| Helsingin pitäjän kirkonkylän myllyn liepeillä näytti sunnuntaina tältä. | Vesa Kainulainen |
Keravanjoen ympäristö pursuaa kumiveneistä, kaljalaatikoista ja muista jätteistä lauantaina järjestetyn Kaljakellunnan jäljiltä.
Tapahtumalla ei ole virallista järjestäjää, joten kenen harteille jätteiden siivoaminen oikein lankeaa, Vantaan kaupungin ympäristötarkastaja Päivi Jäntti-Hasa?
- Kyllä se kaupungin harteille valitettavasti jää, Jäntti-Hasa harmittelee.
Vantaalainen kierrätysyritys Stena Metalli Oy toi tänä vuonna vapaaehtoisesti kaksi kierrätysastiaa kelluntareitin päätepisteelle, mutta Vantaan kaupungin puutarhurin Pirjo Kososen mukaan joen varrella riittää siivottavaa aina Heurekan rannasta Helsingin pitäjän kirkonkylän myllylle asti.
- Aloitimme siivouksen jo eilen, ja urakka jatkuu niin kauan kuin jätteitä riittää. Yleensä siivous on työllistänyt viheralueyksikön työntekijöitä muutamaksi päiväksi, Kosonen kertoo.
Kososen mukaan viheralueyksikön ohella siivousurakkaan osallistuvat myös yksityiset rantojen omistajat, osa tapahtumaan osallistuneista kellujista ja Helsingin kaupungin tilakeskus Kirkonkylän myllyn liepeillä.
Kaljakelluntaan oli Facebookissa ilmoittautunut tänä vuonna 1500 ihmistä. Tapahtuman nettisivut suljettiin viranomaisten pyynnöstä jo ennen tapahtuman järjestämistä.
Muut kuvat
Lisää aiheesta
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
polttoainetta kukkahattutädeille..
oivoi. miksi tämä artikkeli piti julkaista. nyt päästään taas päivittelemään kammottavaa tapahtumaa ja sen seurauksia. no hävytöntähän tuo on, kun kerran kierrätysastiatkin tuotiin paikalle. ihan hyväntahdon eleenä.
toisaalta: eihän tuo nyt ole sen sotkuisemman näköistä kuin koffin puistossa kauniin kesäpäivän jäljiltä.
Sotkuista muidenkin tapahtumien jäljiltä
Kyseessä oli iso tapahtuma, joten on luonnollista, että myös roskia on jäänyt maastoon. Jos nämä isommat sotkut halutaan välttää, niin kannattanee kieltää kaupunkilaisilta yli 5 hengen ryhmien kokoontumiset, kaikki festivaalit ja konsertit.
Kukkahattutätiarmeijan jeesustelua odotellessa.
Kyllä hävettää
Kyllä hävettää näiden "nuorten" puolesta. Itse asun tuossa joen varrella ja en ollut uskoa todeksi sitä sotkua jonka ihmiset sinne taas jättivät kaikesta tiedottamisesta ja keräysastioista huolimatta. Kun kuljin pilattua maisemareittiä iltalenkilläni lapseni kanssa tuli kyynel silmään häpeästä ja tuhotun luonnon puolesta! Ainut lohduttava ajatus oli, että onneksi luonto hoitaa itse itsensä kunhan se on ensin poistanut loisensa, eli ihmiset, pois maan päältä.
Sairas Tapahtuma
Käsittämätöntä, että tällaista tapahtunmaa edes pidetään. Tällainenhan kannustaa ihmisiä ryyppäämään vesillä ja tekee siitä muka "sallitun". Heti on moinen tapahtuma lopetettava ja järjestäjät vastuuseen roskaamisestakin.
viime vuonna
viime vuonna Kokoomuksen nuoret eivät siivonneet, vaikka ennen tapahtumaa olivat niin luvanneet.
ei pelkästään nuoria
Kyllä siellä on kaikenikäisiä kellujia, ei pelkästään nuoria.
Kotikasvatusta ei ole annettu.
Bussiin tultiin ilman paitaa ja ölömölö jatkui.
Kiellettävä
Tällainen stkemis- ja roskaamistapahtuma on kiellettävä. Poliisin on jatkossa estettävä kellunnan alkaminen samoin kuin estävät mielenosoituksetkin, kyllä kaikenmaailman juopottelevilla hipeillä pitäisi olla muutakin tekemistä kuin ryypätä ja roskata. Jos ei osata käyttäytyä, olisi parempi pysyä kotona.
Joopa joo
Kummalista on se, että kaikki tapahtumaa kritisoiva kommentointi on "jeesustelua" ja kaikki kritisoijat "kukkahattutätejä". Normaali siivoa-itse-omat-jälkesi -periaate ei toimi tässä(kään) tapahtumassa ja joidenkin mielestä se on ihan hyväsyttävä juttu. Kummallista miten vääristyneitä asenteita voi joillakin olla, mutta kaiketi se on nykyajan ilmiö. Eihän Jani-Marikaa saa pakottaa tekemään mitään, ettei tule traumoja.
skeidaa
Samaltahan toi näyttää kuin kaikki stadin puistot joka ilta. onneksi tulee talvi suomalaisille ei vaan kesä sovi pitäisi kesä kieltää.
