| Hotelli Martan entisiin tiloihin ehdotetaan vastaanottokeskuksen majoituspaikkoja. | Marja Väänänen |
Helsinki kaavailee turvapaikanhakijoille noin 400 uuden majoituspaikan sijoittamista kahteen eri hotelliin.
Viime kesänä toimintansa Punavuoressa lopettaneen Hotelli Martan tiloihin Uudenmaankadulle harkitaan perustettavaksi 150–200 paikkaa, lisäksi hotelli Fennon kiinteistöön Kallion Kaarlenkadulle noin 180–200 paikkaa.
Jos poliitikot siunaavat suunnitelman, voisi toiminta Martassa alkaa välittömästi kevyen remontin ja paloturvallisuusjärjestelmien asentamisen jälkeen.
Fennon tiloissa toiminta pääsisi alkamaan 2–3 kuukauden kuluttua sopimuksen tekemisestä.
Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi viime vuonna arviolta 4 000 henkeen, ilman huoltajaa saapuvien alaikäisten määrän arvioidaan jopa seitsenkertaistuneen.
Tilat Helsingin nykyisissä vastaanottokeskuksissa alkavatkin loppua.
Sosiaaliviraston sosiaalisen ja taloudellisen tuen päällikkö Leila Palviainen toteaa, että Helsingissä tarvitaan tulevaisuudessa vielä lisäksi korvaavat tilat Kyläsaaressa toimivalle vastaanottokeskusyksikölle.
- Kyläsaaresta joudutaan poistumaan rakentamisen alta näillä näkymin noin viiden vuoden sisällä, Palviainen kertoo.
Sosiaalilautakunta käsittelee hotellien muuttamista vastaanottokeskuskäyttöön tiistaina.
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Toinenkin vaihtoehto
Niin tai kerrotaan kaikille maahanpyrkijöille että ei voida ottaa kun ei ole paikkaa eikä kansa halua!
Kolmaskin vaihtoehto
Niin tai jos majoitettaisiinkin noihin tiloihin ihan kotimaisia asunnottomia, heitä kun tuntuu ihan riittävästi olemaan noidenkin tilojen täytteeksi. Katsotaan sitten noille ne paikat mitä sattuu jäämään jos jää...
Aina keskustaan?
Eikö tuolla nyt ole korpea, ettei tarvitse aina ytimeen laittaa? Seuraavaksi tarjotaan varmaan paikkoja hotelli kamppiin! Kylmästi vaan Suomen käsivarteen tulijat ensin niin näkevät mistä on kysymys!
Message was edited by: admin
Kolmas vaihtoehto !!!!!
Nyt tuli hyvä ehdotus, mites jos laitettaisiinkin ensin omien asiat kondikseen, hyvä idea.
huh
Kyllä alkaa olemaan jo liian paksua tämä sosiaali tanttojen ja kommareiden touhu.Veronmaksajat kiittää taas.
Otetaan oikeita pakolaisia, ei leikkipakolaisia!
Olisikohan jo aika lopettaa kiintiöpakolaisten ottaminen Suomeen ja siirtyä oikeasti apua tarvitsevien ottamiseen? Kunnioitus ja kiitollisuus ja sitä kautta lainkuuliaisuus voisivat olla paremmassa kurssissa saapuneiden keskuudessa.
järkyttävää
kun itsellä rahaa ei ole muuttaa helsingin keskustaan korkeiden asuntojen hintojen / vuokrien niin pakolaiset yms yms pääse vät paraatipaikalle.
huh huh huh
eikös ole muuta käyttöä verorahoilla
Mihin tämä maa on menossa???!!!
On kauheaa lukea, että jotkut pääsevät suoraan asuntoon lämpimään ja televisiota tölläämään siinä "bisnesten" sivussa. Suomalainen asunnoton nukkuu taivas alla tai jossain yökahvilan pöydällä. Sairasta touhua!!!!!!!!!
Message was edited by: admin
Hetkinen?????????
Eiköhän tehdä näihin paikkoihin meidän omille asunnottomille "luukut" ja katsotaan vasta sitten jääkö muille tilaa. Oman maan kansalaiset etusijalle ja kiireesti!!!!
Idioottimaisin idea
Ainakin veronmaksajien rahat menevät kaikkein järjettömimpään käyttöön. Keskustan kalleimmille paikoille palkitaan hotellimajoituksella ja ilmaisella ylöspidolla onnistunut turvapaikkashoppailu.
Kotimaan asunnottomat kituvat pakkasessa. Suomalaisilta nuorilta jäävät lapset tekemättä asuntopulan takia!
Rasismi suomalaisia veronmaksajia kohtaan menee liian pitkälle. Asunnot ja sosiaalituet ovat enää vain maahanmuuttajia varten, kotimaiset avuntarvitsijat saavat vain jonotuslipun.
Uskomatonta
Nimenomaan, miksi pitää sijoittaa heitä Helsingin kalleimmille paikoille, johon tavalliselle Matti Meikäläiselle ei ole edes varaa muuttaa vaikka käy työssä. Tämän päälle he tietysti saavat kaikki muut etuudet ja kun näissä perheissä on vielä useita lapsia niin tulot tuplaantuvat. Hienosti toimittu Helsingin päättäjät : (
Hyvä Suomi
Suomalaisia Helsinkiläisiä on asunnottomina vaikka kuinka paljon kadulla palelemassa, mutta pitäähän tulijoille saada hotellitason majoitus ja kaksi henkilökohtaista palvelijaa per tulija.
Message was edited by: admin
Hyvä Helsinki.......
Sielläkin on järjenkäyttö kielletty,pistäkää ne päättäjät asunnottomiks niin rupee tapahtuun,ei ne muuten tajuu miltä tuntuu olla ilman omaa kotia!
Haluan turvapaikan Suomesta!!!!!!
Työssäkävänä, hyvinkoulutettuna minulla ei ole varaa asua UUdenmaankadulla tai Kalliossa,
siksi haluaisin turvapaikan Suomesta!!!!!!
Miksei ensin omat asunnottomat?
Onhan sitä pohjois Suoessa tyhjä Hotelleja .Miksei sinne.Joku mainitsi että kommareiden syitä.Väärin.Oikeistohallitus.Perus Suomalisille menee mun ääneni nyt seuraavissa vaaleissa.Herätkää kansa.
vai hotelli
jo on markkinat .ikäni kovaa vuokraa maksaneena ja rahat loppu lompakosta 2viikkoa ennen tilipäivää.kyl on perussuomalaisilla töitä saada tää naurettavuus lopetettua.rautajärvelle koko sakki-
Suomi on jo lähes 1 vuotta tehnyt Suomesta Amerikkaa
Kyllä nämä asunnot pitäisi ensisijaisesti suomalaisilel tehdä. JOs joku pakolaisena sieltä ulkomailta tulee, niin on lähes satavarmaa että se on siitä matkasta maksanut. Eduskunta ja sen hienot ihmiset ovat aikaansaaneet monia erinomaisia lakeja ja määräyksiä. Esim lääkelaitoksen siirto, sakkovankien pidon lopetus, koska oli niin kallista. Nyt mietitään millä saketottavat saisi maksamaan velkansa... Kyllä kyllä... Nämä ihmiset ovat sitten todellakin asiansa osaavia. Veikkaan mitä touhuja ovat tehneet niin pikkuhiljaa perusturva romutetaan niin huonoksi ettei sillä elä vaan on pakko tehdä jotain. SEhän olisi kivaa tehdä jotain jos siitä saisi edes säädyllistä palkkaa.
Kyllä nyt kuulkaas pitäisi yleislakon puraista.