestä tämä on aivan täysin väärin, mutta lainatakseni "dobermannien omistajat ONGELMAKOIRINEEN", ei helvetti ku pistää vihaks tämmöset tyhmät ja idiootti-kommentit. Dobermannilla on vain maine ja sekin tullut siitä lähinnä, että moni dobermann on suojeluskoirana, ja vielä enempi onkin koiria JOTKA OVAT YHTÄ LEMPEITÄ KUN NE IHANAT SÖPÖT PIKKUSET LABRADORINNOUTAJAT JA KULTASET NOUTAJAT. Perkele.

4.2.2010 14:37 | heh

Joo!


Siis koira tulkitsee ihmistä elekielellä eikä sanojen perusteella. Koira on varmaan jossain vaiheessa saanut semmoisen käsityksen, että sitä uhataan. Sen takia se varmaan näykkäisi sitä koiraa. Ei huvikseen.

4.2.2010 14:37 | d

luultavasti


känninen ukko ärsyttänyt tai muuten säikäyttänyt koiran ja koira reagoinut näykkäisemällä ja ukko suuttunut.

4.2.2010 14:38 | heh

Joo!


Siis koira tulkitsee ihmistä elekielellä eikä sanojen perusteella. Koira on varmaan jossain vaiheessa saanut semmoisen käsityksen, että sitä uhataan. Sen takia se varmaan näykkäisi sitä koiraa. Ei huvikseen.

4.2.2010 14:39 | jopo

joopa joo taas


joo mutta eläimet kuuluu lopettaa eläinlääkärin toimesta , ei kenenkään känniläisen toimesta koska eläin kituu ...en ole itse eläinrakas mutta kyllä jo kotona opetettiin ettei eläimiäkään saa kiduttaa tai rääkätä..joillekin se asia ei ole näkäjään perillä...tunnevammaisuus yleensä voi aiheuttaa väliinpitämättömyyden

4.2.2010 14:41 | tyyppi


Eiköhän se koiran käytös lähe omistajasta ja omistajan antamasta koulutuksesta/sen puutteesta. Pitäisi kyllä jo pikku hiljaa tulla joku roti tuohon kenelle noita koiria annetaan.

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 14:43 | Tappelukoira

Väärin


Tottakai tällainen toiminta on väärin. Mutta 1 dobermanni vähemmän ei varmasti maailmaa huononna. Eli en ymmärrä miksi ihmiset hommaavat näitä tappelu-/ sotakoiria nurkkiinsa.

4.2.2010 14:47 | Juupa juu

Joo.o


Kilossa asuvana tiedän että siellä olevat dobberit eivät ole agressiivisia (ainakaan ulkona ollessa), joten ehkä se viinalle haiseva idiootti on itse aiheuttanut koiralle epävarman olon! Ja omistaja vielä "ei ollut tarkoitus tappaa", mätkitään vaan muutenvaan näykkäisystä koira hengiltä, eiköhän omistajan käsky olis tehonnut vai oliko omistaja niin päissään/sammunut ettei tajunnut et koiraa hakataan hengiltä, prkl!

4.2.2010 14:49 | Hannele Kaskisola - Tahvanainen

KOIRAN PUOLESTA


SINÄ JOKA PUOLUSTAT TEKOA, TAIDAT ITSEKIN OLLA ELÄINTEN RÄÄKKÄJÄ!!VAIKKA KOIRA OLISI TEHNYT MITÄ TAHANSA, SE EI OIKEUTA ELÄIMEN HAKKAAMISEEN!!

4.2.2010 14:52 | Masa

Hyi ...tti


Miten se maila sitten sattuikin sopivasti siihen käteen jos tarkoitus ei ollut tappaa? Minkälainen omistaja puolustelee muuten koiransa nirhaajaa. Eläimenpitokielto tälle omistajalle.

4.2.2010 14:53 | no booz for madmen

Missä oli omistaja?


Miksei hän tajunnut pistää koiraa toiseen huoneeseen? Epäpätevä omistaja jolle ei pitäisi antaa mitään elävää olentoa. Eläintenpito kieltoon loppuelämäksi.

4.2.2010 14:57 | koirat tykkää kännisistä

alkoholi


taas lieventävä seikka :)

4.2.2010 14:57 | Wäiski

Lainvalvonta "Ahnetta"


Helppo on normaalia veronmaksajaa valvoa ja sakottaa mitättämistä ylinopeuksista. Oikeisiin rikoksiin ei sen sijaan riitä paukkuja ja eikä oikeita rankaistuksia. Polissilla ja lainvalvojalla itsetutkiskelun paikka.

4.2.2010 15:00 | MandyMindrape

Joopajoo


Ei se dobermannin kallo pienestä mätkimiosestä kyllä rikki mene, on tainnu kyllä lyödä vähän kovemmalla otteella. Koiraa ei voi syyttää käytöksestä, sillä varttumaympäristö ja tilanne vaikuttavat siihen todella paljon. Jos mies on ensin härnännyt/kiusannut/itse käyttäytynyt agressiivisesti kännissä koiraa kohtaan, tämä on reagoinut. Näykkiminen ei ole syy pahoinpitelemiseen, vaikka se ei jotaisikaan kuolemaan. Koira pitää kouluttaa, ei pahoinpidellä. Agressiiviset koirarodut pois osaamattomien ihmisten käsistä!

4.2.2010 15:01 | Eläinmen puolella

Ei siinä koirassa mitää vikaa ollu vaan...


Koiran omistaja ei oo tainnu kouluttaa koiraa niinkuin pitää niin koira varmaankin puolusti itteensä näykkäsemällä eli se varotti, mut ei satuttaen. Sitte toi pelle päätti opettaa sitä pesismailalla, ei jumakaut mikä pelle. Suomessa tosta saa 50€ sakon ja se siitä. Kukaan täällä surkeessa massa näitä lakeja tuskin saa koskaan kovennettua.

4.2.2010 15:01 | Sipe (3 koiraa kasvattanut)

Koiran kasvattajissa myös ongelmia


Taas kerran hommattu sellainen koira jota ei ole isäntäväki kasvattanut oikein. Jos yhtään katselette ohjelmia koiran isännän ja koiran kasvattamisesta (Liv la ja su) huomaa miten paljon koiran kasvattajat töppäilee. Järkyttävää katseltavaa!. Mutta ei se silti oikeuta pesismailalla hakkaamaan koiraa omista virheistä.

4.2.2010 15:03 | Isäntä

Hullut koirat


Hullut koirat pois hengestä. Näitä kouluttamattomia ja agressiivisia koiria on kaupungeissa ihan liikaa; ja mitä näil dopereil sun muil rakeil, muuta kuin peloittelee muita. Te typerykset ette hallitse koirianne vaan roikutte hihnassa piskinne perässä. Pidän koirista; koirahan on totteleva ja lojaali, sekä eloisa ystävä...

4.2.2010 15:04 | Tim Hill

Sympatia hyvä - suunnassa täsmentämistä


Jos kaikki tuo sympatia, myötätunto ja ymmärrys saataisiin suunnattua koirien lisäksi lähimmäisiimme - niin tuttuihin kuin tuntemattomiinkin -, niin koko ihmiskunta olisi kauniimpi ja parempi paikka. En puolusta eläinten tarpeetonta tappamista, mutta kuitenkin...

4.2.2010 15:05 | Nyyhnyyh

Hyvä dobermanni, kuollut dobermanni


Mitä tuommoset p-jatkekoirat kaupungissa tai yleensä missään tekee? Varsinkin kun oli vielä agressiivinen.

4.2.2010 15:05 | vauhko koira

Päästää ulos


Jos koira käy kiinni omaan väkeen, joku neuvoi päästä ulos.
Mitäs jos siinä ovella tulee vastaan lapsi johon tappajakoira heti käy kiinni.
Typeriä neuvoja typeryksiltä.

4.2.2010 15:14 | Joku joka ymmärtää eläinten päälle

Idiootit


Älkää hyvät ihmiset ottako koiria/eläimiä kun ette niitä osaa kasvattaa ja kouluttaa. Turhaan eläimet vain kärsii kun ette osaa niitä käsitellä.

4.2.2010 15:17 | palloveikko

vähän kättäpitempää


Olikohan pesismaila hankittu juuri tälläistä kurittamista varten. Miksei koiran isäntä puuttunut lemmikkinsä hakkaamiseen vai oliko se laakista vainaa osuma.

4.2.2010 15:18 | lare

mitä oikeasti tapahtui?


Jos hakkaajalta löytyy purema jäljet/haavat niin itsepuolustustahan se on, jos ei taas oo mitään jälkii niin jonkinlainen humaltuneen raivokohtaus" kyseessä ja eläinsuojelurikoshan se silloin on.

4.2.2010 15:18 | Yari

Täällä on ihan aidosti


tyyppejä, jotka vielä puolustavat tätä sairasta tekoa ja näitä vielä sairaimpia tekijöitä. Herra Jarno Kulkunen se vasta jutun murjaisi että se oli koira vain, ei helvetti että sattuu sieluun lukiessani tota. Oksettaa tietyt kirjoittajat.

4.2.2010 15:24 | Nakki

dobberit ja bullit polttouuniin


Tälläist tappajakoirat polttouuniin tai kirkolle lahjoituksiksi. kirkko lahjottaisi koirat sitten Israelin armeijalle palestiinalaisten lailliseen rääkkäämiseen.

4.2.2010 15:33 | Koiraihminen

Koiranhankinnan sääntö nro 1


Älä hanki koiraa, jolle et pärjää painissa. Koira on aina eläin. Koira on omistajan vastuulla ja omistajan on asennoiduttava pärjäämään koiralleen, kun se raivostuu. Ajatus koiran ostamisesta suojelijaksi on jo lähtökohdaltaan väärä, koska tuolloin koiran hankkija jo tunnustaa olevansa heikompi kuin hankkimansa koira. Kukaan ei tarvitse koiraa vahtimaan (omaisuuttaan) kerrostalossa Arabian astiastoa Ikean vitriinissä.

4.2.2010 15:33 | Suomen rangaistukset liian löysiä

Hyi h*lvetti


Oksettavaa. Miten helvetissä ihmiset voi olla noin tunteettomia paskiasia. Pistää vihaksi tällänen ja ärsyttää ku Suomessa on niin saakelin huonot rangaistukset näistä!
Miks hemmetis muka eläimen elämä ei ole yhtä arvokas kuin ihmisen?
En ikinä haluais tuntea tollasia ihmisiä ja onneks en tunnekaan.

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 15:34 | Ihminen on eläin!

justiinsa...


Tässä taas näkee kuinka ihminen on koiraa pahempi peto! Ja ihmiset ei muka oo eläimiä ja ihmiset muka fiksuja! Voi Jumalauta!!!!!!

4.2.2010 15:36 | dkw

Sairas Eläin


Koira on itse syyllinen kohtaloonsa. Luultavasti se on ollut väkivaltainen ja eikös tuo koirarotu ole muutenkin vaarallinen. Eikö poliisilla ole tarpeellisempiakin tapauksia selvitettäväksi. Eri asia olisi ollut, jos ihminen oli kuollut.

4.2.2010 15:38 | ainoa realisti


taas näitä palstoja missä väärät mielipiteet sensuroidaan

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 15:41 | Jumalan miekka

Menkää väliin


Kaikki jotka eivät puutu rääkkäystapauksiin ovat yhtä syyllisiä.Jos itse sisällä tai ulkona liikkuessa huomaisin koiraa hakkaavan luuserin niin käytän kaikki judossa ja karatessa oppimani taidot kyseisen alisuoriutujan niittaamiseen. Siinä tilanteessa mahdollinen kiinnijääminen ja rangaistus on aivan sama. Oikeus ei ole se mitä lakiin on kirjoitettu.

4.2.2010 15:42 | Sieppari


Pesäpallomaila eka esine minkä käteensä sai? Taisi olla skinhead tai sitten TODELLA innokas hankipesiksen pelaaja.

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 15:42 | Milla

tyhmä pää = tyhmät teot


sama kohtelu koiranhakkaajalle! säälittäviä ääliöitä varmaan koko sakki kun kukaan ei puolustanut koiraa!

4.2.2010 15:43 | Kahden doberin omistaja

Oliko vahinko?


Kuinka moni säilyttää pesismailaa vessan ovella?

4.2.2010 15:45 | Ja lopuksi poltetaan vielä roviolla

Meilläpäin Itä-helsingissä yleensä ensin


Ensiksi potkitaan ja vasta sitten hakataan pesäpallomailalla.

4.2.2010 15:45 | BR

Kaksi alfaurosta otti yhteen...


...lauman johtajuudesta ja vahvempi voitti.

4.2.2010 15:53 | Raukka!


Toivottavasti joku todella iso ja vihainen koira tulee nappaamaan tätä miestä kurkusta niin että loppuu se liikkuminen ikuisiksiajoiksi!

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 15:53 | Mummeli77

Koira hengiltä pesäpallomailalla


jospa muuttaisin kommentin muotoa,kun aikaisempia ei ole julkaistu.EN KUITENKAAN AIJO,LEPERELLÄ TEKIÄLLE EIPÄ NÄÄ TOISTENKAAN KOMMENTIT NIIN HIENOTUNTEISIA OLE.TERVEISIÄ VAAN TEKIÄLLE,ETTÄ OLET NUIJA JA NIIN ON KAIKKI JOTKA OLI SILLOIN ASUNNOSSA.

4.2.2010 15:55 | Matkailija

Arkipäivää idässä


Tuohan on arkipäivää Aasian maissa, joissa on koirien turkistuotantoa!

4.2.2010 15:56 | -76

Surun kyyneliä


..niitä saa taas tosiaan vierittää koiran puolesta. Suomessa pitäisi kyllä ottaa mallia Amerikasta ja saada kunnon tuomiot tällaisesta raakuudesta.Mitä Suomessa oikein odotellaan ja mitä pelätään kun ei rikolliset saa rangaistuksia?Kuka siitä vastaa ja kenen syy??

4.2.2010 15:57 | Surkimus


Kylmäks vaan!
Taidat olla köyhä raukka ja vielä kateellinen koirille,säälittävä tapaus!

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 16:01 | HENKKA

VÄÄRÄT KOIRAT NAR!!!


Miksi narkit ottavat koiria joita kama päissään pelkää? Tunkekaa se pesismaila sinne minne aurinko ei paista!! V_TUN NISTIT

4.2.2010 16:01 | Helvetti

Ei eläimiä alkoholisteille


Kun eivät kerran osaa pitää itsestäänkään huolta, niin eläimet kärsii. Ei se mikään uusi juttu ole, että koira haistaa viina ja rupee omistajallekin haukkua, ei sentään tarvitse koira satuttaa, voi vaikka vähäksi aikaa lukita toiseen huoneseen. Vankilaan tommoset, ei mitään järkeä, viina on kyllä aivoja syövyttänyt kunnolla...

4.2.2010 16:03 | rotikka

Koira ei siedä


Kaikki koirat eivät siedä alkoholia nauttineita ihmisiä. Ei omanikaan.

Kunnon sakot miehelle ja eläintenpitokielto. Kiitos.

4.2.2010 16:04 | kouluttaja

KOULUTUS


koira oli huonosti koulutettu, isännällä ei ole ollut mitään käsitystä miten koiraa pidetään.

4.2.2010 16:05 | SDFsdf

Ihme jeesustelua


Yksi eläin on kuollut, entä sitten. Kuoleehan ihmisiäkin väkivallanteoissa.
Pitääkö piskille järjestää valtiolliset hautajaiset ja yleinen suruliputus maahan. Kaupat kiinni, lentoliikenne seis, yksi ötökkä kuoli.

4.2.2010 16:09 | Eläinhyökkäyksen kohteeksi joutunut

Eläinrääkkäystä!


Kimppuuni kävi iso uros schäfer kun olin 14v. Koira yritti kaulaani kiinni, mutta sain käsivarteni eteen mihin koira sitten tarrasi.Painimme hetken kadulla ja sain väännetyä koiran alleni, jolloin se päästi irti. Mihin tuo aikuinen ihminen tarvitsi pesäpallomailaa, jos kerran asui koiran kanssa samassa taloudessa? Juovuksissa joutui itse mielenhäiriöön, ei pitänyt koirasta ja estojen puututtua mukiloi koiran hengiltä. Purema on voinut tulla eläimen puolustautuessa. Ehdottomasti eläinsuojelullinen Poliisiasia ja kunnon tuomio tai 5000 €:n sakot eläinrääkkäyksestä. Onko muuten kyseinen henkilö tottunut pieksemään elollisia olentoja pesismailalla (esim. ihmisiä)? Ei tulisi ainakaan itselläni tuossa väitetyssä tilanteessa ottaa mailaa käyttöön jos kerran on pelännyt.br />

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 16:09 | OOgeli

Jaahans


Siis, jos dobermanni käyttäytyy agressiivisesti ja puree/näykkäisee.. Niin mitä te tekisitte?? Jos muhun kävisi tollainen kiinni, niin puolustaisin itseäni. Okei tosta artikkelista nyt ei voi tietää tarkkaan tilannetta, mutta voisin kopauttaa mailalla koiraa, jos kimppuun tulee!! Ei siinä auta koirankeksejä jaella ja puhua kiltillä äänellä!

4.2.2010 16:10 | Jäätävää !!!!

DOBERMANN


Mikä kusipää kaveri ....tule leikkikaverikseni odotan vesikielellä SINUA

4.2.2010 16:15 | Saba


"Mielestäni suomessa on liikaa koiria ja suurimman osan maamme rakeista saisi tappaa, vaikka vetämällä moottoritiellä auton vetokoukussa...
Laittasivat piskien ruokiin menevät rahat vaikka kehitysapuun. Maailmassa on paljon nälkää näkeviä ja vähäosaisia. Täällä kaiken maailman rakit pistää poskeensa sisäfilettä..." No niin, saatiinhan tähänkin keskusteluun tämä "lemmikkeihinkäytettävätrahatafrikkaan"-kortti. Miten se, että jotkut omistavat lemmikkejä ja käyttävät niihin rahaa, on nälkäänäkeviltä pois? Luuletko oikeesti, että jos en laittaisi rahojani lemmikkieni ruokaan, lahjoittaisin ne vähäosaisille? En todellakaan. Rahat menisivät shoppailuun. Mites tuo liikakansoitus? Minusta maailmassa on liikaa ihmisiä, mieluummin laitan rahani eläinten auttamiseen.