Voi mitä typeryyttä.
Ihmettelen miksi kyseisen tapahtuman saa edes järjestää. Ihmisiä kellui siellä kännisenä jos kuinka epävakaalla venholla tai virityksellä. Ja sitä en kyllä ymmärrä, että kuinka vaikeaa voikaan olla viedä ne roskat edes roskiksen viereen. Luulempa että viheryksiköllä riittäis muutakin hommaa.
joo
"Tällainen stkemis- ja roskaamistapahtuma on kiellettävä."
Samalla voisi kieltää vapun ja muutaman muun juhlapyhän, ihan järkyttävästi tulee noissakin "juhlissa" roskaa...
Sallittava
voi elämä teidän kanssa! Joo, kaikki pysykää kotona ja olkaa ikinä tekemättä mitään. Kerran sitä eletään, antakaa ihmisten pitää hauskaa, maailmassa on paljon ikävempiäkin asioita, kuin yksi kaljakellunta kerran kesässä!!
nimimerkille Pena tietää...
Tapahtumalla on järjestäjä. Kaljakellunta on spontaani kokoontuminen, jolla ei ole järjestäjää. Miten estät tuollaisen, siis laillisin keinoin? Tuskin mitenkään.
Ullis Vappuna
pahemmalta ullanlinnan mäellä vappuna näyttää - ja kaikki vaan kehuu miten oli hauskaa!!!
Olisi parempi organisoida
Tuollaisen tapahtuman estäminen on melko mahdotonta, joten sille pitää saada muodollisen vastuun kantava organisaatio. Jos tapahtuma virallistetaan ja siitä peritään osallistumismaksu, niin sitten tulee tuo jätehuoltokin hoidetuksi.
Yks kommentti vaan
Ullanlinnassa voi juhlia pääosin ilman hukkumisvaaraa, ja jätteet pysyy useimmiten siinä mihin ne on jätetty.
Jokihan kuljettaa jätteitä vaikka kuinka pitkälle.
"Kaljakellujat" johonkin rajattuun lammikkoon siis.
Kellu ja siivoa
...mikä siinä on niin pirun vaikeaa?
Eivät olisi ne "kukkahatut" ulisemassa, jos vaivautuisi ne jälkensä siivoamaan.
Roskalavat mainoskylttejä täyteen
Ilmaista mainosta - eikö kelpaa! "Meidän firma-A toi tälläisen lavan" "Ja meidän firma oli näin hienosti huomioinut tapahtuman, Firma-B"
roskaamismaksu
Niin iso starttimaksu vaan jokaiselle, että saa järjestysmiehiä, roskiksia ja roskaamisvahteja joen varrelle. Miksi tuollaista pitäisi veronmaksajien maksaa?
Blaa blaa
Saahan sitä vesillä veneelläkin mennä kännissä.. promilleraja on tasan 1.
Turha huudella että kannustetaan sen enempää kellumaan kännissä kuin ajamaan veneellä.
Roskaaminen on taas asia erikseen. Mielestäni sivusto takaisin jossa viralliset ohjeet jätteiden käsittelystä. Ja olisihan se poliisikin siellä ohimennen käydä muistuttamassa sakolla roskaamisesta.
Sponsorit kehiin
1500 osallistujaa. Luulisi sponsoroijia löytyvän... mainos kumipatjat jne. Pikku rahasponssi ja saataisiin reilusti jäteastioita ja siivousväkeä. Vai onko poliisin toimesta koko juttu estetty,. Luulisi tällainen yleisötapahtuma kiinnostavan vaikkapa olutpanimoa
Kaikki hauskanpito on kiellettävä ja HETI!!!!
Suomesta tulisi kieltää kaikki hauskanpito josta saattaa tulla roskia. Ja varsinkin kesällä olisi aloitettava jo vakavasti keskittymään talven kaamokseen ja jurottamiseen. Kyllä pistää sitten vihaksi tuollainen ilakointi ja kesästä nauttiminen.
Järkeä ja suhteellisuutta
Tapahtuman alku- ja päätepiste oli kyllä tiedossa, joten miksi kaupunki ei järjestänyt isoja roska-astioita Heurekan rantaan? Ei tarttis nyt puisto-osaston kun viedä astiat pois. Matkanvarrelle jätetyt roskat on helppo kerätä, onhan ne isoja pahveja ja tyhjiä kumiveneitä. Ikävämpi juttu sitten on ne jokeen heitetyt tölkit ja pullot. Älkää hyvät ihmiset ylläpitäkö iloisen ja leppoisan tapahtuman huonoa mainetta tällaisella tyhmyydellä.
