| Vara Firedancers vauhdissa Lidköpingin posliinifestivaaleilla Ruotsissa. | Klas Grimberg |
Helsingin keskustassa saattaa nähdä oransseihin työasuihin sekä kypäriin sonnustautuneita, tanssivia ruotsalaisia palomiehiä huomenna perjantaina, sekä vielä lauantainakin.
Aamulaivalla saapuvat palomiehet Ove, Emanuel, Henrik, Andreas, Rickard, Peter sekä toinenkin Peter pysähtyvät muutamille Helsingin turistinähtävyyksille, ja esittävät nykytanssia tanssija-koreografi Veera Suvalo Grimbergin ohjauksessa.
Palomiehet eivät ole aiemmin vierailleet Helsingissä, eikä heille ole etukäteen kerrottu, minkälaisissa kohteissa he esiintyvät. Vierailupäivien annista työstetään kymmenminuuttinen lyhytelokuva, jota tullaan tarjoamaan filmifestivaaleille sekä televisiokanaville.
Iältään 25:stä yli 50:een olevien palomiesten mukana kulkee myös ruotsalainen toimittaja, joka kirjoittaa reissusta reportaasin sikäläiseen lehteen.
Palomiehet innostuivat tanssista jo vuosia sitten
Varan kunnan palomiehet ovat tanssineet noin neljän vuoden ajan Veera Suvalo Grimbergin ohjauksessa. Yhteistyö alkoi, kun Suvalo Grimberg toimi Ruotsin ensimmäisenä ”kaupungin koreografina” Varan kunnassa Länsi-Ruotsissa.
- He tekevät tätä sivutyönään, koska se on hauskaa maustetta elämään, Suvalo Grimberg kertoo.
Vara Firedancers -ryhmä on esiintynyt kotimaassaan useassa televisiolähetyksessä, erilaisissa yritystapahtumissa sekä messuilla. Ryhmään kuuluvat miehet valittiin vuoden 2008 kuntalaisiksi kotikaupungissaan.
Luvassa kiireinen aikataulu
Palomiesten seikkailu käynnistyy torstaina Olympiaterminaalista. Sieltä siirrytään Ruotsin lähetystöön, Kauppatorille (noin kello 11.15), Senaatintorille (noin kello 12.30) sekä Tornin Ateljee Bariin, josta lounaan jälkeen matkataan Kiasmalle (noin kello 16.30).
Ohjelmaan on mahdutettu myös epävirallinen tapaaminen suomalaisen The Greatest Police Dancers -ryhmän kanssa.
Lauantaina ruotsalaismiehet tutustuvat Kallion saunakulttuuriin Arlassa. Saunallakin kuvataan, mutta alastomuutta ei Suvalo Grimbergin mukaan ole filmille luvassa.
Koreografi pitää palomiehiä erinomaisina amatööritanssijoina.
- He eivät ikinä valita mistään. He ovat ehkä työssään nähneet niin hirveitä juttuja, ettei tanssi ole heidän mielestään niin vakavaa. He ovat myös pelottomia, vaikka ennen aivan ensimmäistä esitystä heillä meinasi mennä pupu pöksyyn. Piiloutuivat pukuhuoneeseen, tai keksivät, että jalka on kipeänä, Suvalo Grimberg kertoilee.
Muut kuvat
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä
Aikaa jäljellä