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 16:16 | prkl

prkl


"Omistaja tarkentaa poliisin antamia lausuntoja ja sanoo, ettei miehen tarkoituksena ollut tappaa koiraa. Koira oli käynyt mieheen kiinni vessan ovella ja mailalla mies yritti irrottaa koiraa itsestään."

Omistaja ja lyöjä tänne "irrotettavaksi"

4.2.2010 16:17 | Niko Nekkaaja

Juntti


Mitäs kamuraa on tullut vedettyä vai ootko syntymäsekaisin. Iljettävä tyyppi.
Toivottavasti joku huitelee sua vastaavalla. Eikös ole kivaa, kun huppu noin sekaisin. Muu jengi siellä mökissä aika saamatonta, kun antaa tommosta tapahtua. Näitä juttuja ikävä kyllä sattuu, suurin osa kai johtuu prenkusta tai muista mömmöistä. Sympatiat kyllä koiran puolella, oli nyt syyt mitkä tahansa.

4.2.2010 16:18 | todella surkeat lait!!

suomen laki on niin vääristynyt ettei mitään rajaa. ei mitään rangaistuksia mistään!!


koira on varmasti ollut todella peloissaa kokoillan kännisten ihmisten kanssa ja teki varmasti jotain vaan hädissään ei pahuuttaan. br />

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 16:20 | Vihaan ihmisiä

Ihmiset ovat planeettamme syöpä


Yrittäkää tyhmät ihmiset ymmärtää, että mikään koirarotu ei ole vaarallinen, jos sitä pidetään oikein. Sen sijaan leppoisinakin pidetyistä koiraroduista, kuten vaikkapa labbiksesta, voi tulla vaarallinen, jos sitä pidetään väärin ja kohdellaan huonosti. Koiran vika se ei kuitenkaan ikinä ole, vaan AINA IHMISEN!

Toisekseen yrittäkää käsittää, että näissä "raatelutapauksissa" uutisoidaan aina vain ihmisen näkökulmasta. Suuressa osassa tapauksista on taustalla koiraan kohdistunutta väkivaltaa ja julmuutta, ennen kuin koira hyökkää tai edes näykkäisee. Eläinsuojelualalla työskentelevät tietävät tämän, mutta jostain syystä uutisiin ei ikinä päädy kuin se puolitotuus, joka on kumma kyllä aina ihmisen kannalta mahdollisimman edullinen, vaikka oikeasti ihminen on yleensä aina se tarinan oikea paholainen.

4.2.2010 16:24 | koiran hakkaaja

montako ihmistä koira tappoii tai raateli viime vuonna Suomessa?


Ei tollasen koiran kanssa oo pelleileminen. ei tollasia elukoita pitäisi edes antaa kaikille. Jos sen opettaa sillai, että se luulee, että voi näykkiä ja hyökkiä kimppuun, niin se seuraavaks tappaa jonkun ihmisen.

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 16:30 | Raivostunut eläimiä rakastava

Sinulle v... ääliö


Vaikk koira tekisi mitä, se EI OIKEUTA HAKKAAMISEEN!!
br />

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 16:32 | fj

pitääkö


sen brenkun kans läträtä kun on tuon rotuinen koira asunnossa??tiedä mitä koiralle on tehnyt ennen sitä,komenellut ja leikkinyt äijää jota koirat kyllä tottelee.eläinrääkkäys syyte tollaselle.ja eläimen pito kielto sellaseen talouteen niin kauan kun siellä asuu.

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 16:37 | MUMMELI77

VOI,VOI KYLLÄPÄ ON IHMISET KOVA SYDÄMMISIÄ


ITSELLÄNI OLI MYÖS "ONGELMA"KOIRA JOKA OLI HUOSTAAN OTETTU.KOIRAA OLI PAHOIN PIDELTY SEN TAKIA KUN OLI TEHNYT TARPEET SISÄLLE KUN EI LAISKAT OMISTAJAT JAKSANEET VIEDÄ SITÄ ULOS.KOIRA OLI MITÄ KILTEIN JA RAKKAIN,ELI 12-VUOTIAAKSI EIKÄ KOSKAAN TEHNYT PAHOJA,AINOASTAAN INHOSI JUOPPOJA JOS TULIVAT ÄHELTÄMÄÄN SEN LÄHELLE,EI KUITENKAAN KOSKAAN PURRUT,NÄYKKINYT TAI MUUTENKAAN KÄYTTÄYTYNYT UHKAAVASTI PÄIN VASTOIN OLI PARAS KOIRA MITÄ TIEDÄN JA KOIRA KUOLI VANHUUTTAAN EI SITÄ HAKATTU KUOLIAAKSI.

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 16:40 | anon.

Dobberin hyökkäys ei ole leikin asia


Mies varmaan tulkitsi koiran käytöksen vaaralliseksi (kenties se olikin sitä), ja yritti puolustaa itseään. Ehkä koira ryhtyi silloin taistelemaan tosissaan eikä miehelle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin huitoa. Miksi omistaja ei pitänyt koiraa hallinnassaan?

4.2.2010 16:44 | realisti

pelleilyä


Porukka täällä itkee ettei eläimiä saa kiusata tai tappaa ja silti meistä 90% syö ELÄIMIÄ ruoakseen. En todellakaan ole mikään viherpiipertäjä ja syön itse lihaa, mutta ihmiset voisi hieman käyttää sitä harmaata aivomassaa siellä kallon sisällä ja sisäistää ettei ne hyvät pihvit kasva tehtaassa. Mitä tuohon tilanteeseen tulee niin tuo oli lyöjän naisen koira tekstien mukaan, jota ei ollut opetettu ja joka kävi ihmisen kimppuun. Ottaen huomioon että tuo on koira on iso ja aiheuttaa pahaa jälkeä raadellessaan niin voipi olla että pesäpallomaila oli oikea ratkaisu.

4.2.2010 16:46 | Järjen ääni

Ne kännääjät tässä vaarallisia ovat


Tuossakin tapauksessa on hankittu "pelottava" koira, jotta sillä voisi naapureille mahtailla. Ja sitten kännipäissään on mahtailtu koiralle. Koira luonnollisesti puolustautuu känniläiseltä näykkäämällä. Siinä koirassa ei ollut mitään vikaa. Se vain jouotui aivan väärille ihmisille.

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 16:50 | Kuka hallitsee

Ihminen on menettämässä asemaansa


Koira ei saa koskaan olla johtavassa asemassa kehenkään ihmiseen nähden. Ihminen menettää arvonsa ja asemansa muutaman hölmön elukanpitäjän tähden.

4.2.2010 16:53 | tytsy

Suomessa saa raiskata ja hakata eläimiä ja säästyt sakoilla


Hohoija... ei meidän koira kuollu siihen kun juoksi päin pesäpallo mailaa. Eikä oo kupsahtanu vaikka on törmänny seinään. Eläinten kanssa pitäis soveltaa asilakia; testeihin ennen kuin saat eläimen.
Ja kyllähän se koira on agressiivinen jos ihminen käyttäytyy sitä kohti agressiivisesti.

4.2.2010 16:59 | ihminen yli koiran

ihan oikein


mitään rähiseviä piskejä ei kaivata

4.2.2010 17:03 | Sienipiru

Älytöntä


Tottakai koirat käy kiinni, jos haistaa jotenkin päihtyneen ihmisen ja tahtoo suojella omaisia/reviiriä. Hyi helvetti. Olen huomannut että valtaosa ihmisistä pelkää/vihaa dobermanneja vaikka eiväthän ne paljoa muista koirista eroa, ne on jalostettu vartiointi- ja suojelu tarkoitukseen ja sen mukaan ne toimivatkin. Lähes aina koiranpurema tapauksissa ihminen on aina ollut syypää tavalla tai toisella.. Käyttäytynyt uhkaavasti, yllättänyt koiran yms. Ja sitten on taas koirien omistajat, jotka eivät osaa hallita dominoivampia rotuja ollenkaan.

4.2.2010 17:06 | Alicia!

Kukaan teistä ei tiedä asian todellista laitaa!


Asunnossa oli tekijän lisäksi yksi nukkuva ihminen, joten munaton tekijä pesismailansa kanssa voi sanoa ihan mitä helkkaria tahansa koirasta ja sen käytöksestä. Tämä koira ei taatusti ollut aggressiivinen. Siitä laitan mummoni pantiksi!

4.2.2010 17:15 | tipi


ei mikään ihme että koira alkaa ärsyyntymään ja käyttäytyy uhkaavasti, jos ympärillä olevat ihmiset ovat humalassa ja kovaäänisiä, kyllä sellaisessa tilanteessa selvinpäivä oleva ihminenkin helposti kimpaantuu. koira vaan kun ei osaa sanoa, että nyt päät kiinni tai poistua paikalta. lisäksi jos kyseessä on ollut pieni asunto, niin ei se mikään ihme ole jos koiralla alkaa seinät kaatumaan päälle. voihan se olla, että ko. mies on jotenkin horjahtanut koiran suuntaan ja koira on kokenut tilanteen uhkaavana.
onhan se tietysti myös totta, että koirilla voi olla erilaisia käytöshäiriöitä, mutta harvoin sellaisiakaan tulee ilman ihmisen "avustusta".

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 17:17 | Jotain järkeä

Mielisairas koira


Kohta tuommoinen rakki olisi raadellut jonkun viattoman taaperon hengiltä.

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 17:30 | Järjen ääni

Järjen käyttö olisi täysin sallittua


Kuvitteleeko joku ihan tosissaan, että ihmisillä on oikeus mielin määrin kiduttaa muita eläimiä, eikä niillä ole mitään oikeutta yrittää puolustautua? Ei ne muutkaan eläimet mitään masokisteja ole. Jos niitä rääkkää, ne yrittävät paeta tai puolustautua, ja siihen niillä on täysi oikeus. Jos itse rääkkäät koiraa, on aivan oikein jos se puree sinua. Tässä tapauksessa se ihminen olisi kyllä ansainnut kunnon puremat eikä pelkkää pikku näykkäisyä. Koiraparka. Se oli aivan liian hyvä niin huonoille ihmisille.

4.2.2010 17:35 | Jotain järkeä tosiaankin

Terve koira mutta sadistinen juoppo


"Kohta tuommoinen rakki olisi raadellut jonkun viattoman taaperon hengiltä."

Paljon suurempi riski on, että se koiran hengiltä hakannut juoppo tappaa jonkun viattoman taaperon. Sehän on jo todistanut olevansa sadisti, joka nauttii alistamisesta ja tappamisesta. Koirasta sen sijaan ei ole mitään todisteita, että siinä olisi ollut mitään vikaa. Jos se tyytyi vain näykkäisemään sitä kiusannutta juoppoa, niin se oli kiltti eikä vihainen. Vihainen koira olisi puolustautunut kunnolla.

4.2.2010 17:36 | Sepe 454

ONGELMAN RATKAISU


Kielletään lailla doopermannit ja pesäpallomailat!!!!

4.2.2010 17:40 | Tuomio omistajalle vaaran aiheuttam

Koirat pois kaupungista


Koira tarvitsee ison reviirin kerrostalo asunto on eläinrääkkäystä pahimmillaan.. Onni on jotta Doopermanni saatiin pios päiviltä muuten ois saatu jonkinajan päästä lukee koiran tappaneen lapsen. Asukas joka hommaa tollaseen koiran on yleensä niin tyhmä jottei olisi lopettanut koiraansa tämänkään agressiivisen käytöksen johdosta.

4.2.2010 17:41 | Järki käteen

Populismia


Ihme hysteriaa yhdestä elukasta. Ihmisiä loukkaantuu ja kuoleekin väkivallanteoissa ja täällä taivastellaa yhtä onnentonta rakkia. Ihmisillä on mennyt täysin sekaisin kaikki. Koira kuoli, yksi hailee, pääasia, että ihmisiä ei kuollut.

4.2.2010 17:44 | Kirjoita kommentti:


Eihän tästä näe millainen tilanne on asunnossa ollut? Koiriin tottumaton ihminen voi mennä shokkiin kun iso koira käy päälle. Tästä nousee isompi poru kun ihmisen kuoliaaksi hakkaamisesta?! Herätkää jo

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 17:46 | Christina Helsinki

Eläin kun eläin


Henk kohtaisesti en ymmärrä minkä takia ihmiset haluavat pitää dobermanneja ja pitbulleja.

Sitten ollaan suu auki kun ne hyökkäävät.

Jätetään vaikka pieni vauva yksin niiden kanssa.

Ne koirarodut ovat vaarallisia, voivat hyökätä milloin tahansa.

Ovat sellaisia kuin tiikerivauvat, ihmiset leikkivät että ne ovat lemmikkejä, kunnes huomaavat, että mitä?

En ole valmistaunut Pietarin tapamiseen.

4.2.2010 17:49 | Houra

Koirat yhteiskuntaan


Kun kerran koirat ovat todettu niin fiksuiksi, niin odotaan niiden ottavan vastuuta yhteiskunnasta. Niiden on hoidettava meidän eläkkeet tulevaisuudessa ja vanhukset, sekä lapset. Pääministeriksi koira, Suomi nousee lamasta, kun koirat pääsevät hallitukseen.

4.2.2010 17:51 | Vankilaa ja eläintenpitokielto

Tunteettomia ihmisiä


"Yksi eläin on kuollut, entä sitten. Kuoleehan ihmisiäkin väkivallanteoissa.
Pitääkö piskille järjestää valtiolliset hautajaiset ja yleinen suruliputus maahan. Kaupat kiinni, lentoliikenne seis, yksi ötökkä kuoli."

Tässä taas näkee kuinka fiksuja ihmisiä Suomessa on.... Et sitten yhtään lisää enää keksinyt? Totta hemmetissä ihmiset vihastuvat tästä, koska mitä hemmettiä se koira muka oli tehnyt ansaitakseen tuon?! Ihmiset ovat syypäänä, jos koira ei käyttäydy. KOULUTTAKAA NIITÄ OIKEIN JA ÄLKÄÄ OTTAKO KOIRAA JOS ETTE OSAA. Ei se ole koiran vika, jos ihminen on kyvytön idiootti.
Kai me hei tiedetään, että niitä ihmisiäkin kuolee mutta ei se tähän liity mitenkään. Eläimet on heikompia osapuolia, kyllä nekin tarvitsevat puolestaan puhujan.
Ja ei en syö lihaa niin kuin joku tuolla taas pääsi viisastelemaan että syömme kuitenkin lihaa niin mitä täällä itkemme.

4.2.2010 17:54 | Kalle

Koiralla kipuja


Toisella sivustolle kirjoitettiin koiralla olleen kipuja, ja tästä syystä koira käyttäytyi agressiivisesti. Koiraa ei selvästikkään hoidettu kuntoon joka olisi ollut omistajan VELVOLLISUUS!!! Ja nyt koiran tappoi joku idiootti joka ilmeisesti vielä omistajaakin vähemmän ymmärtää koiran käyttäytymistä...

4.2.2010 17:59 | Elä tai..

Itse tekisin saman


Jos doobermanni puraisisi ja käyttäytyisi agressiivisesti tekisin varmaan saman jos pesäpallomaila olisi käsillä. Siis siinä tapauksessa että tilanne näyttäisi siltä että henkikulta tai terveys voisi olla vaarassa. Koirat voivat olla todella vaarallisia ja mielummin oman henkikullan säilyminen, vaikka en muillekaan eläville halua kärsimystä tuottaakaan. Osa koirista kasvatetaan kieroon joko pelokkaiksi tai sitten uhmaaviksi, sellaiset ovat vaaraksi.

4.2.2010 18:01 | 3 dobberin omistaja

...


Lainaus: "Mitenkään tapausta enempää tuntematta: dobermannien omistajat ongelmakoirineen ovat vuosien mittaan aiheuttaneet Kilossa niin paljon ongelmia, että mun puolesta on sopivaa että pientä karsintaa tapahtui vaikka onkin aika ikävästi sanottu."

Olen etsinyt uutta residenssiä Espoon puolelta - vinkistä vaari ja taidan muuttaa Kiloon kolmen Dobermannini kanssa...

4.2.2010 18:03 | kiksu

nonui


taas jos olisi ollut aseita saatavilla ei huonon koiran olisi tarvinnu kärsiä

4.2.2010 18:08 | Turisti

Saattohoitoa pesismailalla ??


Espoossa teini ikäisen pojan kidnappaus, plus sairas kidutus. Koiran tappaminen pesismailalla... Tulee mieleen elokuva, Syvä joki Harrastetaanko espoossa monessa perheessä banjon soittoa...

4.2.2010 18:11 | Jeepee

Hyviä ihmisiä


Äänestän seuraavissa vaaleissa kuvan koiraa, kun ne ovat niin yhteiskuntakelpoisia. Ryhtykää tukilakkoihin ja pankaa kaupat, sekä pankit kiinni, jotta tämä yhteiskunnallisesti melukka saadaa hautaan. Koirasta tulee tehdä mannerheim ristinritari.

4.2.2010 18:19 | Helmi27

saako naapurin juoppo pariskunnankin.....


HEI,MINUN NAAPURI TALOSSA ASUU ALKKIS /MÖMMÖ PARISKUNTA VOISINKOHAN HIUKAN HUITAISTA? SILLÄ HE OVAT PAHASTI HÄIRIITYNEITÄ JA KÄYTTÄYTYVÄT AGRESSIIVISESTI LÄHDENKIN TÄSTÄ KAUPPAAN OSTAMAAN LUMILAPION..............

4.2.2010 18:23 | Suojelia

Tämä artikkeli haisee....


Voin kertoo sen verran että tää mitä tämä artikkeli antaa tietoa niin vääristää todella paljon. Itse olin siivoamassa tämän kysesisen asunnon verisiä jälkiä, ja voin kertoo että tällä 27-vuotiaalla juntilla ei ollut mitään muuta ku jokunen pien naarmu kädessään tultaessa asuntoon. Nyt tosin on naama sellasessa kunnossa et toivottavasti oppi, ja tulee vielä monen moista vuotta muistaa tehneensä tämän raan teon.

4.2.2010 18:23 | Makkara

Makkaratehtaalle hommia


Koira ruhon voisi lahjoittaa köyhille syötäväksi, siitä voisi tehdä kätevästi makkaraa. Tosin mahtaako moinen peto olla edes syömäkelpoinen.

4.2.2010 18:26 | eemi

niin


tälle-ei-olisi.pitänyt-antaa.koiraa.