Kuinkahan paljon ympäristössä on roskaa Ankkarockin jälkeen, tai minkä tahansa muun yleisötapahtuman jälkeen? En hyväksy minkäänlaista roskaamista, mutta tosi asia on, että roskaa syntyy aina tapahtumassa kuin tapahtumassa. Kelluntaan osallistuneita vaan pitäisi saada enempi osallistumaan myös jälkien siivoamiseen.
Niin
On sinänsä turha lähteä yleistämään osallistujia teineiksi ja hipeiksi, kun osanottajaa oli monestä ikäluokasta ja aatteiltaan eriäviä seurakuntia oli enemmän kuin heinää pellolla.
Mitä roskaamiseen tulee, niin kyllä, joukossa oli niitä ns. amiksia ja hällä väliä-teinejä, joille luonto ja kierrättäminen ei merkitse mitään. Meidän onneksemme joukossa oli myös vastuunsa kantavia ihmisiä, jotka keräsivät omien roskien lisäksi myös muiden jätöksiä koko tapahtuman ajan.
Verorahoja jälkien siivoamiseen tuskin menee yhtään sen enempää, kuin normaalina arkenakaan. Kyllä ne puistotyöntekijät jossain sitä palkallista kahvitaukoaan silti viettävät...
Anyway, helvetin hyvä meininki ja ensi vuonna uudestaan pahennusta herättämään.
silminnäkijä
no ompa kaupungin duunareille puuhaa eikä tarvi vaan siinä varikon seinustalla makailla auringossa...
ajattelemattomuutta
Jos joku haluaa siellä kellua, niin ihan jees. mutta ei luonnon kustannuksella kiitos. Miksi pitää roskata niin hirveesti. Kyllä luulen että siellä on ihmisiä, jotka kerää omat roskansa, niin miten se on muilla niin kovin vaikeaa. Liikaa promilleja ilmeisesti.
Muutenki tuo ryyppääminen on ihan yliarvostettua. Maailmassa on paljon kivempiakin asioita. Ketään ei varmaa haittais ollenkaan kokoontuminen, jos ihmiset ois vähän vähemmän laiskoja ja keräis roskansa.
Typerää
Kellukaa kotonanne kaljapäissänne apinat...
Hirvee sotku tuli taas, kaikkea se viina alkoholi teettää
Jokainen kantaa kortensa kekoon
Olisipa osallistujat voineet yhdessä siivotakkin...ärsyttävää ku ei korjata omia jälkiä, tod. välinpitämätöntä !
Kummaa
En ymmärrä miten se on jotain hauskan kieltämistä ja kukkahattutäteilyä jos roskaaminen ärsyttää? Itse olen sitä mieltä että kun kerran menen kaljakellunnassa vantaanjoelle/vappuna kaivariin/muuten vaan kesäpäivänä pussikaljalle puistoon niin ei ole kovin suuri ponnistus viedä omia roskia pois. Olis kivempi palata itsekin paikalle jos ei jokapaikkaa olisi roskattu ja sotkettu lasinsiruilla. En vaan kykene millään tasolla ymmärtämään miten jonkun mielestä oman ympäristön sotkeminen voi olla ok? Enkä todellakaan ole kieltämässä hauskanpitoa, päinvastoin. Olisi aivan loistavan hienoa viettää vappua vaikka joka päivä jos ihmiset ottaisivat sen pienen määrän vastuuta kantaakseen.
Hirveetä!
Tollanen kellunta olis lailla kiellettävä. Hirveetä roskaamista ja kaljoittelua. Huonoa esimerkkiä näytetään nuorille. Poliisi voisi pidättää kaikki kellujat ja sakottaa näitä. Sakkorahoilla voisi kustantaa siivoukset yms.
Vihastuttaa
SIIS tosi typerää touhua, pistää ihan kiukuksi, kun ajatelee sitä roskan määrää.
Tosi typerää.
Yhyy?
On se nyt kumma ku on kaikki tekopyhät taatelintallaajat täällä kertomassa elämän karuja faktoja. Itse kyseiseen kelluntaan osalluistuin, tölkit säilytin alukseni sisällä ja alukseni vein kaverin kyydissä kotiin odottamaan ensi kesää. Aivan naurettavaa tekopyhää paskaa tommonen "KIELTÄKÄÄ KELLUNTA JA PIDÄTTÄKÄÄ JA SAKOTTAKAA". Toki onhan se syvältä jos ei osaa kellua siististi, mutta alku ja loppu on ollut poliisinkin tiedossa useita kuukausia, helposti oisi joku firma joka haluaa mainosta niin yhden lavan sinne viedä maaliin tai alkuun. Hyvää kesää ja kellutaan ensi vuonna uudestaan!
admin.moderation.editStamp.default
Pahempaa roskaamista Helsingin keskustassa - joka viikonloppu
Erehdyin eräs lauantaiaamu Helsingin rautatieasemalle seitsemän pintaan ja järkytykseni oli aikamoinen - Koko rautatientori kylpi kaljapullojen, hampurilaiskääreiden ja muiden roskien joukossa, ettei meinannut pudasta milliä maasta löytyä - ja tuo rautatientorin roskaaminen on jokaviikonloppuista ja vähintään 2 päivää. Ja mitähän se mahtaa yhteiskunnalle tulla maksamaan...? Jos kaljakellunta järjestetään kerran vuodessa, on haitat ympäristölle huomattavasti pienemmät kuin mitä edellä mainuttu joka viikonloppuinen roskaaminen. En ole koskaan osallistunut kaljakelluntaan, mutta suotakoon se heille jotka siihen haluavat osallistua. Ja Vantaan kaupungilta lisäroskiksia!
