Toimitus Mediatiedot Jakelutiedot Yhteystiedot
la 11.10.2008 klo 13:24
Rakentaminen
Vastaanottajan sähköpostiosoite (erota useat osoitteet pilkulla):
Lähettäjän nimi:
Lähettäjän sähköpostiosoite:
Viesti vastaanottajalle:

Ideaparkin isä suunnittelee nyt Suurpeltoa

Espoon Suurpeltoon, Kehä kakkosen laitaan aiotut toimistotalot eivät ole kiinnostaneet yrityksiä toivotulla tavalla. Apuun on nyt kutsuttu Toni Virkkunen.


Virkkusta on aiemmin kutsuttu Toivo Sukarin omistaman, Lempäälässä sijaitsevan kauppakeskus Ideaparkin idean isäksi. Hän oli alkuvaiheessa myös Ideaparkin osakkaana.

– Suurpellossa olen mukana alueen omistavien yksityisten maanomistajien aloitteesta. Vetämässäni hankkeessa kehitellään Suurpellon toimistokeskittymän alueelle monipuolisempia toimintoja.


Suurpellon periaate on, että palvelut löytyvät asukkaiden läheltä. Taloihin on suunniteltu esimerkiksi palvelueteisiä, joihin nettikauppa tuo ruokaostokset. Jättimäistä kauppakeskusta sinne ei näillä näkymin synny.

– Lempäälän Ideapark suunniteltiin Lempäälää varten. Tämän hankkeen tavoitteet ovat aivan erilaisia, Virkkunen toteaa.

Suvi Hurri
Lukijoiden kommentit » 1 viesti
12.10.2008 09:29 | Näin täällä!

Miten on

Ymmäerääkseni Ideaparkilla ei pyyhi kovin lujaa? Entä kuka takaa että tuo mainittu nettikauppa toimii vielä vaikkapa viiden vuoden päästä? Varsinkin kun vieressä on Olarin Prisma ja Iso Omena. Voi voi, ostetaanko nyt sitten vielä citymaasturit asukkaille. Miksi kaikessa pitää tulla jälkijunassa. Eikö tästä mammuttitaudista ole jo päästy?

Kirjoita kommentti:
Otsikko
Kommentti
Nimi
Pelkäätkö pöpöjä?
Aikaa jäljellä
Voit kommentoida tekeillä olevia juttuja, kunnes niiden deadline umpeutuu. Juttuja julkaistaan Vartissa ja Metrossa.