4.2.2010 18:31 | Myös koiranomistaja

Herttoniemi, siilitie


Herttoniemessä siilitiellä kaupan edessä Amerikan Akita hyökkäsi pienen koiran kimppuun toissa viikolla, koira leikattiin 1200€ kuoli seuraavana päivänä. Ulkoiluttajalla 2 kassia kaljaa käsissään, alkoholisti sekä omistaja että ulkoiluttaja,lapsetkin huostaanotettu, kukaan ei tee asian eteen mitään. On tehty rikosilmoitus. Koira asuu 200m päässä ala-asteen koulusta ja pidetään irti, entä kun kuolee lapsi???

4.2.2010 18:31 | f the animls

voi vihmos


Kyllähän niitä eläimiä muutetaan jauhelihaks liukuhihnalla koko ajan. Hirveätä. Dobermannit on vissiin useemminkin turhaan raadellu ihmisiä viime aikoina, outoa että moisia edes saa kotona pitää.
Oma rotu ensin, eläimet sitten. Jos koira uhkaa ihmistä, henki pois on oikea ratkaisu. Kysesisellä herralla ei todennäköisesti ollut "lempeää" injektio neulaa lopettamiseen mukanaan.

4.2.2010 18:35 | eläintenpuolustaja

miltäköhän mätkijästä tuntuisi kun sitä hakattaisiin pesäpallomailalla..


siis käsittämätöntä jengiä, kunnon rangaistukset eläinrääkkääjille!!!

4.2.2010 18:37 | Helsinkiin muuttanut

Kuka myy koiria epäilyttäville tyypeille


En ymmärrä miten eläimiä löytyy vaikka minkälaisilta omistajilta. Miksi niitä eläintenpitokieltoja ei anneta näille henkilöille, jotka myyvät koiriaan epämääräisiin oloihin. Vastuullinen kasvattaja kyllä seuraa/tarkastaa ostajan taustat. Ihan käsittämätöntä touhua. Ja naapurit voi ilmoittaa suoraan viranomaisille, jos epäilevät ettei eläimiä kohdella oikein. Ihan samalla tavalla lastenkin huonoista oloista ilmoitetaan. Ja lapset sentään pystyvät kertomaan huonoista oloista, eläimet eivät. Tulipa todella surullinen olo tällaisesta uutisesta.

4.2.2010 18:38 | Yks urpo lisää, jolla dobberi

säälittävää


Ihmiset on nykyään entistä suvaitsemattomimpia ja nyt rasismi on levinnyt jo eläinrotuihinkin :) Hupaisaa luettavaa, kuinka "asiantuntijat" kertovat dobermannin luonteesta tappajakoirana. Hihnan päässä vika, muuten koira viedään piikille jo siinä vaiheessa, kun epäilyttävää käytöstä alkaa ilmetä. Koirat on koiria ja rotuun katsomatta koirat käyvät myös valtataisteluja siinä missä ihmisetkin. Monet täällä tuntuvat inhimillistävän koiran ihmisen tasolle ja kokevansa jakavansa "oikeutta" ampumalla niitä, hakkaamalla mailalla hengiltä jne. Dobermanni on koira siinä missä muutkin rodut, ja eläin. Koiran kasvatus menee vikaan, kun tuon seikan unohtaa. Ko. jutun koirasta ei ole kerrottu mitään muuta, kuin paikallaolleiden lausunnot, jotka ilmenevät hyvin vajavaisina. Koiran aggressiivisuus on suhteellista. Koiraihminen erottaa aggressiivisuuden ja hermostuneisuuden toisistaan. Yksikään koira ei pidä alkoholia käyttävistä ihmisistä, sillä ne muuttuvat. En kyllä pidä itsekään. Ihminen on eläin alkoholin vaikutuksen alaisena - ja sitten näitä juttuja sattuu, hakataan muija, lapset, koira. Mitä väliä? Ja nykyään väkivalta KUULUU raiskaukseenkin. Suomi on sairas maa asua, johtuu siitä, että ihmiset kokoajan vain hyväksyvät enemmän ja enemmän sairasta käytöstä. Tuomioita ei saada kohdilleen. Hävettää olla suomalainen.

4.2.2010 18:41 | Rugu

Voi rassut


Dobermannia ei todellakaan tulisi kutsua tappajakoiraksi. Monet ihmiset eivät perehdy tarpeeksi koiran rotuun ennenkuin hankkivat sen. Doberman luokitellaan työkoiraksi, jonka työkuvaan kuuluu esim. vartiointi tehtävät. Omistajan taidottomuus ja juopottelu syynä tässäkin. Onnettomat torvet hankkivat koiran, joka nimenomaan tarvitsee koulutuksen, ja sitten hakkaavat kännissä kuoliaaksi. On siinä sitten vastuullista käyttäytymistä. Toki osa vastuusta putoaa väkisin koiran myyneelle. Ei Dobermanneja saisi kerrostaloasunnossa asuville juopoille myydä. Tai EI juopoille yleensäkään.

4.2.2010 18:42 | öksö

Jeps


Kaukoidässä koirista tehdään ruokaa, luultavasti teurastus hoidetaan pesäpallomailaa vastaavalla vehkeellä.
Jos koira käy ilman syytä väkivaltaisesti päälle, niin se saa kyllä pesäpallomailasta niin että tuntuu...sietääkin saada silloin.

4.2.2010 18:45 | Koira ihminen

Ja tässä totuus


Yksikään terve ihminen ei valitse dobermannia koirakseen

4.2.2010 18:46 | 3 dobberin omistaja

prkl


Laina:"Koira ruhon voisi lahjoittaa köyhille syötäväksi, siitä voisi tehdä kätevästi makkaraa. Tosin mahtaako moinen peto olla edes syömäkelpoinen."

Joskus sellainen tilanne, että se leipäläpi kannattaisi pitää visusti supussa - ja tämä on sellainen.

4.2.2010 18:47 | Minski

ei ole eka kerta...


... kun koira näykkäisee humalaista. Mikä tahansa koira aistii isäntänsä/emäntänsä ja hänen vieraiden epätavallsein käytöksen ja peloissaan saattaa näykätä. Se ei oikeuta kuitenkaan hakkaamaan viatonta luontokappaletta hengiltä, minkäs koira luonnolleen mahtaa... Ja pakkoko siellä asunnossa oli tissutella niin paljon et käytös muuttuu, olis sitä voinu muuallakin ryypätä. Toiset ihmiset on vaan niin tyhmiä humalassa, et hivauttaisin itekin kun liian lähelle tulevat sölköttämään jotain aivan sontaa. Näykkäisy on koiran hivautus, sääliksi käy et koira joutui noin kamalan kuoleman kohtaamaan.

4.2.2010 18:50 | Järjen ääni

Kiitos!


"voin kertoo että tällä 27-vuotiaalla juntilla ei ollut mitään muuta ku jokunen pien naarmu kädessään tultaessa asuntoon. Nyt tosin on naama sellasessa kunnossa et toivottavasti oppi, ja tulee vielä monen moista vuotta muistaa tehneensä tämän raan teon."

No hyvä! Eka kommentti tässä viestiketjussa, jota lukiessa tuli parempi olo. Olet tosielämän sankari. Tsemppiä Sinulle!

4.2.2010 18:52 | Ihminen

Huhhuh!


Hullua ja sairasta hommaa!
Tuskin koira on syyttä kimppuun käynyt! Varmasti sitä on joko kiusattu tahallaan silloin ja aikaisemmin, tai muuta vastaavaa!
Sais kyllä tulla kunnon rangaistus sille ihmiselle, joka noin raa'alla tavalla pysty koiran tappamaan :( !

4.2.2010 18:53 | hanna

URPO MIKÄ URPO


vaikka koira olisi ollut kuinka mielenvikainen sen olisi kuitenkin voinut viedä eläinlääkärille nukutettavaksi eikä hakata sitä pesäpallomailalla hengiltä.... hei halooo

4.2.2010 18:56 | kieltäminen on kivaa

pesismailat pitäisi kieltää


Todella hirveää että suomessa saa ihan vapaasti kantaa tuollaista tappovälinettä. Pesismailat pitäisi kieltää kokonaan. Ainakin niille pitäisi laittaa 18 v ikäraja. Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset lapsia.

Muutaman pesäpallon harrastajan vuoksi kaikki muut kunnon kansalaiset joutuvat pelkäämään henkensä edestä. Koirista puhumattakaan. Kielletään heti koko pesäpallopeli.

4.2.2010 18:57 | VK

Kriisiapua koko Suomelle


Joko muodikasta kriisiapua on ruvettu antamaan. Tämähän on yhteiskunnallinen katastrofi, koira on kuollut. Kuinka nyt selviämme? Toimiiko yhteiskunta vielä huomennakin. Koiralle patsas Helsingin keskustaan, ulkomaiset valtiovieraat hautajaisiin.

4.2.2010 19:01 | Hulluja ovat monet

Aivan sekavia ihmisiä


"voin kertoo että tällä 27-vuotiaalla juntilla ei ollut mitään muuta ku jokunen pien naarmu kädessään tultaessa asuntoon. Nyt tosin on naama sellasessa kunnossa et toivottavasti oppi, ja tulee vielä monen moista vuotta muistaa tehneensä tämän raan teon."
Et taida olla ihan täyspäinen ihminen. Ei ihme, että näitä juttu tapahtuukin

4.2.2010 19:03 | Eveliina

Ihan tiedoksi!


Koira oli erittäin hyvin koulutettu ja luotettava perhekoira.
Koiran tappaja EI OLLUT koiran omistaja..asui/asuu kylläkin omistajan kanssa, mutta ei ole ollut tekemisissä koiran kanssa pennusta lähtien. ILMEISESTI tappajan auktoriteetti/käytös ei vain ole ollut riittävän selkeää kyseisen koiran kanssa.
Ja sitä auktoriteettiä, kun ei valitettavasti voi toisten puolesta saada.
Jotkut vaan eivät osaa toimia eläinten kanssa ja niiden olisi parempi pysyä kaukana niistä tai jälki on vastaavaa:(:(

4.2.2010 19:06 | Oikeutta eläimille ja vähän äkkiä

HUOH!


Miksi helvetissä täällä paasataan jotain siitä että dobermannit pitäisi kieltää lailla, kun ovat niin vaarallinen rotu?! Miten se liittyy yhtään mihinkään jos joku psykopaatti hullu on mennyt ja tehnyt näin anteeksiantamattoman teon? Ihmiset ne pitäisi laissa kieltää! Ja Suomi olevinaan hyvinvointivaltio. Voi v****!

4.2.2010 19:17 | Sipoo.

Se nyt vaan oli koira vaan.


Nyt viherpiipertäjät ja muut kerrostaloasujat HUOM ! Mailmalla kuolee joka päivä tuhansia lapsia , raiskataan , pahoinpidellään jne. jne Jos yksi suomalainen kuollut koira vetää Teiltä herneet nenään, HERÄTKÄÄ !! Meillä ehtoopuolle siirtyneet koirat , ja muutkin lemmikit ,ajan koittaessa ... ammutaan pistoolilla tai haulikolla. Ja haudataan.

4.2.2010 19:34 | Paappa

Koiran irrottaminen


Kun koira on "näykkäsee" sen verran, että irrottamiseen tarvitaan pesäpallomaila, koiralle voi ja joutaa käydä ikävästi.

4.2.2010 19:35 | vuosaari

vi...tun ääliö tyyppi.


tommoset ihmiset pitäisi joko heittää suoraan vankilaan tai hirttotuomio.vihaan tollasia kus.päitä.

4.2.2010 19:35 | Espoossa asuva ja dobberin omistava

yleistetään liikaa


Pisti taas silmään kuinka idiootteja ihmiset voikaan olla. "Dopperin omistajat eivät hallitse koiraansa, milloin ne hyökkäävät vanhusten tai toisten koirien päälle". Älkää yleistäkö ja tutustukaa rotuun ennen kun avaatte ne suunn!!!!!

4.2.2010 19:47 | kahden dobberin omistaja

hohhoijaa!


kylläpä on taas viisaita kommentteja dobbereista ja niiden omistajista, sehän on vain koira, ellei se ole doberman, heh!!!

4.2.2010 19:55 | Alice

Artikkeli valehtelee!


Koiran omistaja kirjoitti toisaalle foorumille, että miten tämä todellisuudessa tapahtui. Ennen kuin vedätte typeriä johtopäätöksiänne kimppuun hyökkivistä koirista, niin vaivautukaa edes selvittämään asian todellinen laita. Koira oli nuoren naisen rakastettu ja hyvin pidetty ja koulutettu lemmikki. Se ei ollut mikään aggressiivinen tappaja. Kukaan ei ole todistamassa kuinka paljon koiraa kiusattiin ennen kuin se näykkäisi, sillä asunnossa oli tekijän lisäksi vain yksi nukkuva ihminen. Kiltti koira tälläisessä tilanteessa hieman näykkäisee, ei hyökkää sutena kimppuun! Onko sitten oikeutettua mätkiä se hengiltä? Toivotaan, että koiraa ikävöivä omistaja ei teidän typerysten kommentteja lue.

Niinhän se menee, että kun itse pieraisee, niin koiraa on hyvä syyttää...

4.2.2010 20:00 | Eveliina

Ihan tiedoksi!


Koira oli erittäin hyvin koulutettu ja luotettava perhekoira.
Koiran tappaja EI OLLUT koiran omistaja..asui/asuu kylläkin omistajan kanssa, mutta ei ole ollut tekemisissä koiran kanssa pennusta lähtien. ILMEISESTI tappajan auktoriteetti/käytös ei vain ole ollut riittävän selkeää kyseisen koiran kanssa.
Ja sitä auktoriteettiä, kun ei valitettavasti voi toisten puolesta saada.
Jotkut vaan eivät osaa toimia eläinten kanssa ja niiden olisi parempi pysyä kaukana niistä tai jälki on vastaavaa:(:(

4.2.2010 20:01 | Jullinnuppi

Hankkikaa elämä


Koiraihmiset ovat kommenteistaan päätellen vähintään yhtä sairasta väkeä kuin eläinrääkkääjät. Onneksi ei kuollut ihmisiä.

4.2.2010 20:03 | Helmi27

VK


OLET TODELLA TYPERÄ,SINUA EI ILMEISESTI YHTÄÄN HEILAUTA JULMA PUOLUSTUS KYVYTTÖMÄN ELÄIMEN MURHA.TÄMÄ NYT VAAN SATTUU OLEMAAN SEN SORTIN TAPAUS,ETTÄ SE NOSTAA TUNTEET PINTAAAN.

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 20:09 | koiria kouluttanut

voi jeeesus


Ei voi taas muuta sanoa. Mitään koiraa ei lopeteta pesäpallomailalla. ihmiset jotka mussuttavat täällä että kun "dobberit on kaikki niin vihaisia ja hallitsemattomia" helvetti ihmiset ovat vihaisia ja hallitsemattomia- ainoastaan ihminen menee kouluunsa ampumaan kaiken mikä liikkuu tai ajaa lentokoneella tornia päin tahallaan. Koira toimii vaistoilla, aivan jokaikinen koirarotu chihuahuasta dobermanniin. Dobermanni ei edes ole aggressiivisimmista päästä koirarotuja vaan ihan kohtuu yleinen koirarotu, joka toki pitää osata kouluttaa HYVIN. Ja vaikka koira olisikin vihainen niin eläinlääkärille piikille. Ei yksikään elävä eläin ansaitse tollasta, se on yksinkertaisesti väärin. Ja mun mielestä ihmisestä kertoo paljon jos osaa olla noin julma viattomalle luontokappaleelle, siinä on kynnys madaltunut olla julma ja väkivaltainen toiselle ihmiselle. Varsinkin toi alkoholilla selittely kertoo paljon´. Seuraavaksi on varmaan avopuolisokin hakattuna pesäpallomailana koska "no se tönäs eka ja oli tossa viinaakin vähän maisteltu." Saatana.

4.2.2010 20:26 | Hah hah

pesäpallomaila lähellä?


Tilanne ei kyllä ole mikään itsepuolustus ollut, vai kuinka moni kulkee kämpässä pesismaila kädessä? Jos koira on hyökännyt suoraa kimppuun niin TUSKIN äijällä on "sattunut" juuri olemaan pesismailakädessä?


Onhan se totta että koira on vain koira, ja toki jos tuon kokoinen piski kävisi tosissaan kiinni niin laittaisin vastaan. En vain usko tilanteen olleen edellinen. Ja yksi huomio on myös se että dobberin kokoiselle koiralle joka oikeasti on tosissaan ei ehkä pärjääkkään. Kun saksanpaimenkoira on ollut puolitosissaan niin hyökkäyksen kohde lähinnä rauhoitteli piskiä, vastaan jos olisi laittanut koira olisi varmaan voittanut painin ( koira lopetettiin sitten myöhemmin..eikä ollut oma).

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 20:35 | -Petekö-

Mailapoika


Jos tekijä sattuu tätä lukemaan, niin terveisiä vaan. Aika kova jätkä taidat olla kun menet hakkaamaan viattoman luontokappaleen pesäpallomailalla tohjoksi. On siinä kavereille kehuttavaa. Mitään syytettähän sinä idiootti et tästä saa, korkeintaan pikkusakot. Toivottavasti elämä antaa sinulle sitten samalla mitalla takaisin.

4.2.2010 20:36 | Mä

Näykkiminen


Mikäli koira edes koskee ihmiseen ilman sen lupaa se on koiran omistajlta selkeä virhe että antaa sen tapahtua, silloin tulisi rangaista koiran omistajaa ei koiraa.

4.2.2010 20:42 | kk

joopajoo


taas on kaikki eläinrakkaat kommentoimassa. Onhan eläin toki tärkeämpi kun ihminen. Kun ei tiedä taustoja kannattaa olla hiljaa kommenttiensa kanssa. Jos koira puree, myös se on päästään vialla, puhumattakaan ko rodusta. Raaka teko sinänsä ihmiseltä enkä puolustele sitä. Jos olisi kissan tappanu, kukaan ei olisi täällä kommentoimassa, niimpä.

4.2.2010 20:48 | Kerrasta poikki


Missä sanotaan, ettei pesäpallomailalla saa koiraa lopettaa? Napakalla iskulla pakenee henki taatusti. Koira on koira ja ihminen on ihminen. Miksi koira pitää käyttää "piikillä"? Miksi se on okei, mutta pesäpallomailalla lyönti tai haulikolla ampuminen on raakaa? Niijoo, nyky-yhteiskunnassahan ei verta saa näyttää muualla ku telkkarissa ja tietokonepeleissä.

Tietenkään toisen omaisuuteen ei pitäisi kysymättä kajota, sen virheen tuo mies teki, ei muuta!