Järki käteen, pliis
Puistotyöntekijöillä on muutakin duunia kuin siivota roskia. On ihminen minkä ikäinen tahansa, hänen pitää osata siivota omat jälkensä. Piste.
Itse keräsin sen mikä matkalla veneeseen osui ja en ollut ainoa. Tietysti omat pois myös tupakantumpista lähtien. Ainakin 18.00 aikaa siellä oli suht siistiä. Sanotaanko että joulu pitäisi kieltää mieluummin.
"minä maksan verot, joku muu siivoaa..."
Roskaamiseen joku heitti toisen keskustelun yhteydessä ytimekkään kommentin: "minä maksan verot, joku muu siivoaa". Tämä avasi minulle tämän päivän arvomaailmaa...
eli aivan turha tätä keskustelua käydä - on vaan niin paljon porukkaa (näitä Jani-Marikoita), joita vaan kerta kaikkiaan ei kiinnosta muiden mielipiteet/ajatukset (maksavat veroa tai eivät).
Eli lopettakaa jeesustelu ja pankaa itsekin haisemaan!
Tuulipukujunttikansa
juntit, tällainen sikailu on mahdollista vain Suomessa. Kusi, paska ja oksennus sinne roskien sekaan, eikös juu. Hyvä Suomi!
admin.moderation.editStamp.default
Ei kaljapäissään viitti siivota!
Ihan törkeetä vaatii, et just ku on känni parhaimmillaan, pitäs alkaa niinkujotaa ympäristöö ajatteleen. Kai ne joku sielt kuitenkin korjaa. Mä en ainakaa lähe pitää hauskaa mikään sinipiika toises kädes. ...tut mä mikään siivooja oon!!!
varautukaa ensi vuonna paremmin...
Se "roskalavakin" oli ihan väärässä paikassa. Iha mukavasti meni koko tapahtuma, ei mitään vaaratilanteita tms.. Roskat on pieni murhe. Ensi vuonna nähdään!
valittajat
Vai oikein kyynelet tulee silmiin miten paljon roskaa jäi maastoon
admin.moderation.editStamp.default
Tapahtumaa ei järjestetä
Uskokaa jo tapahtumaa ei järjestä kukaan niin ei sitä voi estääkään. Ketään ei voi kieltää menemästä kumiveneellä jokeen juomaan olutta. Ketuttaa vain idiootit, jotka eivät voi sinne roskalavalle asti roskiaan kuljettaa. Tapahtuma kuin tapahtuma niin aina tulee roskaa. Älkää valittako!!
admin.moderation.editStamp.default
So what
Ei jymmärra mika on normitapahtuma jalkeen on aina sotkua.
Kyllä
Roskaajaidiooteille ja kaljakellujaääliöille karkoitus maasta. Vaihtoehtoinen 20 vuoden tuomio. Ja olen tosissani.
On hommaa
Tyhmien suomalaisten ylipainoisten alkoholistien muka "hupitapahtuma", jolla on jo hienot "perinteet". Ihan naurettavaa kellua kännissä jossain likaisessa joenmutkassa. Menkää kotiin kattoo salkkareita..
admin.moderation.editStamp.default
ei se ole puolustus
Ihan turha selitellä, että "tapahtumilla tulee vaan jätettä"
sinänsä itselläni ei ole mitään vastaan jos mennään porukalla kellumaan ja juomaan kaljaa. mutta Kyllä pitää miettiä ensin mihin heittää lopuksi jätteet siis kaljapahvit muoviveneen ynm,
Tuleepahan kerrankin siistit rannat
No onhan asiassa se hyvä puoli, että näin tulee kerran vuodessa siivottua
koko jokiranta. Tuskinpa puisto-osasto muuten rantoja putsaisi.
Näin myös roskat ennen kelluntaa siivotaan.
Junttilassa ollaan
Nimim."Tuulipukujunttikansa" on todella oikeassa. Lähes puolet elämästäni ulkomailla asuneena olen sen itse voinut todeta.Kaikkea ei voi panna laman tai edellisen laman tms. syyksi. Ei yhteiskunta ole sen kummemmon sekaisin kuin ennenkään. Kotikasvatuksen alkeetkin puuttuvat.Sääli.
TAIDATTE OLLA YLPEITÄ....
....ITSESTÄNNE! V.. MITÄ PORUKKAA
admin.moderation.editStamp.default
Simppeliä
Roskaaminen on laitonta, joten muutama jeppe joen varteen kyttäämään ja sakkolappuja jakelemaan. Alkaa noille dorkille roskankeruu maistumaan.
