| Lämmitys pitää Tallinnanaukion sulana pikkupakkasella. Yli kymmenessä asteessa se kytkeytyy pois päältä. | Annika Lohi |
Viime viikkojen paukkupakkasten aikaan moni kaupunkilainen on ihmetellyt katulämmityksen toimimattomuutta. Katulämmitys on asennettu Helsingissä yhteensä kymmenelle jalkakäytävälle ja ajoradalle.
Rakennusviraston ylläpitoteknikko Ismo Rantanen toteaa, että kadut ovat kovilla pakkasilla lumen, eivät jään peitossa. Sulanapitojärjestelmä kytkeytyy sääantureiden ansiosta automaattisesti pois päältä, kun pakkasta on yli seitsemän astetta.
– Järjestelmän kapasiteetti ei pysty sulattamaan katuja kovilla pakkasilla. Se nielisi turhan paljon lämpöenergiaa, kun järjestelmässä kulkeva vesi-glykoli -seos pitäisi lämmittää kuumaksi, sanoo Rantanen.
Järjestelmän lämpö tuotetaan kaukolämmön paluuvedellä. Lämmitettyjen katujen huoltaminen maksaa noin 12 euroa neliöltä, kun normaalisti vastaavat ylläpitokustannukset ovat kahdesta kolmeen euroon.
– Katulämmityksen etu on, että kaupat pysyvät puhtaampana, kun ei käytetä liukkaudentorjunta-aineita tai hiekoitussepeliä, Rantanen toteaa.
Kiinteistöt vastaavat ylläpitokustannuksista
Keskustassa sulanapitojärjestelmä on asennettu Pohjoisesplanadille, Kluuvikadulle, Sofiankadulle, Aleksanterinkadulle, Narinkkatorille ja Itäkeskuksessa Tallinnanaukiolle.
Viime vuoden lopussa otettiin käyttöön Simonkadun ratikkakiskojen alainen lämmitysjärjestelmä ja vuodenvaihteessa lämmitys kahdella ajoradalla Kumpulassa. Osa Keskuskadun lämmitetystä osuudesta on jo koekäytössä.
Lämmitettyjen kävelykatujen ylläpitokustannuksista vastaavat kiinteistöt.
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Taas
Yksi turha keksintö lisää.
Dilemma
Katulämmitys on kallista ja turhaa, suolaus on haitallista ja turhaa, hiekoitus on pölyävää ja turhaa, auraaminen on häiritsevää ja turhaa... Mutta lumi ja jää pitäisi kuitenkin saada jotenkin maagisesti pois, koska sekin on ikävää ja turhaa.
Vaikeeta tämä suomalaisen vastarannankiiskin elämä...
Pitäisiköhän kieltää jotain lailla? Se on yleensä auttanut joka asiaan.
Katulämmitys !
Ei ole hulluudella rajaa..kuinka ihmeessä ihmiset aikojen alussa kykenivät liikkumaan ilman katulämmitystä! Oikeesti, onko todella tarpeellista ?
Jep
Onse hyvä että tähänkin turhuuteen rahaa laitettii kun sitä ei pysty edes käyttämään Suomen olosuhteissa, no ehkä sitten kun kevät aurinko alkaa sulataa jäätä ja lunta pois voidaan tuokin pistää jälleen päälle.