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 20:49 | Helmi27

Alice


OLIKO KOIRAN OMISTAJA TUTIMASSA,VAI MISSÄ HÄN OLI KUN JÄTTÄÄ RAKKAANSA TUOLAISEN HIRVIÖ KÄSIIN,SAAVAT KUMPAINENKIN KÄRSIÄ HEL....N MOISIA OMAN TUNNON TUSKIA!!!!!!!!!!!!!!!!

4.2.2010 21:05 | Minja

Pitäisi ymmärtää


Kyllä se ihan Suomen laissa sanotaan, että kuinka eläin lopetetaan. br />

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 21:17 | tuleva dobermannin omistaja <3

vaikka se onkin vain koira kyllä siihenkin sattuu!!


dobermannin rotua turha haukkua koska se ei ole kummallisempi kuin muukaan isomman kokoinen koira! Dobermanneille kuten myös esim. rotweilereille on tehty jostain kumman syystä joku ihmeen tappaja koiran maine! Koiran luonne on täysin kasvatuksesta kiinni. Jos koiraa kohtelee kunnolla ja sille näyttää pennusta asti kuka on pomo niin niistä tulee varmasti yhtä tavallisia luonteeltaan kuten monesta muusta eri rodun edustajasta. Esim dobermannit ovat vahva luonteisia koiria joille pitää osoittaa heti alussa ketä määrää! ja tottakai jokainen koira näykkäisee/puree jos kokee tulevansa uhatuksi. koira haistaa ihmisestä alkoholin ja käyttäytyy silloin varautuen. tässä tapauksessa koiran olisi voinut laittaa vaikka toiseen huoneeseen ja miettinyt tilannetta vaikka seuraavana päivänä (selvinpäin!!!) uudestaan ennen kuin tarttuu väkivaltaan! ihmiset jotka pystyvät kohtelemaan elävää olentoa noin ei saisi koskaan omistaa eläintä tai olla niiden kanssa tekemisissä!
toivottavasti ei ehtinyt koira kauaa kärsiä!

4.2.2010 21:21 | tuskaa

tosiasiaa!!


Ensinnäkään koira ei hyökännyt, ei sitten kenenkään kimppuun!! 27v. tuli humalassa kotiin. siellä ei ryypätty. Mies oli huonolla tuulella ja tilanne riistäytyi täysin häneltä. kukaan muu ei voi tietää mitä hänen päässään tapahtui. teko on anteeksiantamaton ja raaka. omistaja on kasvattanut koiransa erittäin hyvin ja kouluttaa aktiivisesti! koira oli erittäin lauhkea ja sai valitettavasti kärsiä turhaan juopuneen käytöksestä. Eli koira ei todellakaan käynyt miehen päälle. Omistaja ei ole juoppo ja kaikkein vähiten vastuuton. kukaan joka tuntee miehen ei olisi voinut unissaankaan kuvitella hänen toimivan näin! mies ei sääliä ansaitse!

4.2.2010 21:26 | Juollohullut on vaarallisia

Ihmiset ainakin suomalaiset HULLUJA


Jokainen koira pelkää humalaisia, vrsinkin jo sitä on
huonosti käsitelty. Voi olla että tämä pölvästi on vielä
tahallaan ärsyttänyt tätä eläintä ja eläin pelästynyt ja
napannut housunlahkeesta. Juopoille ei koiri hakatkoon toisiaan. Miten on mahdollista että WC oven vieressä on pesäpallomaila?

4.2.2010 21:40 | Tuuttis

Näin justiisa


"4.2.2010 17:36 | Sepe 454
ONGELMAN RATKAISU


Kielletään lailla doopermannit ja pesäpallomailat!!!!"

Jep.Ja samalla voisimme kieltää alkoholin,lähettää jokaisen vähänkin epäilyttävästi katsovan ihmisen hoitoon,kieltää kaikki koirarodut,niistäkin kun on vain harmia,purematilastoakin johtaa mäyräkoira....Samalla voisimme kieltää tekemästä enää lapsia,jottei tällaiset sekopäiset ihmiset lisäänny vahingossakaan.Kielletään kaikki.Kielletään aivojen käyttö.Hups,se onkin jo tapahtunut....

4.2.2010 21:40 | Willer

Koiran osattava käyttäytyä


Jos koira kävisi minuun kiinni niin päästäisin siitä ilmat pihalle alta aika yksikön, riippumatta olosuhteista. Tosin, vaikea tietää mikä todellinen tilanne tässä tapauksessa taustalla.

4.2.2010 21:45 | Kahden rotikan omistaja

Koiran tappajalle..


Ihmettelen todella miten satutkaan harrastamaan "pesäpalloa" vai omistatko tappovälineen muita ihmisiä/eläimiä varten. Toivottavasti "Ystäväsi" tietää mitä tehdä:)

4.2.2010 21:53 | joonas

dobermannit


on tappaja koiria, jos oma koira rupeis agressiiviseks niin kyllä mä sen ladon taakse veisin ja haulikolla ampuisin, piikit maksaa...
Miten te kuvittelette että esim metsällä tapetaan haavottunu eläin? A) puukolla aivoihin/valtimoon tai B) isku päähän kovalla esineellä..eiköhän tuo nyt kuitenkin ole aika nopea tapa, kuolee yhestä iskusta
Jos koira puree niin se pitää lopettaa..

PS: KUKA HALUAA PITBULLIN TAI DOBERMANNIN?? omistajassa vikaa

4.2.2010 21:58 | Piikki

koira on ihmisen luoma paska


Onhan se niin että ihminen on risteyttämällä luonut koiran lelukseen. Koiraa en edes luokittele luontokappaleeksi. Eli täysi turhake poislukien palveluskoirat. Tapa millä tuo kaheli otti koiran hengiltä oli huono, onhan noita eläinlääkäreitä ja heillä piikejä. Sinnevaan kaikki puudelit yms.

4.2.2010 21:58 | niimpä

mietityttää...


sanotaan että ei ole olemassa ongelma koiria, vaan syy on aina kouluttajassa. pois lukien fyysisesti tai neurologisesti sairaat koirat... eli onko ollut ihmisessä vika...

4.2.2010 22:02 | villipakastekalapuikko

voi voi


antaa nyt pojan olla, humalassa ymmärystä vailla tehty juttu; koiran omistajalle eläinten pito kielto ja koiran omistaja maksamaan sakkoja vakavasti traumatisoituneelle maila sankarille.

4.2.2010 22:06 | Mä

...


Olisivatko koiraihmiset täällä valittamassa, jos koira olisi tappanut miehen? Kyllä niitä uutisia, joissa koira on raadellut ihmistä tai jopa tappanut, kuten Slovakiassa (vai sloveniassa?) tässä juuri kävikin. Kyllä ihmisellä on oikeus vaikka hakata eläin kuoliaaksi, jos se käy kimppuun - tässä tapauksessa toki on saatettu mennä liian pitkälle - mutta fakta on, että koirista aiheutuu Suomessakin varmasti joka päivä vaaratilanteita ihmisille. Toinen fakta on, että monet ihmiset eivät osaa kouluttaa koiraa kunnolla, mistä suurin osa näistä vaaratilanteista johtuu. Kolmas fakta on se, että joskus koirillakin voi olla mielenvika/-sairaus tai eroja aggressiivisuudessa lajien välillä (aivan kuten ihmisilläkin) - tätä useat koiranomistajat eivät jostain syystä usko millään - ja tällöin ei koulutuskaan auta, vaan koira on lopetettava. Mielestäni isoja/vaarallisia koiria ei pitäisi antaa kenellekään, vaikka niitä koulutettaisiin kuinka hyvin. Esimerkiksi tässä Slovakian/Slovenian tapauksessa nämä tappaja-Bullmastiffit olivat olleet koulutuksessa sen jälkeen, kun ne olivat ensimmäisen kerran hyökänneet ohikulkijan kimppuun, vaan eipä koulutus auttanut ja seurauksena ne raatelivat omistajan kuoliaaksi.

4.2.2010 22:16 | arzie

lol


tää kommenttipalstahan on kuin joku vitun päiväkoti. jatkakaa toki samaan malliin jauhamalla asioista joiden oikeasta laidasta teillä ei ole kuin jonkun paskalehden suoma uutinen.

4.2.2010 22:27 | Tyrmistynyt nuori koiraihminen

Kovemmat rangaistukset


Joo on kyllä suomi varsinainen hyvinvointivaltio. Ymmärrän kyllä aika hyvin sen, että jos koira näykkii ja käyttäytyy uhkaavasti, että siitä säikähtää. Mutta on kyllä päässä ilmiselvästi vikaa, mikäli alkaa hakkaamaan koiraa - elävää olentoa - pesäpallomailalla kuoliaaksi? Vankilaan tuollaiset ihmiset ja kunnolliset tuomiot!

Dobermannit ja rottweilerit ovat upeita ja OIKEISSA KÄSISSÄ aivan loistavia palveluskoiria, joista on vaikka mihin. Ongelmahan on se, ettei kapeakatseiset ihmiset tajua sitä, sillä ulkonäkö ja kohuttu muka aggressiivinen luonne pelottaa. En kyllä ensinäkään tajua miksi niitä pelätään. Ei siitä kovaa kohua tule tietenkään jos esimerkiksi joku mies puukotti jonkun naisen kuoliaaksi, mutta heti on hirveet haloot siitä kun koira hiukan näykkii varoitukseksi. Mieshän oli ollut humalassa, joten on enemmän kuin ymmärrettävää, että koira käyttäytyi puolustavasti.

Joo mut hyi helvetti pakko sanoo, sairasta ihan oikeesti. Mikään ei oikeuta minkään hakkaamiseen kuoliaaksi.

Koiran tappajalle toivon erittäin kovia syyllisyydentuntoja ja rankkaa elämää, sillä koiran tappajia harvemmin pidetään arvossa. Joskus tekis mieli vaan toivoa että joku tekis sulle samalla tavalla mitä sä teit sille koiralle, ja siitä hyvästä valtio antais minisakot siitä.

4.2.2010 22:28 | Helmi27

mailan heiluttajalle....


MITÄ SE SANKARI POJU ON NIIN PALJON PELÄNNYT,ETTÄ PESISMAILA PITÄÄ OLLA ETEISESSÄ,NYT SULLA ALKAAKIN PAINAJAISET JA SIIHEN EI MAILAT AUTA,TOIVON MUKAAN ..............

admin.moderation.editStamp.default

4.2.2010 22:30 | Putte Possukkainen

Reaalikuva


Koira on varmasti elänyt vähemmän mairittelevissa olosuhteissa, aivan mahdollista. Mutta samaan hengenvetoon on sanottava, että aivan normaalina tasapainoisen korkeastikoulutettuna rauhallisena miehenä, perheenisänä ja koiran vastuuntuntoisena omistajan vetäisin joka ainoan egoilu-verikoiran kylmäksi, jos kävisi iholle. Siis, jos sellaisen luonnevikaisen jalostusperkeleen hampaista nyt enää paluuta taistoon olisi.

Kukkahattutädit ja lapsettomat hurtan hoivaajat: turha inistä mitään pimeistä kujista. Valoisalla kujalla vaan;)

4.2.2010 22:30 | wenna

Hm..


"onneksi ei kuollu ihmisiä" ... hmm.. ja mikäköhän tekee ihmiselämästä arvokkaampaa? Selitä! Selitä nyt hyvä ja arvokas ihminen heti, miksi sinäkin olet arvokkaampi kuin koiran sielu.. Eläimiä ihmisetkin ovat, nisäkkäitä, tiedoksi vain, eli nisäkäs on ihminenkin ja muita nisäkkäitä ovat mm. hiiri, sinivalas, leijona, koira, apina, hevonen, saukko.. Tiesitkö?
Joten selitä vielä se, mikä tekee ihmisestä arvokkaimman nisäkkään, eläimen? Sekö, että ihminen on ajanut muut lajit nurkkaan ja orjuuttaa näitä?
Onko hallitseminen ja valta arvokkuutta? Onko ihmisvauva arvokkaampi kuin orankivauva? Riippuen vauvan äidistä, orankiäidin mielestä hänen vauvansa on elämänsä silmäterä, kuten ihmisäidin mielestä oma vauvansa myös.
Molemmat voisivat kuolla vauvansa puolesta, kunhan vauva vain jäisi henkiin ja kasvaisi. Sairasta ihmisiltä on mielipuolinen väkivalta kaikkea kohtaan ja luulo siitä, että omistavat kaiken maapallolla (kivet, puut, maan, toiset eläimet..)..
Mielisairaaksi kehittynyt nisäkäslaji! Toivottavasti tulisi se kunnon epidemia jo ja rokottaisi 80% maailman ihmisistä, saisivat toiset eläimet kerrankin laiduntaa ja elää hetken edes ilman ihmisten jatkuvaa häirintää.
Eräät kun vain eivät kunnioita toisia lajeja, vaan pitävät ihmistä jonain eläinkunnan pyhimyksenä ja kruununa..

4.2.2010 22:45 | eepo

No niin!


luvan varaiset aseet takavarikkoon ja pesäpallomailat luvanvaraiseksi!!!!

4.2.2010 23:09 | Ota ensin hirsi omasta silmästäsi


Ihmiset ovat näköjään hyvin herkkiä tuomitsemaan. Kukaan kommentoijista tuskin on ollut kyseisessä asunnossa kyseiseen aikaan. Se, että artikkelissa mainitaan alkoholinkäyttö, on heti aiheuttanut sen, että omistaja on leimattu alkoholistiksi. Kyllähän herran isä aikuiset ihmiset nauttivat alkoholia vaikkeivat alkoholisteja ole.
Koira on leimattu kouluttamattomaksi hirviöksi. Kuinka moni teistä on oikeasti ikinä nähnyt kyseistä koiraa? Teillä ei ole mitään perusteita väitteillenne ja silti huutelette niitä täällä kuin kiveen kirjoitettua sanaa. Mitä tapahtui -Syytön kunnes toisin todistetaan periaatteelle? Kyllä kaikki sen tiedämme, että lehtikirjoituksien tarkoitus on myydä ja saada tunnettuvuutta sitä kautta. Kirjoittajat osaavat varmasti tällä periaatteella saada tarinan kuullostamaan juuri näin järkyttävältä.
Älkää hyvät ihmiset tuomitko, ennen kuin tiedätte totuuden.

4.2.2010 23:29 | mailapoika

Pesäpalloilija


Varokaa pesäpalloilijoita

4.2.2010 23:31 | Apache

Epäilen ihmisen olevan


Väkivaltainen muutenkin. Ihminen, joka ei ole väkivaltainen ei säilytä ovensuussa "murhavälineitä". Pesäpalloharrastusta hänellä tuskin on. Juoppohulluus on sekopäähän iskenyt. Koira on hankittu hetken mielenjohteesta. Tuollaisille pitäisi ikipäivänä antaa yhtään eläintä, ei edes lapsi samaan taloon. Harmi vain kun raha puhuu enemmän...

Ne ihmiset, jotka puolustavat eläimen, tai ihmisen vahingoittamista sietäisi mennä tarkistuttamaan päänsä. Moinen ajattelu kun lietsoo lisää väkivaltaa..

4.2.2010 23:33 | Simo Forss

Juoppohullu


Taas yksi esimerkki siitä, mihin viina johtaa. Kännipää menettää aivonsa ja tulos on tämä. Onneksi sentään kohteena ei nyt ollut koran omistaja!

4.2.2010 23:38 | Kala 70

No just joo!!!!!!!


Löispähän ukko itteään pesäpallomailalla ja kattois miltä tuntuu!!!!SE EI OLE VAIN KOIRA VAAN PERHEENJÄSEN!!!!voi koira parkaa

4.2.2010 23:44 | MÖRÖKÖLLI 89

JOO....


OLIKO SE KOIRA PARKA NYT ITSE SYYLLINEN KUOLEEMAANSA,KUN ON SAANUT KIIVAAT ROTU VIHAT NISKAANSA,KYLLÄHÄN TUOSSA TIESIVÄT ERÄÄT IHMISET KERTOA,ETTÄ KOIRA EI OLLUT AGRESSIIVINEN,VAAN MAILAN HEILUTTAJA OLI OLLUT AGRESSIIVISELLA PÄÄLLÄ.TIEDOKSI PUTELLE ETTEI TÄSSÄ OLE PIMEISTÄ KUJISTA OLLUT PUHE VAAN PAINAJAISISTA,MIKSI MENNÄ LIKAAMAAN KÄSIÄÄN TUOLLAISTEN P.........N ,PELOTTELUUN PIMEÄLLÄ KUJALLA,PÄIVÄN VALOLLA SE PITÄÄ NÄHDÄ,ETTÄ VOI OTTAA VALOKUVAN JA TEETTÄÄ SUURIMAINOS KYLTTI JONKA VOIS PYSTYTTÄÄ RAUTATIETORILLE JA SIIHEN ISO TEKSTI TÄMÄ MAILA SANKARI TARVITSEE KUNNIA MITALLIN KUN TAPPOI RAAASTI KOIRAN.

4.2.2010 23:47 | Asiantuntija

Oikeutettu teko


Dobermannin tuntien kyse on itsepuolustuksesta. Vai olisitteko halunneet kuulla uutisen jossa koira raateli miehen kuoliaaksi yksityisasunnossa.

4.2.2010 23:52 | sissi

asiaa


kamalaa miten täällä prpvosoidutaan tietämättä tosiasioita! oikeasti koira oli auhkea ja hyvin koulutettu! vika oli miehessä joka sekosi! omistaja täysin syytön mutta ei sen jälkeen jos jatkaa ja tapahtuu vielä kamalampaa!

4.2.2010 23:53 | Jullinnuppi

Hm..Hm..


New age -aatteen aivopesemät, elämästä vieraantuneet hamppukassihipit eivät enää näe eroa ihmisen eläimen välillä, ja odottavat ihmiskunnan vähentämistä milloin 10, 80 tai 90:llä prosenttilla. Tämä onkin aatteen kehittäjien perimmäinen tarkoitus. 6 miljardia ihmistä on vaikea kontrolloida mutta 600 miljoonaa voidaan orjuuttaa. Siinä sitä sairasta hallintaa. Jos ette tiedä mikä ero on ihmisvauvalla ja eläimellä niin menkää istumaan vaikka viikoksi muurahaiskekoon, ravitsette lihallanne tuhansia yhtä arvokkaita muurahaissieluja. Järkevä ihminen kunnioittaa kaikkea elämää, mutta ensimmäiseksi ihmiselämää.

5.2.2010 00:08 | tuuttis

SAMAA MIELTÄ!