MUTSII! Tuu pyyhkii!
Jospa ensi vuonna kaljakelluntaan ei pääsisi ilman äitiä, joka siivoaa oma kultamussakan jäljet?
Ihmiset
Joku kirjoitti koiran kakasta. Kakka maatuu nopeasti, Kumiveneet, muovipullot, juomatölkit ei oikein tahdo maatua. Pitäskö ihmisiäki kieltää kakkaamasta. No sillon ei ois roskaajilla sitä Koffin puiston tai muunkaan puiston nurtsia roskattavana, kun meidän kompostoidusta kakasta ne on sinne rakennettu. Kyllä minun mielestä eläimillä on suurempi oikeitus puhtaaseen luontoon kuin meillä ihmisillä, jotka muutenkin koko ajan saastutetaan maapalloa, ja hävitetään eliölajeja. Roskien vieminen roskiiin kuuluu hyviin tapoihin, joita meille kaikille on varmaankin jo koulun alaluokilla opetettu. Joillakin on vaan ilmeisesti päässyt unohtumaan.
Suomalaista hauskanpitoa
Mikä ihme siinä on, että "hauskanpito" suomalaisittain on aina kaljottelua?! Tämä perinne siirtyy isiltä pojille. Kun nuoret kaverit kertovat juhlimisistaan, ensimmäisenä kerrotaan, paljonko juotiin viinaa.
Suomalainen käsilaukku on nykyään mäyräkoira. Itsekään en lasiin sylje ja jo kukkahame- ja hattu -iässä voin sanoa, että meikäläiset keski-ikäiset sitä esimerkkiä ovat näyttäneet ja ovat näyttämässä.
Älkää nyt menkö siihen halpaan, että valitatte, miten ei saisi pitää hauskaa. Saa pitää, mutta tämä kaljottelun yksipuolisuus rupeaa jo rassaamaan. Ja vesillä voi tosiaan hukkua.
Vappuna nämä valittajat roskaa stadin
Ja muka kaljakellujat on pahinta roskasakkia. Mites meillä vappuna se kaivari aina on niin roskanen? Joku kumivene on helppo kerätä, toisin kuin grillin polttama nurmikko ja 20 000 skumppapulloa jne... Kivaa oli kellua ekaa kertaa ja taksilla vietiin alukset pois
admin.moderation.editStamp.default
Valivali, kellujat
Kyllä hauskaa saa pitää, kun vain jäljet siivotaan. Jos jokainen siivoaa jälkensä itse, saa pitää hauskaa toistekin. Pätee muuallakin kuin kaljakellunnassa.
Vai eikö näpeissä ole sen vertaa voimaa, että panisi roskat roskikseen asti? Sitten kannattaa jäädä kotiin kasvamaan.
Kyseessä on kansallinen asenneongelma - vika ei ole itse tapahtumassa
Itse olin kellumassa, ja korjasin talteen omat roskani sekä lisäksi kasan muiden jokeen heittämiä roskia. Uskomatonta urpoilua tämmöinen kun roskataan luontoa ja maksatetaan omien jälkien siivous yhteisillä verorahoilla!
Varmasti roskaamista tapahtuu kaikissa tapahtumissa. Myös sellaisissa, joilla ei ole järjestäjää. Verratkaa esimerkiksi vapun ja uudenvuoden jälkeistä tilannetta. Silloinkaan ei ole yksittäistä järjestäjää, mutta roskia ovat kadut ja paikat täynnä. Vastaavaa roskaamista esiintyy myös järjestetyissä tapahtumissa. Roskaamiseen tuskin siis on syynä tapahtuma itse.
Jotain pitäisi pikimminkin tehdä kansan sivistyksen suhteen, jotta tällainen häiriökäyttäytyminen saataisiin loppumaan!
Kasvakaa aikuisiksi roskaajat
Monista kommenteista saa sen käsityksen, että roskaaminen on iso osa hauskanpitoa. Mahtaa teillä olla kivannäköistä kotona? Vai eikö roskaaminen siellä olekaan sitten niin hauskaa? Ai joo, mutta siellähän äiti siivoaa jäljet. On todella kummallista, että esim. sixpackin jaksaa kantaa täytenä vaikka mihin, mutta tyhjänä siitä tulee ylivoimainen taakka.
admin.moderation.editStamp.default
Mitäs me metsäläiset
Ollaan me suomalaiset todellakin metsäläisiä jos hauskanpito=roskaaminen. Moni kommentoija pitää roskaista ja törkyistä Espaa/Vantaanjokea jne. ikäänkuin luonnollisena asiana tyyliin jos on hauskanpitoa on roskaakin. Haloo, menkää takaisin äitinne helmoihin suttaamaan piltillä keittiönpöydän ääressä ja lähtekää ihmisten ilmoille vasta sitten kun osaatte/ymmärrätte siivota itse omat jälkenne. Jos ymmärrystä ei ole jaettu niin pysykää kotonanne. Nämä samat roskaavat tumpeilla rakennusten sisäänkäynnit ja räkivät limaa kadulle.
