Toimitus Mediatiedot Jakelutiedot Yhteystiedot Käyttöehdot
16.12.2008 12:15 päivitetty: 16.12. 13:30
Ryöstö
Vastaanottajan sähköpostiosoite (erota useat osoitteet pilkulla):
Lähettäjän nimi:
Lähettäjän sähköpostiosoite:
Viesti vastaanottajalle:

Ryöstöbuumi jatkuu - vuorossa Alepa

Tiistaina Roihuvuoren Alepa kärsi kaupparyöstöjen sarjasta.Lehtikuva

Helsingin Roihuvuoren Alepa ryöstettiin tiistaina vähän ennen aamuyhdeksää.

- Paikalle tuli mieshenkilö, joka veitsellä tai puukolla uhkaamalla anasti kassasta hyvin pienen summan rahaa, sanoo rikoskomisario Mikko Halme Helsingin poliisista.

Halmeen mukaan ryöstäjä kierteli kaupassa hetken aikaa ennen tekoaan. Ryöstön jälkeen mies pakeni alustavien tietojen mukaan Roihuvuoren kirkon suuntaan. Kukaan ei loukkaantunut välikohtauksessa.

Epäilty on noin 25-35-vuotias mies, ja hänellä on lyhyt parta. 175-180-senttisellä normaalivartaloisella miehellä oli yllään huppari, jonka huppu oli vedetty ylös. Hupun alla oli tumma lippalakki, jossa oli vaalea kuvio tai teksti.

Mahdollisia havaintoja voi ilmoittaa poliisille virka-aikana numeroon (09) 189 5464 ja muuna aikana numeroon (09) 189 4002.

Jo kolmas kaupan ryöstö joulukuussa

Kyseessä on jo kolmas ruokakaupan ryöstö Helsingissä joulukuun aikana. Aikaisemmin ryöstettiin kaksi Siwa-liikettä, ensin joulukuun 8. päivänä Kurkimäessä ja sitten 13. päivänä Kampissa Eerikinkadulla. Lisäksi maanantaina Helsingin keskustassa ryöstettiin antiikkiliike.

Halmeen mukaan Alepan ryöstäjällä ei todennäköisesti ole osuutta Siwan ryöstöihin, sillä tuntomerkit ovat niin erilaiset. Lisäksi Alepan ryöstäjä puhui täydellisesti suomea, toisin kuin Siwojen ryöstäjät.

Roihuvuoren uudelleen rakennettu Alepa avattiin vasta viime torstaina, vajaa viikko ennen ryöstöä.

Lisää aiheesta
Saara Vartiainen
Lukijoiden kommentit » 4 viestiä
16.12.2008 18:33 | espoolainen

Ryöstöt yleistyvät

Mitä enemmän ihmisiä syrjääntyy työttömyyden ja köyhyyden johdosta, sitä suurempi todennäköisyys, että tällaiset ryöstöt ja muukin turvattomuus lisääntyvät entisestään! Vai onko jollain käänteinen logiikka?

16.12.2008 18:43 | Ware

Fiksu ryöstö taas

Mitä hinton järkee tossaki on. Varmaan enemmän sais rahaa jos vetäis massit joltain ohi kävelijältä ku kaupasta heti aamul. Pohjakassa nii ei paljoo kyl sil rahal juhlita. Traumat tos tulee myyjälle ja varas saa muutaman euron. Ei hitto mitä touhuu

16.12.2008 19:29 | Matti

Ryöstöt

Eikö siihen kassakoneen lähettyville voi asentaa hälytysnappia, ei luulisi olevan vaikea tehtävä. Laittaisi vaikka torven kaupan ulkopuolelle, joka rupeaa huutamaan. Se ainakin kiinnittäisi ohikulkijoiden huomion ja saisi mahdollisesti tuntomerkkejä ylös. Mikäli ei ole esim. vartiointiliikkeeseen suoraa hälytystä.

16.12.2008 21:22 | taavetti

kauppojen ryöstöt

Eikö PAM tee mitään. entinen siwalainen:yritys vaan tahkoaa rahaa myyjien kustannuksella.Yksin pitää pärjätä, hinnalla millä hyvänsä.Tarvitaanko ryöstömurha ,ennenkö herätään.Kyllä selitykset sitten kelpaa.Kierrän kaukaa koko kaupan.LÄHIKAUPPA;YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN; JA MITÄ MUUTA.HENKILÖSTÖSTÄ; EI NIIN VÄLIÄ:??PÄÄASIA ET RAHAA TULEE:KAIKKI SIWALAISET VAAN LAKKOON; MISÄÄN EN OLE KOHDANNUT NIIN HUONOA ESIMIESTAITOJA KUIN TRADEKASSA: se siitä.KUN MINUT IRTISANOTTIIN; KYSEENALAISIN PERUSTEIN; ESIMIES LUIKKI TAKAOVESTA SANOMATTA SANAAKAAN:VOI RAUKKA: EHKÄ HÄN SAI KIITOSTA ESIMIEHELTÄÄN????

Kirjoita kommentti:
Otsikko
Kommentti
Nimi
Haittaako humina?
Aikaa jäljellä
Pelottaako julkisissa?
Aikaa jäljellä
Kuohuuko teinin kotona?
Aikaa jäljellä
Voit kommentoida tekeillä olevia juttuja, kunnes niiden deadline umpeutuu. Juttuja julkaistaan Vartissa ja Metrossa.