"4.2.2010 22:16 | arzie
lol


tää kommenttipalstahan on kuin joku päiväkoti. jatkakaa toki samaan malliin jauhamalla asioista joiden oikeasta laidasta teillä ei ole kuin jonkun lehden suoma uutinen."

Mä oon niiin samaa mieltä! Se on jännä ku jaksetaan työntää se tikku jokaiseen asiaan,josta ei tiedetä mitään. sit väännellään ja käännellään juttuja niin,että ne kuullostaa omaan korvaan hyvältä.Arvaillaan ja veikataan.Sekä mustamaalataan.Ihan tulee mieleen lastentarha,kuullostaakin samalta. -"huihui,se dobermann on kamala tappaja,oikeesti.Ihq" -"joo,ja meirän naapurissa asuu ihan saletisti juoppo.Mä en kyl koskaa oo niinqu nähny sen juovan mut se oikeesti on" -"joo,ja mä näin tossa dobberin kadulla,se katto mua sillee,ja heilutti häntää,se varmaan suunnitteli syödä mut" . Tältä te vaikutatte.sivistymättömiltä,joilta puuttuu maalaisjärki.mut kivaa,jatkakaa ihmeessä!

admin.moderation.editStamp.default

5.2.2010 00:34 | JJ

Maailma on sairas!


Ehkä tässäkin tapauksessa olisi ollut ainakin kymmenen muuta keinoa kuin hakata koira hengiltä mailalla ja kuinka moni tervepäinen ihminen pitää yleensä pesäpallomailaa kotona eteisessä odottamassa? Tässäkään tapauksessa mailan omistanut tai sitä käyttänyt tuskin oli aktiivipelaaja.. tai edes urheilija.. jos pullistelua ei lasketa urheiluksi? Tällä kertaa hakattiin koira, mutta huomenna se olisi voinut olla ehkä kadulla vastaan kävelevä ihminen. Nykyisin jokainen voi ilmeisesti tehdä ihan, mitä huvittaa.
Milloinkohan eläintenkin oikeuksia aletaan kunnioittaa ja sairaita ihmisiä oikeasti rangaista sairaista teoista. Miten on yleensä mahdollista, että isoja ja koulutusta vaativia koiria on aina niillä ihmisillä, jotka eivät ymmärrä koiriaan tai edes välitä näistä koirista yhtään..?

5.2.2010 00:41 | no booz for madmen

wenna:lle


osuit naulan kantaan. kiitos ja kumarrus!

5.2.2010 00:44 | Perhonen

Hieman valaisua asiaan


Haluan tuoda hieman todellista tietoa tähän murheelliseen ja järkyttävään tragediaan.Oli järkyttävää lukea täysin asiattomia kommennteja ja osa myös asiallisia. Tunnen erittäin hyvin koiran omistajat ja tiedän mitä tuskaa,surua,ahdistusta,epätoivoa ym. he käyvät tällä hetkellä läpi ja yrittävät jotenkin selvitä järkyttävästä tapahtumasta,mitä ei voi edes käsittää. Koiralla oli erittäin rakastava ja hyvä koti ja sen kanssa touhuttiin ja harrastettiin paljon ja koira oli viimeisen päälle luotettava,erittäin hyvin koulutettu: Se oli lapsia rakastava uskollinen perhe koira.Voin vain kuvitella omistajan tuskaa,surua,epätoivoa kun omalle rakkaalle eläimelle on käynyt näin.Shokki tapahtuneesta sekä ääretön järkytys että se on ollut vielä oma puoliso, joka on aina ollut maailman rauhallisin ja kiltein ihminen ja eläimet aina olleet sydäntä lähellä. Joka tekee tästä vielä käsittämättömämmän,ei voi ymmärtää tekoa ja mitä maailman rauhallisimpana tunnetun miehen päässä on sillä hetkellä tapahtunut.Sitä kukaan ei tiedä, hän on myös itse tapahtuneesta äärimmäisen järkyttynyt ja hakenut apua. Teko ei ole millään puolusteltavissa ja tapaus on todella murheellinen ja surullinen jossa on monen ihmisen elämä romahtanut täysin. Halusin sen verran puolustaa rakkaita läheisiäni. Että kyse ei ole ollut,alkoholisteista,koiran laiminlyöjistä vaan koiraansa syvästi rakastavista ihmisistä ,jossa on käynyt käsittämätön, selittämätön ja järkyttävä tragedia!

5.2.2010 01:55 | puulaakeri

Taas haukutaan väärää puuta


Kilossa huomattavasti isompi ongelma on koiran omistajat. Vihainen nainen vihaisen sakun kanssa ja vastuuttomasti koiraansa irtipitävä nainen. Koira ei ole lainkaan hallinnassa. Sen oman mustin pitää päästä tutkimaan jokapaikka ja -koira, ei väliä haluaako se toinen ihminen tai koira tulla tunkeilluksi. Niin ärsyttävää.

5.2.2010 02:07 | JL

Just


Näin Suomessa. Kuten monissa kirjoituksissa on mainittu: ongelma on hihnan toisessa päässä, ei koirassa ! Ja kirjoituksia lukiessa tulee vaan mieleen, että jokainen joka vähänkin puolustaa tätä tekijää, voi tulla kokeilemaan tasaiselle !

5.2.2010 02:19 | Beaucenpaimenkoiran omistaja.

Samalla mitalla takaisin.


Koira ei IKINÄ ei ikinä, hyökkää ilman syytä. luulen että kyseinen henkilö on potkinut tai muuten rääkännyt koiraa menneisyydessä tai samana iltana. Ja koirat ajattelevat omaaa perhettään "laumana" joten koira saattoi näkkimisellä koittaa että onko hän ylempänä lauman arvojärjestyksessä kuin kyeinen mies (hehän asuvat samassa taloudessa) Tai sitten koiraa ei ole koulutettu oikein, jos olisi koulutettu oikein omistaja olisi tullut väliin ja "rankaissut" koiraa sillä ainoalla ja oikealla tavalla: Niskanahasta kiinni ja maahan (niin koiraemokin kurittaa) ei siihen olisi pesäpallomailaa tarvnnut. ja jos hän oli työntämässä koiraa pois miksi sitten koira kuoli ja otsikko on että koira hakattiin ei työnnetty pesäpallomailalla kuoliaaksi... mihin tämä maailma on menossa... Itse omistan koiran jolta Rottweilerit ja Dobermannit ovat saaaneet kokonsa värityksensä ja agressiivisuutensa. JA oma koirani on ihan lepponen kun olemme kouluttaneet sen.

5.2.2010 07:09 | ihminen

oli pakko tappaa


pakkohan se on tuon kokoinen ihmistä pureva koira lopettaa. ja harvalla kuitenkaan on lopetuspiikkiä varmuuden varalta kotona. vai olisiko pitänyt lähteä koira lahkeessa/kurkussa eläinlääkäriin piikkiä hakemaan?

5.2.2010 07:11 | Linnaan vaan!

Alkoholistinarkkarit


tappoivat koiran pesäpallomailalla?!?

Harmittaa kun moisista tekemisistä ei Suomessa rankaista. Täällähän saa raiskatakin ilman rangaistusta.

Tarpeeksi vaan pää sekaisin niin tälläistä se meno on.

5.2.2010 07:30 | sivusta seuraaja

Hulluja kirjoittajia


Maailma on hyvä ja erinomainen. Taidatte olla tosiaan aivan sekaisin, tapaus alkaa saamaan suuronnettomuuden kaltaisia piirteitä. Tapahtuuhan näitä ja elukoita ja ihmisiä kuolee päivittäin, ja ei niistä tällaista järjetöntä hälyä nouse.

5.2.2010 07:32 | lab

Ei rangaistusta


Ihan sama jos joku koira kuolee. Monella ihmisellä on asiat huonommin kuin suurimmalla osalla koiria tässä maassa.

5.2.2010 07:50 | Mikko

Taputapu


Kaveri varmaan saa 20euron sakon ja "Hyi Hyi!" tuomarilta ja eiku uutta koiraa hommaamaan oli pitokielto tai ei. Niitä kukaan valvo!

admin.moderation.editStamp.default

5.2.2010 09:03 | Leena

Säälittävää sakkia...


Olen melkoisen varma ,että jos Dobermanni puree hyökätessään ei siitä kirjoiteta lehdessä näykkäisynä.. Jos tilanteessa olisi ollut kysymys taistelusta ja Dobermanni olisi ensimmäisenä päässyt puremaan en usko ,että mies olisi enään päässyt hakemaan pesäpallomailaa.Ilmeisesti tässä taloudessa on tapana käydä vessassa pesäpallomailan kanssa (varmaan ihan normaalia joissain piireissä).
Koira oli NÄYKKÄISSYT talossa vieraillutta miestä (ei omistajaa) ja mies on kännissä päättänyt näyttää kavereille kuinka hän pitää Dobermannin ruodussa(myöskin varmaan ihan normaalia piireissä ,joissa täytyy ottaa pesäpallomaila vessaan mukaan)!! Kasvattajat ottakaa selvää kenelle koira myydään!!! Dobermannit VAIN harrastus käyttöön!!

5.2.2010 09:19 | Max

Kuolema


Jos koira pure ihmista ,see pitä lopetta heti!

5.2.2010 09:20 | noin tekisin minäkin

Aivan oikein toimittu


Jos koira käy rauhallisesti käyttäytyvien vieraiden kimppuun, on suoranainen VELVOLLISUUS ottaa se päiviltä. sitä paitsi, dobermanni on jalostettu ns. suojelukoiraksi, ts. käymään käskystä kimppuun.
Olisi teilläkin toinen ääni kellossa jos kyseinen elukka olisi raadellut lapsen, ehkäpä kuoliaaksi.

5.2.2010 09:21 | nainen

Jos "valaisua asiaan" pitää paikkansa,


toivottavasti tekijä ei koskaan kohdista kännipäissään samanlaista kilahdustaan esimerkiksi lapsiin.

admin.moderation.editStamp.default

5.2.2010 09:45 | Eläimille kuuluu myös hyvä elämä

Tosi surullista


Jos ei pidä eläimistä, ei pidä ihmisistäkään.
Pitää aina paikkansa !
Vo koiraparkaa.

5.2.2010 09:56 | tuskaa

edelleen tosiasiaa!


ettekö te todellakaan usko tai tai lue täällä kuin p-juttuja?? vielä kerran, koira ei ollut alkoholistiperheessä vaan hyvän emännän, erittäin hyvin koulutettu ja aktiivisesti harrastavan perheen koira!! Asunnossa ei nautittu alkoholia vaan mies tuli kotiin humalapäissään! Miehellä ei puremajälkiä! vain hän tietää mitä on tehnyt ja miksi??? En koskaan hyväksy tekoa, kyse on läheisistäni ja tuntuu pahalta lukea täällä kaikenlaista sontaa!! Älkää enään lisätkö omistajan tuskaa näillä jutuillanne ja arvailuillanne. tekijä saakoon tuomionsa!

admin.moderation.editStamp.default

5.2.2010 10:41 | impulssikontrolli on ihmisen asia

Pesäpallomaila


Siis jokaisessa kunnon harrastavassa perheessähän on aina kättää pidempää lähistöllä, jos sattuu hermostuttamaan. Omistajan tuskaa lisännevät myös epämääräiset ystävät. Sorry vaan.

Mitähän tämä kaveri seuraavaksi tekee, on jo aiheellisesti arveltukin.

5.2.2010 10:52 | MÖRÖKÖLLI 89

HALOO HEI


KOIRA EI OLLUT VIHAINEN.KYLLÄ MINÄKIN TÖNÄISEN TAKAISIN JOS MINUA TÖNITÄÄN JATKUVASTI KÄÄNNIPÄISSÅ,KOIRA VAAN OLI?JOS OLI?NÄYKKÄISSYT,URHON PITI TARTTUA PESÄPALLOMAILAAN,ENTÄPÄ JOS PERHEESSÄ OLISI OLLUT LAPSIA OLISIHAN SE MAILAN HEILUTTAJA VOINUT HAKATA LAPSUKAISET HENGILTÄ JA SITTEN JATKAA VIELÄ HAKKAAMISTA ,SIINÄ OLISI MENNYT VAIMOKIN SITTTEN SAMANTIEN MIETTIKÄÄPÄ SITÄ.

5.2.2010 10:59 | julmaa kohtelua

peismaila


kellä meillä on pesismaila kotona, ei kellään, ellei se ole sitä varten, että koiraa on aiemmin sillä "opetettu", jos tarvii pesismailan koiraa varten, kannattaa antaa koira toisten hoviin.

5.2.2010 11:09 | Nanna

Surullista


Kovemmat rangaistukset eläinrääkkäyksestä!

5.2.2010 11:10 | **

What a world!


Luin läpi kaikki edelliset kommentit. tapausta sen paremmin tuntematta vaikea ottaa muuten kantaa, kuin että järkyttävä tapaus koiran omistaneelle tytölle mikäli ei itse ollut paikalla eikä voinut tilanteeseen puuttua.Itselläni on koira ja se kiertää kyllä kaukaa kaikki alkoholin vaikutuksen alaisina olevat! Humalainen ilminen saa koiran varuilleen, koiran näykkäisylle lienee ollut syynsä? Jos miehessä ei hyökkäysjälkiä, tuntuu siltä, ettähumalaiselta on lähtenyt mopo käsistä ja sen surauksena koira kuoli julmasti surmattuna. teille lukuisille koira-ja eläinvihaajille haluaisin huomauttaa, että maapallomme on tarkoitettu kaikkille sillä oleville: ihiskunnalle, eläinkunnalle, kasveille. Tällä hetkellä ihminen hallitsee holtittomasti kaikkea, eläimillä ei ole oikeuksia elää kuin hyöty-tai lemmkkieläiminä. ja se tarkoittaa, että ovat täysin omistajinsa vastuulla. Itse koiran omistajana näen paljon vastuuntunnottomia koiranulkoiluttajia, joilla hihnassa tempoilee muita koiria kohtaan agressiivisia je hermostuneita pieniä tai suuria koiria omistajien keskittyessä kännykkäänsä. Ja monet pitävät koiriaa (Haagan alueella) vapaina vaikka laki sen kieltää. Isännällä on vastuu, sekä omistamansa eläimen hyvinvoinnista että sen käytöksestä muita kohtaan. Oma koirani tuli pahoin raadelluksi humalaisen miehen irrallaan pitävän koiran toimesta. Rikosilmoitus ei edennyt mihinkään. Mies kuljettaa koiraansa edelleen irrallaan.

5.2.2010 11:11 | Omituista

Pesäpallomaila


Kellä normaalilla ihmisellä on pesäpallomaila kädenulottuvilla, vielä talviaikaan?
Ei taida olla ihan tavallista porukkaa.
Narkkareilta ja alkoholisteilta ja steroidienkäyttäjiltä eläimet pois.
Ihan kipeetä touhua.

5.2.2010 11:13 | Dogyposition

Uhkaava koira


Samaa mieltä: jos koira puree omistajaa ilman mitään syytä, niin se tulee lopettaa mitä nopeammin sen parempi.

5.2.2010 11:22 | RS

Oikeus puolustautua on


Kyllä ihmisellä on oikeus ja on syytäkin puolustaa itseään agressiivisia isoja koiria vastaan kun n käyvät kimppuun, käyttäen kättä pidempää. Sillä onko humalassa vai ei ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Uusia koiria saa kenneleistä.

5.2.2010 11:42 | Helmi27

Ihinen


koira oli kuulema näykkäissyt,ei purrut jos olisi raadellut tai purrut niin kyllä siitä olisi pahemmat jäljet tullut,eikä muutama pieni naarmu ja kuka sen todistaa että koira ne naarmut teki,entäpäs jos joku mimmi vaikka raapi mailasankarin naaman,jospa kyseinen henkilö itse aiheutti ne naarmut kännipäissään,kuolutta on aina hyvä syyttää,kun ei voi enää kuolleen käytöstä tutkia (ammatti ihmiset)Kaipa tutkinnan johtaja Jarno Saarinen voi se asian kertoa kuinka raadeltu mies oli,ja onko mies käynyt lääkärissä?

5.2.2010 11:53 | kiti


Toivottavasti nämä "koiraihmiset" ottavat samalla intensiteetillä kantaa myös ihmisiin kohdistuviin väkivallantekoihin.

5.2.2010 12:02 | kiti

Hyvyydestä ja pahuudesta


Toivottavasti nämä "koiraihmiset" tuomitsevat samalla intensiteetillä myös muihin eläimiin ja ihmisiin kohdistuvat väkivallanteot.Muuta käyttäytymistä kutsutaan kaksinaismoralismiksi.

5.2.2010 12:06 | minä vain

mitä?


Tottakai koira puree jos sitä ei ole koulutettu! Ei oo mitään syytä lopettaa lemmikkiään sen takii, et sil on huono koulutus. Tää on jotain niin järkyttävää.. Ihmisen syytä tääki!

5.2.2010 12:08 | Nils Holgersson

Järkeä päähän


Dobermanni on kuin käsiase, tavalliselle ihmiselle yhtä tarpeellinen ja asioiden mennessä huonosti potentiaalisesti hengenvaarallinen. Lenkkipolulla näitä kouluttamattomia koiria pölhöine omistajineen tulee vastaan jatkuvasti. Jos koira hyökkää ihmisen kimppuun, saa sen itsepuolustukseksi lopettaa siihen paikkaan. Koira on eläin, ja eläimenä sitä on kohdeltava. Isoja koiria ottavat laiskat omistajat leikkivät tietoisesti omalla ja muiden ihmisten turvallisuudella.

5.2.2010 12:10 | Eläimille paremmat olot!

Eläin hermostuu, jos ärsytetään.


Veikkaan, että tässä on sama asia käynyt. Voi koira parkaa :( Salettiin puolusti vaan itseään!

5.2.2010 12:34 | matkaava keski-ikäinen täti

kaksi viikkoa sitten


matkasin Jyskylästä Tiksiin, lemmikkivaunussa.
tampereelta nousi vaunuun kaksi hampparin näköistä humaltunutta miestä, kahden ison koiran kanssa.
Mitein siinä kirjaa lukiesaani, että mitähän noikin koiraparat saa kokea kotonaan.
Äijät tietenkin lähti ravintolavaunuun, ja pyysivät hemaisevan näköistä tyttöä katsomaan, että koirat eivät karkaa..eihän ne tällästä vanhaa akkaa edes vilkasseetkaan ;)
Äijät tuli jonkun ajan perästä, leikittivät/haukuttivat/vinguttivat koiriaan. Kukan ei uskaltanut tehdämitään,. eikä yietenkään henkilökuntaakaan näkynyt missään.
Seuravalla kerralla sällit lähtivät sitten uudelleen liikenteeseen, mukanaan labradorinnoutajansa, toinen sekarotuinen jätettiin haukkumaan vaunuun, sentään kiinnisidottuna...
Kenen olisi ollut vastuu, jos koira olisi päässyt irti, ja pelästyneenä tarttunut johonkuhun kiinni, tai jotain muuta vakavaa olisi sattunut??
Kun olin jäämässä pois Tiksin kohdalla, hampparit hinasivat itsensä entistä kännisempänä ja toisen koiransa paikalleen....
Että semmoisia koiranomistajia.....