admin.moderation.editStamp.default
Suomalainen junttijuhla
Satuinpa tulemaan Sveitsistä taas käymään kesällä junttisuomeen, ja pakkohan sitä oli käväistä entisessä (onneksi entisessä) junttipääkaupungissa Helsingissä. Uskomattoman urpoa touhua tuo kaljakellunta, vaan eipä yllätä, kun tietää mitä heinähattuja ja lantasaappaita stadilaiset ovat. No, kohta onneksi pääsee takaisin Zürichiin sivityksen pariin.
hauska tapahtuma
en jaksa lukea valituksia. olen käynyt kahtena vuotena katselemassa/kuvaamassa tapahtumaa. itse olen jo aika varttunut (yli 40, mutta alle 50), mutta en ole tiukkapipo niinkuin liian moni. varsin säädyllisesti kuitenkin tuolla mentiin. ärsyttää kateelliset ja muutenkin omaan napaan tuijottavat jotka eivät ko. tapahtumaa hyväksy. kuvia tuolla: http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/2cztm+tappari-kaljakellunta-2009.html (vain huumorintajuisille)
Tekopyhiä kaikki!
Ihan varmana jokainen kommentoinut on itsekin joskus roskannut, joten turha tulla inisemään siitä kuinka muut pilaavat luontoa. Kaljakellunnassa ei edes tapahtunut tapaturmaa, joten oli sitten pakko valittaa jostakin? Esim. Roskaamisesta...
Roskaregatta 2010!
Niinhän se on että joukossa tyhmyys tiivistyy. Kun laitetaan satoja yksinkertaisia vekkuleita harrastamaan jotain hilpeetä niin silloin siellä ei muutaman valveutuneemman esimerkki tai sana paljon paina.
Yleensäkin juominen tosiaan tuntuu vievän kaiken voiman, ainakin pahvilaatikoiden ja muovipussien kantaminen on ylivoimaista kolmen-neljän kaljan jälkeen.
Mutta kuten joku mainitsi niin kuka hitto sitä kaiken hauskuuden ja uhon keskellä siivomaan alkaa kun äitikin on opettanu että kyllä joku muu aina siivoaa.
Mutta ton 2010 tapahtuman uuden nimen bongasin muulta foorumilta. Ensvuonna siis järjestetään kunnon roskaregatta tylsän kaljakellunnan sijaan
Joo-o
Voi sitä itkun määrää.. Koskaan ei saisi pitää hauskaa.
Onko se elämää kun ollaan neljän seinän sisällä ja valitetaan kaikesta.
Jos ne olivatkin Helsingin hirveät lokit?
Minä kun luulin, että maamme pahin hygieniaongelma ovat häirikkölokit.
Sveitsiläinen roskaparaati
Olen kuullut sukulaiseltani Adlikonista - lienee lähellä Zürichiä - kesäisistä teknoparaateista. On kuulemma niin roskaista ja saastaista huumeneuloista lähtien. Uskomattoman urpoa touhua tuo paraatitouhu. No, onneksi ei tarvitse sielläkään sivistyksen parissa asua!
admin.moderation.editStamp.default
Jep- Jep
Roskaaminen, sotkeminen ja paikkojen paskaksi laitto kuuluu juhlimiseen?
Valitettavasti me suomalaiset olemme tuudittautuneet aina siihen että meillä täällä on niin siistiä ja hienoa verrattuna muihin. Esim. Viroon. Viimeisen kymmenen vuoden aikana jostakin syystä meillä täällä kehitys, monellakin osa- alueella, on pysähtynyt tai suorastaan taantunut. Yhä edelleen luulemme että meidän yhteiskunta on moneen verrattuna ylivertainen. Näyttääkö nykyisin juhlapyhien jälkeen siltä?
Vappuna Stadissa eräälläkin mäellä oli jätelava, johon kukaan ei omatoimisesti mitään vienyt. Jokuhan ne aina hoitaa, eikö? Joku muu mutta en minä.
Mielestäni yleinen, ylenpalttinen, roskaaminen kertoo yhteiskunnan tilasta ja asenteista. Millään ei ole mitään väliä ja joku varmaan tonkin asian hoitaa.
Eikä tästä voi syyllistää pelkästään lasten ja nuorten lyhytnäköisyyttä. Syyt on ihan jokaisessa ja koko yhteiskunnassa.
Missä
Kävin etsimässä sitä päätepaikkaa, jonne kellujat päättävät tämän tourneensa, mutta en löytänyt.
Olisin siivonnut itselleni ja lapsilleni "uudet" rantalelut
HUH HAH
Hörhöjen määrä on mittaamaton.
Tänään, tässä ja nyt
Tämä omien jälkien siivoominen on nykyaikaa. Sama homma toistuu niin uutena vuotena kuin vappunakin. Vaikka veis roskalavan nenän eteen, ei Jani-Marita saa jätöstään sinne. Kaikki tippuu käsistä - käsittämätöntä!!