5.2.2010 12:34 | mik

jou


koira on pelkkä eläin

5.2.2010 12:43 | LOL

Menee hermo


näiden ihmisten kanssa, jotka itkee sitä "entä jos se olisi ollut ihminen"
Sen takia koiria pitäisi antaa vain ihmisille, jotka osaavat huolehtia ja kouluttaa niitä. Ei ne koirat pääse hyökkäämään ihmisten kimppuun, jos pidettäisiin ne vaikka kiinni siinä hihnassa ja olisi itse erossa alkoholista niin kyllä sen koiran saa pidettyä aisoissa.
Ei se ole koiran vika.

"Nyt viherpiipertäjät ja muut kerrostaloasujat HUOM ! Mailmalla kuolee joka päivä tuhansia lapsia , raiskataan , pahoinpidellään jne. jne Jos yksi suomalainen kuollut koira vetää Teiltä herneet nenään, HERÄTKÄÄ !! Meillä ehtoopuolle siirtyneet koirat , ja muutkin lemmikit ,ajan koittaessa ... ammutaan pistoolilla tai haulikolla. Ja haudataan."

LOL. Kai me hei toi tiedetään, mutta ei se muuta sitä asiaa, että tämäkin on väärin ja saa herättää mielipiteitä.

5.2.2010 12:58 | 2 x 54 kg uroskoiran omistanut

Miehen pienuus


Kyllä näiden kavereiden kasvot ja nimet pitäisi saada julkisuuteen, jotta tietää muukin kansa kuin lähipiiri, millainen tyyppi on kyseessä. Tässä tapauksessa niin omistajan kuin hakkaajan. Hyödyllinen tieto mm työnantajille. Kyllä on ollut pieni mies kaikilla mittareilla mitattuna, jotta on täytynyt päteä tuolla teolla! Toivon samaa kuin edelliset; kokekoon saman kohtalon kuin koira. Eläin lopetetaan eläinlääkärin piikillä eikä millään muulla. Ja mitenkähän uhkaavalta on tilanne ollut koiralle ennen tuota tekoa, että sen on täytynyt näykkäistä. Laimeita selityksiä.

5.2.2010 12:58 | Yari

what a world:lle


Minunkin koiraani vuosia sitten hyökkäsi erään epämielyttävän naapurini irralaan oleva koira. Tein ilmoituksen suullisesti poliisille puhelimessa ja viittomakielellä tällä naapurille. Hänellä on vieläkin koira hihnassa aina ulkoilessa. Se mitä tulee näihin kommentoijiin, jotka puolustavat tekijää pitäisi mennä tutkituttamaan päänsä ja nopeasti, siellä ei voi olla kaikki ihan kohdallaan.

5.2.2010 13:07 | Silmä silmästä

Ai paha mieli vai


Ja lähituttavaksi itseään tituleeraava pyytää lopettamaan keskustelut, koska omistajalla on paha mieli! No voi voi. Saa ollakin ja muisto tapahtumasta mukanansa loppuelämänsä.

5.2.2010 13:14 | Yari

Hienosti sanottu 2x54kg


Olisi todela mielenkiintoista nähdä tämä onneton raukka, jonka pitäisi saada maistaa omaa lääkettään. Kun lukee näitä puolustajia, tulee sellainen hermostunut olo ja pitää vain työntää nyrkit taskuun ja antaa olotilan mennä ohitse.

5.2.2010 13:14 | tamask

Mies+alkoholi=.....


Sitä alkoholia ei kannata juoda kun mieli ottaa kuitenkin ylivallan. Miehet ovat liian herkkiä sille ja menettävät toimintakykynsä tiedostaa omia ajatuksiaan ennen reagointia. Se vain on niin.

Monet koirat eivät tykkää ollenkaan humalaisista koska ymmärtävät niissä olevan jotain vikaa eikä ole normaalia vaikka ihmisistä se muka onkin normaalia olla humalassa. Koira ei ikinä pure ilman syytä eikä se ikinä ole koiran vika kun ne kuitenkin ovat eläimiä jotka elävät luontaisten vaistojensa mukaan. Kaikki tajuavat että ihmisten koulutuksen taso koiralle riippuu miten koira noin muuten käyttäytyy.

Kaikkein vaarallinen olento on ihminen joka ei tiedosta itseään eikä tunteitaan.

5.2.2010 13:29 | juokaa vähemmän ja ymmärtäkää enemm

alkoholi aina mukana


miksiköhän koira on käyttäytynyt uhkaavasti ja agressiivisesti? oisko se, että ympärillä on lauma kännisiä uhoajia. dobermanni on herkkä koira, jolla pitää olla osaava ja fiksu omistaja, moni muukin koira olisi tuntenut olonsa epävarmaksi kännisten seassa. kyllä on maailma menettänyt järkensä, jos tuosta ei saa kunnon rangaistusta, vaikka mies olisikin kännissä tuntenut olonsa uhatuksi koiran taholta. ihmisten luoma tilanne oli tod.näk. syypää tähän tapaukseen.

5.2.2010 13:35 | Max

Voiko kännissä olevia ihmisiä koira purra?


Tässä saa koiraihmisiltä käsityksen,et kännissä ihminen ei ole ihminen ja sitä on lupa koirilla purra?? Ootteko tosissaa,te vertailette elukkaa ihmisiin jne...?

5.2.2010 13:54 | Toivottavasti sillä on hyvä nyt

Ihan kamalaa!


Eivät ole tainneet ymmärtää eläimistä yhtään mitään ottaessaan koiran. Ja outo käyttäytyminen kännissä on hermostuttanut varmasti ehkä jo valmiiksi pelokasta koiraa. Kyllä pesäpallomaila on ollut niin niin väärä tapa korjata tilanne kuin ikinä maailmassa mahdollista!

5.2.2010 13:55 | dsjfjdfjfd

hämmästyttää


Aina kun koira murisee tai puree ihmistä niin sen omistajalle sakot ja koiralle lopetus määräys.

5.2.2010 14:00 | Ihminen on julmin peto

xx


En ole koiraihminen, mutta sen verran kai jokaisen järki sanoo, että jos koira käyttäytyy huonosti niin vika löytyy kyllä lähes sataprosenttisesti hihnan toisesta päästä.

admin.moderation.editStamp.default

5.2.2010 14:02 | Yari

Hei Max


olen niin tosissani kuin ihminen vaan voi olla. Minä vertaan ihmistä koiraan ja minulle ne ovat hyvinkin tasavertaisia. Esim ne, jotka hakkasivat sen espoolaispojan sairaalakuntoon.

admin.moderation.editStamp.default

5.2.2010 14:03 | Sopupeli tämäkin pesismatsi.

Rajansa hurskastelullakin.


En ota kantaa oliko ko. toiminta oikeutettua itsepuolustusta / hätävarjelun liioittelua / jotain muuta, mutta sanonpa kaksi asiaa:
a) Ne, jotka täällä isoon ääneen puolustavat koirien oikeuksia, pitävät itse kissoja / koiria kaupunkiasunnoissaan ja kutsuvat itseään eläinrakkaiksi, voivat kiitos kaunis syödä tekopyhät päänsä. 99% itseänne varten eläimiä pidätte nurkissanne, ette eläinrakkaudesta.
b) Se että väitetään että koira ei KOSKAAN kävisi kimppuun ilman syytä (provosointia tms,) ei pidä sen enempää paikkaansa koirien kuin ihmistenkään kohdalla. Vaikka olisi kuinka koulutettu yksilö, aina voi napsahtaa ilman että toinen tietoisesti provosoi mitenkään.

5.2.2010 14:06 | **

känninen vs pureminen (max)


Voiko kännissä olevia ihmisiä koira purra?

Tässä saa koiraihmisiltä käsityksen,et kännissä ihminen ei ole ihminen ja sitä on lupa koirilla purra?? Ootteko tosissaa,te vertailette elukkaa ihmisiin jne...?

vastaus: koira voi hyvinkin tuntea olonsa uhatuksi kännisen lähestyessä hoippuen ja oudosti , usein äänekkäästikin käyttäytyen. ensisijaisesyi koira väistää. jos häirintä humalaisen puolesta jatkuu ja koira tuntee olonsa uhatuksi, se varoittaa. ei kukaan täällä ole puhunut luvasta purra!

5.2.2010 14:09 | Just joo

Se koira älähtää, johon kalikka kolahtaa!


Ihan turhaa hälinää mokomasta.

admin.moderation.editStamp.default

5.2.2010 14:17 | Eastend

Taas Espoossa


Espoon rajalle pitäs rakentaa muuri, jotta espoolaiset sekopäät eivät pääse Helsinkiin, varsinkaan itä-Helsinkiin aiheuttamaan mitään!!!

5.2.2010 14:26 | Roid rage

Hormonit?


Eihän vain tämä "kunnollinen" mailapoika ollut anabolisten aineiden väärinkäyttäjä. Pesismaila ja Doberman, tuo on sellainen yhdistelmä joka kiehtoo samaa kohderyhmää kuin anabolisten aineiden väärinkäyttökin.

Kun "kunnollinen" voimailija pesäpallomailoineen tulee kotiin roid rage päällä ja lisäksi humalassa niin tulos saattaa olla huonompikin.

5.2.2010 14:39 | e

ADff


hyi ..

admin.moderation.editStamp.default

5.2.2010 14:50 | jepjep

Näin taas meillä...


On se hauska lukea lehdestä juttua jossa ei ole kerrottu tarkempaa tietoa tapauksesta... Ei aivan oikea tarina mene noin kuin on kirjoitettu. Parempi pitää mölyt mahassa ennenkuin tietää mitä siellä on oikeasti tapahtunut. Lehdet poimivat vaan kaikki mehukkaimmat ja provosoivimmat kohdat tapauksista. Lehden tarkoitushan on kasvattaa myyntiä.

5.2.2010 14:59 | mä

voi voi


Koirat ja alkoholi...ei hyvä yhdistelmä. Varsinkaan jos ollaan kännissä ääliöitä!!!! Koira polo ei ymmärrä kännisiä oudosti käyttäytyviä ihmisiä. Ja usein ihmiset ei tajua, että olisi paras antaa olla koiran omissa oloissaan kun otetaan alkoa, vaan aletaan "leikkimään" koiran kanssa. Ja tuolloin todellisuus on lähempänä koiran härnäämistä.
Ja ompas sattunutkin sopivasti olemaan se pesäpallomaila siinä saatavilla. ilmeiseti kovia urheilumiehiä nämä ihmiset!

5.2.2010 15:15 | Miia

Kuningas alkoholi


Alkoholi pitäisi laittaa kortille. Toiset läträä sen kanssa ja aina tulee jotain pahaa. On se vaan niin hienoa että kuningas alkoholi on niin hyväksyttävää. Monet pahoinpitelyt, riidat ja tapot se on aiheuttanut. Tuossa taas yksi surullinen tarina lisää. Koira parka. Ihminen suuressa viisaudessaan on niin hyvä!

5.2.2010 15:23 | lukija 79

hirveää!!!!!


ei ollut tarkoitus tappaa koiraa.....mikähän oli sitten tarkoitus kun mailan kanssa heilua????? täytyis ukolle itellesitä mailaa heilautella.....aivan hirveää kun ajattelee mitä koira koki ennen ku kuoli.....:(

5.2.2010 15:27 | ..

EI HELV*TTI


Todella säälittävä ja rangaistava teko tältä mieheltä. Huomaa taas ku lukee näitä kommentteja, että ihmiset taas vähän muuttelee asiaa, jutussa puhuttiin NÄYKKÄSYSTÄ, niin nyt täällä puhutaan että koira olisi HYÖKÄNNYT . Jos koira käyttäytyy tuolla tavalla a) sitä pelottaa b) sillä on traumoja, stressiä yms. Ne ketkä ajattelevat että tämmönen käytös on okei, niin niiden päässä ei ole kaikki okei. Eläinrääkkäyksestä suuremmat tuomiot, SAKKOJA, VANKILAA,ELÄINTENPITOKIELTO, JULKISEKSI RÄÄKKÄÄJIEN NIMET :)

admin.moderation.editStamp.default

5.2.2010 15:41 | pjk

dopermanniko luonnevikainen


itselläni on ollut dopermanni ja paljon muitakin koiria.ei dopermanni ole yhtään sen vaarallisempi kuin muutkaan koirarodut.taitaa vika olla hihnan toisessa päässä.totta on että dopperia pitää kouluttaa.en tajua kuka voi olla noin raukka että tappaa koiran tuolla tavalla.mielummin ampumalla tai piikki perseeseen.

5.2.2010 16:17 | Agresiivinen elain

lailla kieltää


Voiko olla vaarallisenpaa koira kuin dobberi.
Lue ja seuraa lehtiä.
Jos vielä omistaja ei hallitse koiraansa !

5.2.2010 16:36 | Faktaa ei fiktiota

Agresiivinen elain:lle


"lailla kieltää


Voiko olla vaarallisenpaa koira kuin dobberi.
Lue ja seuraa lehtiä.
Jos vielä omistaja ei hallitse koiraansa !"

Älä usko lehtien kirjoituksia vaan seuraa faktoja! Kyllä noista koirien puremisista pidetään kirjaa ja siellä kärkeä ei todellakaan pidä doberman tai rotwailer. Se vaan on hienoa kun elokuvissa "tappajiksi" esitettävät koirat komistavat lööppejä joilla kasvatetaan lehtitalojen omistajien tilejä.

5.2.2010 16:36 | Helmi27

Hyvät hyssykät


Missä oli rakastava koiran omistaja kun tapaus sattui? miksi teillä kotona pidetään pesäpallomailaa eteisessä tai niin olettaisin koska oli wc: oven vieressä.Oliko se niin sanottu rauhan turvaaja,kotivakuutus,vai murtohälytin. ja niistä teidän kärsimyksistä,ne ovat pieniä verrattuna koiran kärsimyksiin.varmasti tehnyt kipeää,koko lähipiiri taitaa tarvita apua,ihan ammattiauttajilta,että selviätte niistä kärsimyksistänne............eipä tässä viitsi enää jauhaa koska kuitenkaan se ei auta ja siksi toiseksi jos kommentoisin niin kuin haluaisin niin sitä ei julkaista,koska sanani olisivat hyvin viiltäviä ja ne satuttaisi paljon enemmän kuin yhdenkään koiran hampaat ja ne jättäisi teidän sieluihin pysyvät arvet.

5.2.2010 16:46 | itselläkin iso koira

Koira on aina koira!


On huvittavaa suorastaan, miten nämä tämän kaltaiset tapahtumat johtaa aina rotukeskusteluun. Tiedän tapauksen joissa kultainennoutaja "napsahti" ja kävi 5 vuotiaan kimppuun, mutta se oli poikkeus tapaus ja asiasta vaiettiin. Ja moni pikkukoira puree päivittäin ihmistä (on toki vähemmän tappavaa) mutta asia sivuutetaan monesti anteeksipyynnöllä omistajan taholta. Tiettyt rodut otsikoissa myy! koira on koira, eikä niihin voi koskaan 100%:sti luottaa, mutta yleensä vika on omistajassa ja kolutuksessa. Oli rotu mikä tahansa, joukossa on yksilöitä, joilla on luonnevikoja tai fyysisiä vaivoja, jotka aiheuttaa agressiivista käytyöstä. Dopermannit, rotikat ja muut vastaavat rodut eivät ole sen vaarallisempia kuin muutkaan isot rodut. Vaativat vaan hyvän johdonmukaisen koulutuksen ja järkevän johtajan.

5.2.2010 16:54 | Tappaja linnaan!!!!!!!

Pesäpalloilijat eivät silti pahoja, olettaisin...


Kaikki mahdollinen ja mahdoton on sanottu jo aiheesta, mutta selvää on että ihminen joka lyö ELÄVÄÄ OLENTOA PESÄPALLOMAILALLLA ei ole terve.
SIIS MITÄÄN ELÄVÄÄ MISSÄÄN TILANTEESSA. Paha ja sairas on ihminen, joka moiseen pelivälineeseen itsepuolustusmielessäkään tarttuu.

5.2.2010 16:55 | en kerrro!

SE ON MAHDOTONTA!!!


kaikkissa asioissa ihminen on syyllinen!
Omistajan piti opettaa koiran ja koirat ovat itsestään kilttejä ja uskolliseja!
tässä on syyllinen omistaja ja se mies!
Omistaja tekee koirasta semmoisen!!!

5.2.2010 16:56 | Rugu

voi lapsus


Nyt on sitten saatu hieno katsaus muidenkin tunnevikaisten ihmisten päihin. Ihminen, jolla ei riitä myötätuntoa eläimiä kohtaan on mielestäni itsekkin lähempänä petoa.
Aivan järkyttää junttisuomalaisten tiedon puute koirista ja niiden käyttäytymisestä.

5.2.2010 16:56 | Max

Voinko puolustautua ?


Eli kun minun kimppuun hyökkää iso koira, pitäiskö minun jäädä pohtimaan kumman hihnan päässä on vikaa jne..? Tai pitäiskö kuitenkin puolustautua,koiralle kohtalokkain seurauksin!
Te koiraihmisest olette VASTUUSSA omista koiristanne ja pitätkää ne kurissa!

5.2.2010 17:28 | ELÄINRAKAS KALA 70

ilmoitus


KOIRA ON PERHEENJÄSEN SIINÄ MISSÄ MUUTKIN SAMASSA TALOUDESSA ASUVAT (SE EI OLE VAAN KOIRA)KÄNNISILTÄ KOIRAT POIS JA ELÄINPITOKIELTOON LOPPUELÄMÄKSI.TUSKIN KOIRA OLI SYYLLINEN.SITÄ OLI VARMAAN KOHDELTU KALTOIN.

5.2.2010 17:34 | sssssss

;<


Veikkaan että tuo mies saa kovemman tuomion tuosta koiran tappamisesta kun saisi esim raiskauksesta

5.2.2010 17:34 | Koirat ovat eläimiä

Rakkaat koira-ihmiset?