Suurin osa ns. viherpipertäjistä on nuoria, jotka ainakin väittää välittävänsä luonnosta jne. Ollaan valmiita vastustaa rallikisoja ym. Ja mitä sitte....
Tämänpäivän trendi taitaa olla - kunhan on kivaa
On täysin vastuutonta roskata luontoa, varsinkaan jos roskille on olemassa paikka paikanpäällä. Ihmiset heittää kaiken luontoon ainakin jos ei ole roskille paikkaa. Nämä roskaajat ovat vapaan kasvatuksen tuottamia hedelmiä, -> arvomaailma lähtee kotoa, sieltä on oppi saatu ja vastuu !
OUJEE
MINKÄ TAKIA SIIVOOJILLE MAKSETAAN PALKKAA SEN TAKIA ETTÄ NE SIIVOO...JOTEN ON YKS HAILEE ONKS SIELLÄ KELLUNNAN JÄLJILTÄ JÄÄNY MUUTAMA ROSKA SINNE SUN TÄNNE...JENGI HEITTELEE ROSKIA AUTON IKKUNOISTA,JA KÄVELLESSÄ KADULLA...JOTEN AUTOILU JA KÄVELY PITÄISI EHDOTTOMASTI KIELTÄÄ...TOSIKOT JA JEESUSTELIJAT ON KUMMISSAAN..KU "NUORISO" PITÄÄ HAUSKAA...TEHÄN VOITTE PITÄÄ OMAN TAPAHTUMAN JOSSA VOITTE KUMMASTELLA SITÄ ROSKIEN MÄÄRÄÄ..JA KELLUA KOMPOSTI-ASTIOISSA PITKIN VANTAANJOKEA..
admin.moderation.editStamp.default
ens vuonna
kellukaa Helsingin puolelle, niin ei jää Vantaan maksettavaksi siivoilut.
promillerajat joella
eikö poliisi pääse mittaamaan promilleja ja sitä kautta rauhoittamaan tilannetta. keravanjoen penkat ovat monin osin hyvin jyrkät ja mukaiset, joten on suuri vaara, että joku vielä tämänkin tapahtuman yhteydessä hukkuu. täysin tyhmä tapahtuma.
Aikuistuminen kesken?
Onko tuo muuten joku lehden oma keskustelun herättäjä, jossa lukee aina tuo admin...? En oikein ymmärrä miksi ihmiset on niin kovapäisiä. Kukaan ei ole kieltänyt autoilua, kävelyä, hauskanpitoa, mutta roskaaminen on jo kiellettyä. Minä itse kannan metsästä kaikki roskani pois, myös tupakantumpit, enkä ole kokenut sitä ikinä mitenkään vaivaksi. Hauskaakin voi pitää myös ilman viinaa. Se on mielikuvituksen puutetta jos siihen ei kykene. Ja viheralueyksikön työntekijät eivät ole siivoojia, mutta he tekevät senkin työn työnsä ohella. Jos tapahtumalla olisi järjestäjä, ja sinne oikeasti palkattaisiin siivoojat, niin mikäs siinä, mutta kyllä jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi osata kerätä roskansa itse. Täällä Etelässä ollaan kai erkaannuttu luonnosta niin paljon ettei sitä enää arvosteta. Harmillista minun mielestäni. ROSKAAMINEN ON RIKOS.
Kultturia
Kaljakellunta edustaa suomalaista kultturia parhaimmillaan ja on sellaisena reipas koko perheen tapahtuma. Kultturilautakunnan tulisi tukea kyseistä tapahtumaa ja järjestää paikalle tarvittavat roskapisteet kellujien ulottuville.
Onko sillä välii?
Tuo lausahdus tuossa yhdessä kirjoituksessa paljasti kyllä KAIKEN! Eli onko sillä välii, ku joku ne silti siivoaa? Voi pyhä jysäys. Ja että "kuitenkin joku heittää auton ikkkunasta roskia ja kävellesskäkin"? Mutta entä jos ei heittäis??? Eli jos JOKAINEN siivoais omat roskansa? Ai niin, eihän se nyt sovi. Että MINÄKÖ muka veisin roskat roskikseen? PYH! Joku muu ne siivoaa ja sille maksetaan siitä vielä palkkaakin... Täytyy sanoa että onko enään mitään mistä ihmiset välittäis?
Niin, ja onko joku muka sanonut että pitäisi mennä neljän seinän sisälle eikä pitää hauskaa? Kyllä ovat ihmiset itsekkäitä, jos TODELLAKIN hauskanpito tarkoittaa sitä että roskat täytyy heittää luontoon!!!
Kumiveneet kertakäyttöisi
Itseäni inhottaa että tätä tapahtumaa varten hankittiin kumiveneitä joiden on normaalisti tarkoitus kestää vuosia, ja ne heitetään yhden kellumisen jälkeen roskikseen.
Se on vähän sama periaate kuin ostaisit uuden sohvan, istuisit siinä yhden kerran ja heittäisit sen sen jälkeen kaatopaikalle. Ja sitten ostaisit taas ensi vuonna uuden ja sama homma.
Aivan järjetöntä.
Öhö öhö
Kukkahattutädeille naureskelevat ovat itse todennäköisesti muissa yhteyksissä vaahtoamassa siitä, miten verotus Vantaalla/Suomessa on niin hirveää, tai päivittelemässä, miksi kaupunki ei pidä paikkoja kunnossa, ihan hävettää kun turistitkin ihmettelevät. Eivätkä tietenkään näe kommenteissaan minkäänlaista ristiriitaa.
ÖÖh..
Täällä puolustellaan roskaamista sillä,ettei tapahtumalla ollut järjestäjää.
Eikö jo pienestä pitäen ole jo opetettu keräämään omat roskat pois luonnosta?
Heh tääkin tapahtuma sai taas negatiivisen leiman lisää.Ei voi kuin syyttää itseään jos paskaa valuu niskaan kellujien suhteen
Aikuiset ihmiset
Eikö aikuiset ihmiset osaa viedä roskia roskiin? Missä sivistys?Ois pitäny äiti olla mukana neovomassa siivoamisessa. Ja nuorissa muka on Suomen tulevaisuus? Huonolta näyttää.
Madonnan keikka peruttuva!
Tätä konserttia ei pitäisi missään tapauksessa saada järjestää. Luontoon kerääntyy valtava määrä roskia kun tuhannet ihmiset kerääntyvät pussikaljoittelemaan ja kuseksimaan lähiseuduille.
Ihmiset, ihmiset
Mulla alko ensimmäisen kahden viestin jälkeen tämä homaa keittää ja ärsyttää. Joku saattanee tähän kysäistä, että miksi sitten luin koko ketjun. Tein sen mielenkinnosta. Minua ei niinkään ärsyttänyt roskaaminen ja kumiveneiden kertakäyttö, vaan se kuinka iso haloo tälläisestakin taas saatiin aikaan. Tässä ketjussa valitetaan jo kymmenenteen kertaan kuinka kaljakellunta aiheutti ympäristöön roskia ja myös kymmeneen kertaan puolustellaan kuinka kaikki muutkin tapahtumat aiheuttavat roskaamista ja pilaavat luontoa. On kamalaa esim. vapun jälkeen katsoa koko helsinkiä koska kaikki paikat ovat aivan roskien peitossa, enkä usko että tämä ongelma rajoittuu vain helsinkiin. Mielestäni yksi kaljakellunta ei todellakaan ole sen suurempi ongelma kuin muutkaan ulkotapahtumat joita meillä helsingissä järjestetään suhteellisen usein. Nämä tapahtumat ovat kuiten meidän iloksemme ja uskoakseni monet nuoret sekä aikuiset ovat hyvin tyytyväisä kesän ulkotapahtumiin. Mielestäni tapahtuman perimmäisenä tarkoituksena on pitää hauskaa ja nauttia kesästä hieman erikoisella tavalla, eikä niinkään roskata luontoa. Sillä, että jotkin ketjuun kirjoittaneet haluavat kieltää tämän ilon, mielestäni sillä provosoidaan ei haluttuun toimintaan ja jotkin ajattelemattomat kaljankittaajat saattavat innostua roskaamaan vielläkin enemmän. Sen sijaan, että haukutte kyseistä tapahtumaa voisitte ensivuotta ajatellen yrittää keksiä toimivan syysteemin suurien roskamäärien ehkäisemiseksi. Vesillä voisi esimerkiksi veneilijöiden lisäksi kellua roskaveneitä joihin saisi heittää kaljatölkkejä tai muuta roskaa. Kelluvat roskalavat olisi helppo lopuksi tyhjentää ja pullot ja tölkit voisi palauttaa kauppaan. Tapahtumassa voitaisiin myös järjestää esim. jonkinlainen kilpailu vaikkapa sen suhteen, että kenellä on hienoin vene tai vaikkapa, että kenellä on luontoystävlläisin kulkupeli... Te jotka, ette ole tapahtumassa aikaisemmin käyneet, osallistukaa toki ensivuonna ja katsokaa millaista meno on, saatatte yllättyä jopa positiivisesti! Teille jotka jo olette kyseiseen tapahtumaan osallistuneet ja/tai sitä puollatte suosittittelisin siistimään kielenkäyttänne ja antamaan itsestänne paremman kuvan. Jotkin tähän ketjuun kirjoittaneet ovat mielestäni käyttäneet epä sivistynyttä kielenkäyttöä ja liioitelleet asioita. Se mitä joku sanoi, ettei ole hänen asiansa kerätä roskiaan ei ole, totta. Oo jokaisen tehtävä pitää huolta omista tavaroistaan ja siivota jälkensä. Sinulle joka sanoit siivoamisen olevan siivoojien työtä, josset ymmärtänyt tapahtumassa ei ollut siivoojia.Ihmiset siivotkaa omat jälkenne ja pitäkää hauskaa!