Otetaan aivan kuvitteellinen tilanne:
Dobermanni käy ihmisen päälle purren, mitä voi tehdä?
A) Antaa tyynesti koiran vaikka tappaa, kuten tapahtuu usessa tapauksissa
B) Vastaan saa taistella, mutta koiraa ei saa lyödä, potkia eikä mitään muutakaan väkivaltaa saa osoittaa
C) Pitää anoa omistajaa repimään koira pois kimpusta
D) puolustautua miten hyvänsä pystyy

Itse teen ehdottomasti kohdan D). Syyttä koiraa ei saa tietenkään hakata, mutta jos kimppuuni hyökkäisi koira ja saatavilla olisi vaikka kirves niin kirves heilahtaisi. Monet kommentit pitävät ihmiselämää alempana kuin koiran elämää.

Lemmikin omistajan velvollisuus on pitää lemmmikki kurissa ja mielestäni jos lemmikki käy toisen ihmisen kimppuun omistajan tulisi saada syyte aivan kuten tilanteessa, jossa omistaja olisi itse käynyt päälle.

Näiden kommenttien valossa ei ole ihme että Suomessa taitaa vähintäänkin vuosittain käyvän niin että perheen lemmikki tappaa perheen lapsen.

5.2.2010 17:41 | koissu


Hakkaajan ja koiran omistajan nimi julki, ettei kukaan myy tai anna koiraa näille

5.2.2010 17:57 | Kovia kokenut lapsi

Juoppous ja koirat


Juopottelu ja koirien pitäminen eivät sovi yhteen. Meluisat arvaamattomat juopot ovat pelottavia koirille. Myös lapset tarvitsevat turvalliset selvät vanhemmat! Lapsetkin turvaan päihtyneiltä vanhemmilta!

5.2.2010 18:07 | Helmi27

Voinko puolustautu? kommentti


onko sinun mielestä niin että ihminen on oikeutettu alistamaan,kiusaamaan,pelottelemaan ja uhittelemaan koiralle ja sitten kun koira kyllästyykin siihen tai sitten peloissaan inahtaa mikä tulkitaakin vihaksi,alistamisella tarkoitan nyt sitten semmoista alistusta missä koiraa kiusataan.niin ja jos koira vaikkapa peloissaan urahtaakin ihan vaan sen takia että se pelkää ja kokee itsensä uhatuksi,niin ei kun henki veks vaan,niinkö? JOS TÄMÄN KOIRAN TUNTEMAT IHMISET ON SANONUT ETTÄ KOIRA EI OLLUT MIELENVIKAINEN!!!!NIIN MIKSI KOIRA NYT ONKIN SYYLLINEN????

5.2.2010 18:14 | Ajatteleminen ON täysin sallittua

Eihän se äijä puolustautunut vaan hyökkäsi


Max; Ei sen äijän kimppuun mikään koira hyökännyt. Se äijä itse meni kännissä kiusaamaan koiraa, ja koira näykkäisi. Siis näykkäisi, ei hyökännyt. Kai tiedät mikä ero noilla on?
Ja sitten äijä päätti "kouluttaa" koiraa pesäpallomailalla. Jos sillä kännääjällä olisi ollut hiukkaakaan järkeä, niin se olisi antanut koiran olla rauhassa. Ja tässä tapauksessa kun hyökkääjä oli ihminen, se ihminen on vastuussa. br />

admin.moderation.editStamp.default

5.2.2010 18:25 | Järjen ääni

Rangaistuksista


"Veikkaan että tuo mies saa kovemman tuomion tuosta koiran tappamisesta kun saisi esim raiskauksesta"

Kummastakaan ei saa Suomessa kuin korkeintaan nimellisen tuomion. Tekijät ovat molemmissa samaa ihmisryhmää: väkivaltaisia miehiä, ja varsin todennäköisesti vieläpä samoja yksilöitä. Siis niitä joita oikeuslaitos arvostaa. Ja uhrit vastaavasti ovat naisia, lapsia ja eläimiä, siis oikeuslaitoksen mielestä VAIN naisia, lapsia ja eläimiä.
JOS tällaisille saataisiin asialliset rangaistukset, niin sitten luultavasti raiskauksistakin saisi helpommin kunnon rangaistuksia. Eivät ne asiat ole toisiaan pois sulkevia, vaan toisiaan tukevia. Jos väkivalta hyväksytään, niin se hyväksytään kaikissa muodoissaan. Jos se tuomittaisiin, se tuomittaisiin kaikissa muodoissaan.

5.2.2010 18:44 | Max

Oma Kokemus


En kommentoi ollenkaan ton kaverin tekoja!
Ettekö ymmärtänyt minun kysymystä,että lässytätte alkoholista jne.
En kiusaa koiria (en omista enää ikinä isoa koiraa,sen jälkeen kun minun saksanpaimenkoira tappoi mun isoisän - 75 vuotias).Ilman mitään syytä!Omakotitalon pihassa,missä vanhus kaatui hyökkäyksen seuraksena ja mursi lantioluun.Mistä enään ei selvinnyt! Koira oli koulutettu ja erittäin fiksu ja kuulias!Tähän päivään asti en ole ymmärtanyt hyökkäyksen syytä!(olin itse paikalla) ja voin vakuutta että puhun totta.Valitettavasti hyökkäys oli sen verran nopea että en kerennyt sitä estämään!
Niin että lopettakaa toi hössötys ja vastatkaa suoraan mun kysymykseen puolustamisesta!

5.2.2010 18:59 | mikkone

Koiran omistajan on vastuu


Niin kyllähän itseään saa puolustaa varsinkin tollaista vaarallista elukkaa vastaan mutta koiran omistajan pitää hallita koiransa hän on tästä vastuussa.

5.2.2010 19:12 | Helmi27

voi teidän macojen kiukutteluja


jos ja jos vastaan tulee iso koira ja hyökkää päälle,entäs sitten se hyökkää.Nyt ei ole kyse siitä että koira olisi tullut irrallaan ulkona vastaan ja käynyt päälle kuin yleinen syyttäjä vaan nyt olikin ihan toisella tavalla.julkisuuteen vaan naamataulut koko revohkalta.Ei mitään armoa eläin rääkkääjille,raiskureille,murhaajille,pedofiileille.Oli se sitten mistä yhteiskunta ryhmästä hyvänsä ja kovemmat tuomiot,ilmankos niitä rötöksiä tehdään kun niistä vain taputellaan pää laelle ja sama peli jatkuu.

5.2.2010 19:28 | Kunpa en olisi ihminen :(

Alkukantainen homo sapiens sapiens


Mielestani alkoholin pitaisi olla koventava tekia, koska suurin osa koirista pelkaa kuolakseen juppoja ja alkoholin hajua. Sitten on viela niita alypaita joitten pakko haukkua ja murista koirille!

5.2.2010 19:32 | 3 dobberin omistaja


Laina: "Jos koira käy rauhallisesti käyttäytyvien vieraiden kimppuun, on suoranainen VELVOLLISUUS ottaa se päiviltä. sitä paitsi, dobermanni on jalostettu ns. suojelukoiraksi, ts. käymään käskystä kimppuun."

Voi pyhä yksinkertaisuus - jos nyt vaikka aloitetaan siitä, ettei koiraa voi jalostaa esim. suojelukoiraksi...ne KOULUTETAAN...kaksijalkaisten, jotka mistään mitään tiedä, kannattaisi pitää nämä ylevät kommenttinsa ihan omana tietonaan - huoh:/

5.2.2010 19:34 | Pete

Tapaus=sairas idiootti/Oma kokemus


Ei huvittanut lukea juttua alkua pidemmälle,
koirissakin löytyy mielenvikaisuutta se on selvä, mutta usemmiten vika
on jossain muualla kuin koirassa, koulutettu joo, mutta miten

admin.moderation.editStamp.default

5.2.2010 19:54 | Pete

Tapaus=sairas idiootti/Oma kokemus


vielä yksi juttu, pesäpallomailahan on suomalaisen vessan perusvarustus?!?!

5.2.2010 20:02 | Minttu

Mitä jos


Aivan järkyttävä juttu. Sydän itkee verta kun tuollaista lukee. Viattomalle eläimelle ei saa tehdä tuollaista. Miksei suomessa voi eläimiin kohdistuneita rikoksia ja väärinkäytöksiä tuomita samallalailla kuin lapsiin kohdistuneita?! Samassa asemassa ne mielestäni ovat, täysin puollustuskyvyttömiä ja viattomia. Auta armias jos joku olisi lapsen hakannut pesismailalla kuoliaaksi tai heittänyt parvekkeeltä tai hylännyt roskikseen tai jättänyt ulosteeseen mädäntymään ---> Seuraa varmasti elinkautinen!!! Miksei sama kun sen tekee eläimille???!!!!

5.2.2010 20:16 | Tuomas

Jaksatte jauhaa viattoman luontokappaleen puolesta!


Sitten kaupasta ostamaan häkkikananmunia ja naudanlihaa jotka on tuotettu ties missä oloissa. Näin suuret eläinten ystävät ostavat varmaan kuitenkin luomua tai syövät vain kasviksia. Täytyyhän eläinten puolia pitää, mutta joku raja hyvät ihmiset. Menkää lumitöihin!

5.2.2010 20:51 | ULPU

haloo ja herätys,mitä tuli tehtyä,onko hyvä mieli pääsit näyttämään mahtiasi !!


KYLLÄ KAI ELÄIMELLÄKIN ON TUNTEET JA SE VAISTOAA,JOS NÄKEE JA KUULEE HUMALAISTEN RÄHINÄÄ JA ÖRINÄÄ,EI SITÄ VIITSI KUUNNELLA JA KATSELLA SELVÄJÄRKINEN IHMINENKÄÄN!

admin.moderation.editStamp.default

5.2.2010 20:54 | Helmi27

syy


heippa Alicia,Perhonen ynm.onkohan niin että tekin olitte paikalla, turha siinä on hyssytellä rakastavaa emäntää ja mailamestaria,välillä kuulostaa jotkut viestit että tekiä itsekkin viestittää täyttä p...aa!heippa minä lopetan nyt tän viestinnän rupeaa taas niin sanotusti kiertämään sisuksissa ja voi tulla lauottua sopimatonta.

5.2.2010 21:02 | Rikos ja seuraus

Kaikkea muuta kuin oikeutettu teko!!...


...ja tekijä ei saa tästä mitään. Isännän kommenttia ihmettelin, sinustako on oikein että koira hakataan kuoliaaksi??!! Eikai sinulla ole koiraa?
Dopperit on oikeissa käsissä kilttejä koiria, ihmiset niistä idiootteja tekee. Ja tämä näköjään pelkäsikin tuota koiraa.
Varmasti ollut niin että tämä miekkonen on kännipiäissään örveltänyt koiralle, joka ei tykkännyt ja reagoinut tilanteeseen omalla tavallaan.. Kuten moni muukin koira toimii. Saa sen koiran helpomminkin irti! Jos pelkää koiraa, miksei vain myönnä sitä omistajalle? Omistajakin olisi voinut kertoa miten tulee toimia.
Itseään saa puolustaa, mutta tämä menee jo äärettömyyksiin, onneksi ei ollut lapsi.

Suomeen pitäisi saada kunnon laki ja rangaistukset eläin-lapsi- ja raiskaus- tapauksiin. Nimittäin monesti eläintenpitokiellon saanut voi kiertää sen helposti ja saa vaan sakkoja..

admin.moderation.editStamp.default

5.2.2010 21:16 | Koiranomistaja

Kamalaa


Aivan kamalaa!! Jos koiran on saanut joku vihaseks niin ihminen, ymmärrän myös että koira saattaa käyttäytyä tuolla tavalla humalassa olevaa ihmistä kohtaan, mielestäni jos aikoo kännätä niin pitäs huolen siitä ettei koira kärsi ihmisten juopottelusta. Jos joku hakkais mun koiran pesismailla...

Näyttipä toi omistajaki välittävän tosi paljon koirastaan "Omistaja haluaa tarkentaa poliisin antamia lausuntoja ja sanoo, ettei miehen tarkoituksena ollut tappaa koiraa. Koira oli käynyt mieheen kiinni vessan ovella ja mailalla mies oli yrittänyt omistajan mukaan irrottaa koiraa itsestään." Aika kovakourasesti on yritääny tota koiraa irrottaa...

5.2.2010 21:32 | Tyrmistynyt kansalainen

Ei voi uskoa...


Jos kyseessä olisi kultainen noutaja, täällä päiviteltäisiin vain tekijän julmuutta! Mutta kun kyseessä on dobermann, niin täällä jopa kehutaan tekoa ja väritetään juttuja omilla ilmeisesti aika syvään juurtuneilla ennakkoluuloilla :( Vetää sanattomaksi tällaisten ihmisten ajatusmaailma. Tätä ne lööpit ilmeisesti teettää. Faktaa: purematilastoissa edelleen kärjessä ovat mäyräkoira, jack russelin terrieri ja chihuahua. Nouseeko niitä otsikoihin? Niin ja ennen kuin kukaan ehtii sanomaan, että nehän on pieniä koiria eikä saa niin paljon vahinkoa aikaiseksi, niin se on totta, mutta miksi uutisissa ei saa otsikoita muut rodut kuin rotikka ja dopperi? Sitä paitsi, kyllä ne mäyriksenkin hampaat ihan kivalta kädessä tuntuu...kokemusta on.
Turha lähteä leimaamaan omistajaa alkoholistiksi, nistiksi, huolimattomaksi tai huonoksi koiran omistajaksi kun ei edes tiedä mitä on tapahtunut. Osalla ihmisistä tuntuu olevan myös tuo lukutaito hieman kadoksissa.
Törkeää. Katso peiliin ja tarkistapa tietosi ja ennakkoluulosi, sekä mielellään päivitä ne tälle päivälle ja tietoon perustuvaksi, että vähintään mahdollisesta jälkikasvustasi kasvaisi edes puoliksi siedettävä ihminen tähän yhteiskuntaan. Kiitos.

5.2.2010 22:07 | dogman

Kun ei tiedä niin ei voi tuomitakaan..


Jotain vikaa on koirassa ja/tai isännissäkin. Neljän vuoden ikäinen doberman on jo hakenut paikkansa laumassa eikä sen kuulu missään tilanteessa purra, eikä edes näykkäistä omistajaa tai samassa taloudessa asuvaa. Koulutettu koira ei ärise myöskään vieraille, kun isäntä on vieraat hyväksynyt sekä hyväksyttänyt heidät myös koiralla.

Hyvin koulutettu ja terve doberman on hieno ja uskollinen ystävä. Väärin koulutettu tai kouluttamaton, epäjohdonmukaisesti, väkivaltaisesti jne. käsitelty doberman on vaaraksi kaikille. Ja se voi olla pahimmillaan myös hengenvaarallinen.

Kun ei ole parempaa tietoa, niin ei osaa sanoa mikä meni vikaan. Saattoi olla hyväkin että kotona oli pesäpallomaila turvavälineenä. Kun ja jos vaikkapa pelokkaaksi hakatulta dobermannilta niksahtaa nuppi sitä ei välttämättä enää paljain käsin pysäytetä.

5.2.2010 22:48 | -Ginweed95

Ihminen = Pahin olento


Kauheaa. Jos muutenkin koira näykkii, niin silloin se on tavallaan ihmisen syy! ja ei koiraa saa hakata

5.2.2010 23:04 | r i v i e n v ä l i s t ä

Hakkasi?


Otsikossa seisoo "hakkasi". Teksti sanoo "löi" ja "puolustautui". -BB

5.2.2010 23:33 | musti

Harmony


Joopa joo. En ota tohon kantaa kun en tunne tapausta.
Meidän lähellä kaupungin sosiaaliasuntoja. Sit heebot velkaantuu ikäville ukoille ja iso piski turvaksi. Mistä ihmeestä ne saa niitä?

Siinä rivitalossa vauhko sakemanni ja agressiivinen rotikka ja puldoggi.
Lasten koulutiet täytyny rukata näiden piskien takia. Purru kahta pienempää koiraa ja toisen koiran omistaja käveli monta viikkoa kepin kanssa, jos taas tulee hyökkays.

Sitten vielä lainsäädäntöä tulkitaan saien että mitään ei tehdä jos mitään ei ole tapahtunut. Ei paljon meikää kiinnosta kenen vika se on jos hyökkää lapsen tai muun puolustuskyvyttömän kimppuun. On vain ajan kysymys.
Helvettiin tommoset nurkista.

admin.moderation.editStamp.default

5.2.2010 23:59 | koiran omistaja

Eipä tainnut koira edes hyökätä


Äijässä ei ole edes puremajälkeä joten taisi koiran "näykkääminen" olla vain tekosyy sairaalle teolleen...

6.2.2010 00:13 | Jossain kohtaa kyllä haisee....

Valaistustapa tosiaan!


Nyt selvennykseksi kun tääälä jauhetaan HYÖKKÄÄVISTÄ koirista- tämä koira siis näykkäsi, ei hyökännyt. jos koira näykkää ei puolustautumisen tarvitse tapahtua kyllä pesismailalla...

Itsellä kokemusta tapauksesta missä juopunut mies härnäsi pelokasta saksanpaimenkoiraa, joka oli narun päässä. Koira yritti väistää ja kun ei karkuunpäässyt otti kiinni. Tässä tilanteessa koira kyllä sai purra. 16 tikkiä tuli juopolle muistoksi jalkaan, toivottavasti myös oppi jotain. Ja kyseessä tuttavan koira.

Tosiaan vielä kommentille valaistusta asiaan- valaiseppa sitten miksi tämä ihana ennen niin eläinrakas mies kantaa pesismailaa mukanaan normi kämppässä helmikuussa? Ai maila oli jo kämpässä? Miksi hyvin koulutetun perhekoiran omistajalla on pesismaila ovensuussa? Vaikka pelaisi niin eipä nyt taida ihan paras aika kaudesta olla? Vaikka koiran omistaja pelaisi pesistä yms. niin tokkopa se maila on ihan lähellä ollut.

MInä en usko millään että mies on ollut hirveän eläinrakas. Ihan varmasti ollut takkua ennenkin koiran kanssa. Ehkäpä kaveri on jopa tullut asuntoon valmiiksi mailan kanssa. Tätä enne tiedä, joten faktana ei voi esittää, mutta arvailuja (puhtaasti siis arvailuja) herää.

6.2.2010 00:15 | kiki

Kyllä kyllä


Koira se vain oli ja jos käy ihmisen päälle joutaa ottaa nirri pois

6.2.2010 00:24 | Terppis

PESÄPALLOMAILA??? MIKSI????


Pesäpallomaila?? En tiiä, mutta KUKA PITÄÄ ETEISESSÄ PESISMAILAA varon vuoksi???

6.2.2010 00:31 | Domi80

Joku raja kommenteissa!!


Jarno Kulkunen. Toivotaan etten törmää suhun pimeellä kujalla!!

6.2.2010 04:26 | ...

...


Kauhee tämä tämmöinene! eiko ihmisillä oikeasti soi mitkään kellot päässä. Okei on paljon koiria millä on mielenvikaa pääkopassa mutta useimmiten niikun teistä kommentin kirjoittajistakin kirjoitti vika on omistajassa / kouluttajassa ei itse koirassa. mitä dobberiin tulee se on hyvissä käsissä ja hyvin koulutettuna TODELLAKIN kiltti koira (kokemusta on) sillä vanhempieni koira on kun kultainen noutaja ja koiran oikea rotu kuitenkin on se dobberi. kyllä hänkin näykkii ja muuta sellaista leikillään mutta ei sitä kukaan kuitenkaan ole hakannut !! eikä tulekkaan hakkaamaan

6.2.2010 06:59 | kunnon kasvatus

koira kortti


EUssa on direktiivit kotieläintenpidolle muttei lemmikeille.

Koiran pito ja kasvatus on vaativa homma ja koiran pidon edellytyksenä pitäisi olla koirakortti.Kortin saisi kun olisi osoittanut pystyvänsä opitämään ja kasvattamaan koiraa.
Näin vältetään ennalta hallitsemattomat konfliktitapaukset.

6.2.2010 07:59 | Koiranleuka

No mutta


Eikö doobermannin tyyppinen tappaja pystykään pitämään huolta edes itsestään?

6.2.2010 08:01 | eikka

re:


"mikä tätä maata vaivaa?

ja tästä saa luultavasti vain noin 50e sakkoa, samaan aikaan kun 5km
ylinopeutta ajava saa 500e sakkoa...

4.2.2010 12:09 | päättäjät herätys
Vankilaan

Raakalainen heti vankilaan ja.Rangaistuksia kovennetteva.Oksettavaa
túollainen käyttäytyminen!Ja alkoholilla turha selitellä.

admin.moderation.editStamp.default
4.2.2010 12:16 | Eläinrakas
Ihmisen pahuus

Ei löydy sanoja kuvaamaan miltä tuntuu...koiraparka. Ja rangaistustahan
tuosta ei tietenkään tule. Maailmassa on vain yksi vika ja se on ihminen."

Niin, hyviä kysymyksiä kieltämättä, lisäisin vielä vertailukohteeksi maailman mahtavimpaa yritysformaattia, eli tekijänoikeustalosimperiumia, vastaan tapahtuneet 'epäkohdat', eli tapaus jossa amerikkalainen YH äitiä vastaan nostettiin syyte olikohan 24 kappaleen kopiointi epäilystä, ja tekijänoikeusmyönteinen oikeus katsoi, että kyllä tämä epäily on ehdottomasti miljoonien dollareiden arvoinen.
Elikkäs tästä voikin päätellä monta seikkaa, yksi olisi hintajärjestys hengelle, hengenvaarantamiselle ja CD levylle.
henki: 50euroa, hengenvaarantaminen 500e, ja CD levy, vain pari miljoonaa dollaria.

6.2.2010 08:09 | TahkoP

HÄ?


Mikähän paatunut on ollut kyseessä. KUINKA MONELLA MEISTÄ ON PESÄPALLOMAILA KÄTEVÄSTI KÄDEN ULOTTUVILLA ETEISESSÄ???

admin.moderation.editStamp.default

6.2.2010 10:09 | eläinkunta, kasvikunta...


"jou
koira on pelkkä eläin"

Ja mikä onkaan ihminen? Eläin, kädellinen, jota ihminen itse kutsuu ihmiseksi....

6.2.2010 10:38 | Rebecca

Voihan koira raukkaa.. :'(


Ookei, siis. Itse en olisi pesäpallolla sitä koiraa tappanut. Jahei, jos se vähäsen näykki niin ei sitä tarvii lopettaa hakkaamalla sen hengiltä.

Jos kerran haluu koiransa hengiltä niin piikillä sitten. Tarkoitan, jos koira olisi purrut tai niin edelleen.

En usko että koira olisi alkanut agressiiviseksi jos tuo itse ihminen ei olisi tehnyt mitään.
Ja voihan koiran kouluttaa tappamisen sijaan.

..surullista 8''(

6.2.2010 10:50 | Jenni

Vankilaan


Vankilaan, ja sassii.. En kestä katsoa kun eläintä rääkätään..

6.2.2010 10:54 | säälijä:-(

karseeta!


ei tollee saa!se ihminen ärsytti sitä koiraa koska haisi alkoholille!

6.2.2010 12:34 | Vihaan rääkkääjiä!

Ne, jotka ajattelevat


"Koira vain" tai ettei Koiralla ole väliä niin ovat samanlaisia sadisteja!

6.2.2010 13:46 | Daria

oikeus ja kohtuus


Lasten kanssa ei suositella alkoholin käyttöä. Tai lasten seurassa. Yhtälailla aikuinen ihminen muuttuu viinaspäissään, oli seurassa lapsia tai eläimiä.

Suurin osa vielä alkaa päissään käyttäytyä agressiivisesti. Ja jos kädessä on pesäpallo maailma niin ymmärrän KOIRAA! Viinalta haiseva ukko kädessään pesäpallo maila horjahtelee kohti. Kyllä itsekin puolustautuisin.

6.2.2010 14:30 | Nainen66

Elämän kunnioitus


Olen omistanut 20 vuoden aikana 5 dobberia, joista 3 on jo edesmenneitä ( huom! vanhuuteen ) ja tällä hetkellä 4 ja 6 vuotiaat pyörivät kotona emännän ilona. En koskaan, ikinä milloinkaan ole tarvinnut pelätä itseni tai toisten ihmisten puolesta, että koirani tulee päälle tai puree. Ja KAIKKI koirat on kulkenut mukana vaikka missä, myös töissä.Ihmettelen myös suunnattomasti ihmisten leimaavaa nimittelyä dobbereista ja rotikoista : tappajakoira. Tällaista rotua/ryhmää ei ole olemassakaan.Kannattaisi myös tutustua purutilastoihin, joita EI johda kyseiset rodut,vaan ihan perinteiset seurakoirarodut.Vinkiksi vaan, että kannattaa varmaan alkaa kavahtamaan kun kohtaa kultsun tai cockerin, ne ne vasta petoja onkin ;)
Leikki sikseen. Tämä tyyppi pesismailansa kanssa on aika onneton esitys miehestä,raukka. Onneksi sai edes turpaansa, koska suomen eläinrikos lainsäädäntö on suorastaan säälittävä.Kovemmat tuomiot kehiin, kuten myös raiskaus,tappo ja murha tuomiot voisi olla paljon kovemmat. Jollekin ääliölle joka täällä totesi että kaikkea elämää pitää kunnioittaa, mutta ensiksi ihmistä:kunnioitan kaikkea elämää, mutta valitettavasti eläinmaailmasta ei löydy mitään niin julmaa ja sairasta eläintä kuin ihminen.Valitettavasti.Ja se toinen ääliö joka totesi että dobberi ja omistaja on yhtä paskoja, tai jotain,niin useasti koira ja omistaja on toistensa kaltaiset.Onneksi kaikki ystäväni koirineen osoittavat olevansa toistensa kaltaiset, eli ihan supermahtavia typpejä ! Eli se siitä.Ääliömäisimmät koiranomistajat löytyvät valitettavasti ns. seura/kääpiökoira porukoista, näitä rotuja kun "ei tarvitse kouluttaa", ja ei tarvitse ymmärtää koirista mitään, kun ne on "niin helppoja".Ja näin ollaan saatu aikaiseksi ongelma.
Yhtään senttiä, jotka kulutan koirilleni,en laittaisi mihinkään muuhun. Olen rahani itse tienannut, joten päätän myös siitä mihin sen pistän.Eli ei lähde mun rahat afrikkaan...
Tarinan koiran omistajalle toivon voimia käsitellä tapahtunut, ja tsemppiä jatkoon.Kaikki sympatia sinulle.Koira on onneksi päässyt parempaan paikkaan, jossa ei kukaan imbesilli kohtele huonosti.

admin.moderation.editStamp.default

6.2.2010 16:36 | mirkku

No voi


Itselläni ei ole ollut koskaan lemmikkieläimiä ja olen juuri aikeissa hankkia kissan tai koiran ja juuri dobermannikin on ollut haaveissani. Kuka pääsee tälläisestä teosta helpolla. Olisi kiva jos edes olisi se lemmikki en sitä kohtelisi kaltoin.

6.2.2010 17:07 | Dobberin onnellinen omistaja

Ei ole totta...


Tunnen rodunedustajat sen verran hyvin, että tällainen "häiriö käytös" kuten aggressioi johtuu usein vahvasta vartio vietistä. Kyseissä tapauksessa veikkaan, että vessasta alkoholisoitununeena rymynnyt mies oli näyttänyt koirasta uhkaavalta ja tämä oli päättänyt puolustaa taloaan ja omistajaan. Minkä palkkion koira saikaan puolustaessaan kotia? Pesäpallomailalla henki pois, onko reilua? Ja omistajalla ei ole sanottavanaan kun puolustuksia tappajaa kohtaan, mielestäni väärin käyttäytyivät taas ihmiset!

6.2.2010 18:38 | kolikon toinen puoli


En nyt oikein osaa sääliä kumpaakaan osapuolta.

Näiden dobbermannien "vartioimisvietti" on vähintääkin mielenkiintoinen tulkittava, se saattaa olla periaatteessa yksi ja sama olisiko mies tullut vessasta päissään vai selvinpäin, mikä laukaisi tämän "vartioimisvietin".

Niin muuten, minä omistin pesäpallomailan ja säilytin sitä eteisessä asuessani hyvin pahamaineisessa talossa jossa oven takana laukkasi mitäkin sakkia, ja tämä tapahtui olosuhteiden pakosta.

Vielä pieni kysymys, jos sattuisi omalle kohdalle että tullessanne vessasta, tällainen dobermanni, joka tunnetaan aggressiivisesta luonteestaan ja lukkiutuvista leuoistaan, murisi teille ja nappaisi jalasta kiinni, kuinka moni jättäisi tarttumatta pesäpallomailaan ihan vain varmuuden vuoksi?

6.2.2010 19:19 | jee

Jess


Ei se koirakaan ihan syytön ollu

6.2.2010 19:36 | joku vaan

Linkki koiraan ja omistajaan....


Tänne sit kaikki ongelma koirat!!!!!!
http://www.koirankouluttaja.fi/

6.2.2010 20:31 | Jullinnuppi

Se ensimmäinen ääliö


Ihmisen erottaa eläimestä hyvä ja paha. "valitettavasti eläinmaailmasta ei löydy mitään niin julmaa ja sairasta eläintä kuin ihminen". Ei ihminen ole mikään kieroon kasvanut eläin. Jokainen ihminen valitsee joka päivä tekeekö hyvää vai pahaa. Esimerkiksi: "Olen rahani itse tienannut, joten päätän myös siitä mihin sen pistän.Eli ei lähde mun rahat afrikkaan..."
Ei tänne palstalle koirat kirjoittele. Ja mikä sitten on koira? Koira on ihmisen omaankäyttöönsä jalostama (tai pilaama) susi. Ja mitä tulee itse uutiseen, niin koko tapaus on arveluttava. Miksi asiasta ilmoitettiin poliisille, jos omistaja kuitenkin puolustelee koirantappajaa? Ja mitä taas tulee tekijään niin vaihtoehtoja on kaksi. Joko kyseessä oli eläinrääkkääjä-sadisti, tai sitten hän toimi puolustaakseen itseään (syystä tai liioitellen pelosta). Itse en osaa tapauksesta sinänsä järkyttyä koska kyseessä ei ollut oma koirani. Enhän järkyty lehtien uutisoimista muistakaan ikävistä uutisista, eloni kävisi liian raskaaksi hyvin pian. Sen sijaan järkytyin tänne kirjoittavien ihmisten vihasta omaa "lajiaan" kohtaan. Rakastakaa vihamiehiänne, muuten hukumme paskaan.

6.2.2010 21:58 | lihansyöjä

Turhaa vouhotusta!


Kyseessä oli kuitenkin vain koira, joka ei kykene älylliseen ajatteluun. Turhaa vouhotusta, tapetaanhan lehmiä ja sikojakin..

7.2.2010 11:22 | JaVa

Eläinrääkkäystä


Talo täynnä kännisiä ihmisiä jotka huutavat ja pitävät meteliä. Ja musiikki vielä kovemmalla jonka ylitse pitää huutaa, niin tottakai siinä kierrokset nousee koiralla. Vähän vastuuta omasta koirasta ja koira toiseen huoneeseen, ettei tartte katsoa tuota "häiriökäyttäytymistä"

7.2.2010 13:02 | MUMMELI77

VOI HYVÄ SYLVI


KOLIKON TOINEN PUOLI
ONKOHAN SITTEN IHAN PAKKO PITÄÄ AGRESSIIVISTÄ KOIRAA JOS PESISMAILAN KANSSA PITÄÄ VESSAANKIN MENNÄ,KYLLÄ TOSSA JUTUSSA ON NYT IHAN MUUNLAISET ONGELMAT OLLUT SENHÄN NYT NÄKEE JO SOKEE PÄSSIKIN ,HYVÄHÄN SE ON PUOLLUSTAA TEKIÄÄ JOS ITSEKKIN ON SAMANLAINEN.VAI KIEKÖ TEKIÄ SIELLÄ ITSEÄÄN PUOLUSTELEE.RAUKKAMAINEN TEKO JA SIITÄ EI PÄÄSE MIHINKÄÄN.

7.2.2010 13:54 | Morjens

Ymmärrystä löytyy


Tänään tuli aamulenkillä vastaan eräs erittäin agressiivinen koira, joka kerta toisensa jälkeen ärhentelee lapsille ja isäntä saa todella pitää kiinni (emännän se on jo heittänyt maahan) ettei se karkaa päälle.

Mietin joka kerta, että minkälaisen iskun vedän siihen koiraan kun se lähtee tulemaan. Olen varma että se tappaa lapsen kun se pääsee siihen kiinni.... Tiedän ettei ole koiran vika, vaan omistajan..., mutta mua ei siinä vaiheessa enää kiinnosta.

7.2.2010 15:05 | Bokseri 4

Linkki koiraan ja omistajaan?


HÄNKÖ SE ON TAPETUN KOIRAN OMISTAJA?vAI ONKO TOI JOKU PAHA TSOUKKI?AI,AI AIKA PAHA JUTTU.

7.2.2010 20:02 | marja

HUH HUH!!


Se on ihmisen vika todellaki jos koira puree!! vaikka vihaisiakin koiria karsittaisiin kaikkien koirien joukosta, niin ei niitä nyt tarvi hakata hengiltä noin! olis vienyt piikille kun havaitsi, ettei pärjää koiransa kanssa saati saa sitä koulutettua tavoille! mikään eläin ei ansaitse tollasta lähtöä! Tuntuu että ihmiset nauttii siitä että niiden koiria pelätään ja annetaan niiden sitten ottaa valta! Kannatan kans sitä ajatusta siitä "koirakortin" suorittamisesta!

7.2.2010 23:50 | Justus

Sitä sattuu, minullekin


Naapurissa oli aikoinaan vihainen koira maaseudulla
ala-asteeella ollessani naapurissa.
Kouluun kun jouduin pyöräilemään joka päivä , se
oli aina puremassa lahkeisiin hyppimässä, joten nilkkoihin
tuli aina jälkiä. Siitä mainittiin koiran omistajalle, mutta
eihän hänen koiransa sellaista tee.
Minä alkuun heittelin pieniä kiviä, mutta sehän villiintyi
entistä enemmän vain siitä.
Minä otin isompia kiviä mukaani ja yritin saada
niillä karkotettua sen, joten kivi osui keskelle päätä
koiran lysähdettyä maahan sätkimään.
Minä pyöräilin kouluun ja sain
kuulla myöhemmin naapurin koiran löytyneen
tienvierestä kuolleena.

admin.moderation.editStamp.default

8.2.2010 17:26 | Lissu

-


Voi olla että olisin itsekkin lievästi agressiivinen jos juopot heiluu pesäpallomailojen kanssa.

8.2.2010 21:14 | koiran omistaja

eiläin rääkkääjä


tollaiset miehet kiven sisään heti

9.2.2010 06:00 | Eläinsuojelulakia parannettava!


Miten sairasta porukkaa ja toiset vielä katsoneet vierestä! Hävetkää!

admin.moderation.editStamp.default

11.2.2010 12:23 | KATARIINA 14V

KOVEMPI RANGAISTUS


miksi eläinsujelu laki on niin lepsu,että ihminen saa tehdä mitä lystää?????
kovemmat rangaistukset tekiöille ja jos on uusia niin kaksinkertainen tuomio.
kaikilla eläimillä on oikeus elämään.KÄRSIKÄÄ OMAN TUNNON TUSKIA LOPPU ELÄMÄN KAIKKI JOTKA OLLETTE TEHNEET PAHAA ELÄIMILLE.

10.3.2010 00:30 | äly hoi

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!Mikään rotu ei ole tullut agressiivisemmaksi kuin se mitä IHMINEN on aikojen saatossa jalostanut.. ihmiset saa syyttää pelkästään itseään kun koiraansa ei osaa/viitsi kouluttaa. Jos ottaa eläimen ottaa myös suuren vastuun. Ei kukaan tässä maailmassa kasva yhteiskuntakelpoiseksi ellei saa ohjausta.

MITÄ JÄRKEÄ PITÄÄ NUORTA EPÄVARMAA KOIRAA MONIEN KÄNNILÄISTEN KANSSA BILEISSÄ? ei koira ymmärrä että ihminen on humalassa, miksi se huutaa? miksi se tönii? miksi se ei ole johdonmukainen johtaja niinkuin sen pitäisi olla?

KUINKA MONI IHAN OIKEASTI MENEE VESSAAN PESÄPALLOMAILANKANSSA?

Kirjoita kommentti:
Otsikko
Kommentti
Nimi
Pelottaako julkisissa?
Aikaa jäljellä
Kuohuuko teinin kotona?
Aikaa jäljellä
Voit kommentoida tekeillä olevia juttuja, kunnes niiden deadline umpeutuu. Juttuja julkaistaan Vartissa ja Metrossa.